Sikin sokin -tarinaa

Taas on tullut muutamia hankintoja tehtyä tässä. Ensin ostettiin Gigantista Aventin tuttipullopakkaus ja itkuhälytin. Se itkuhälyttimen näyttö ei kuitenkaan toiminu kunnolla, ja kun oli poistotuotteesta kyse, ei heillä ollu antaa uutta tilalle, niin meni sitten palautukseen. Käytiin OzBabystä hakemassa toisenlainen Aventin itkuhälyri sekä pullot. Siellä mulle vielä selvis, että ne pullot mitkä oltiin aiemmin Gigantista ostettu, oli jotain vanhaa mallia, joten ostin nyt sitten tätä uusittua mallia, kun on vielä yhteensopiva kaikkien muiden juttujen kanssa. En nyt sitten päätynyt tähän Ainu medelan syöttöratkaisuun, mutta uskon Aventin olevan melkeen yhtä hyvä ainakin.

Mulle tosta kuvasti tuli mieleen, että on valkoset hälyttimet sinisillä reunoilla, mutta olin hyvin väärässä.

Pakkaus kun avattiin, mun ilmeestä ehkä näki mitä mä mietin, kun mies siteeras mua heti, että "mulle on ihan sama millanen se hälytin on, kunhan mä kuulen siitä oman lapseni". (Ja kuulisitte miltä mä hänen päässään kuulostan aina kun se mua imitoi, joltain haisulin ja räkätädin risteytykseltä...) Mitäpä siihen sitten lisäämään, kun niinhän mä sanoin aiemmin. Olkoot siniset.

No tänään sitten omaa mammaani kun menin kattomaan, se puhu jostain Lidlissä olevasta vauvan tilkkutäkistä, että se olis hyvä muttei uskaltanu ostaa sitä ilman mua. Kotiin kun pääsin, niin lattialle lävähti Lidlin lehti, eikä se ollut oikeesti mikään pöllömmän näkönen. Täytyy sanoa etten oikeen ole sielä ikinä osannut katsoa mitään muuta kuin ruokaa, kun on semmonen olo, että se on semmosta Liiterilaatua, mutta voin toki olla hyvin väärässä. Mä nyt sitten kuitenkin kävin ostamassa sieltä tämmösen tilkkutäkin. Se oli suhteellisen isokin, kun oli 115x115 cm.

Oli sinistä, punasta ja ruskeaa täkkiä. Ruskeahan sieltä tietty mukaan lähti. Kääntöpuoli oli ihan vaan beige jos alkaa koiran kuva ärsyttämään. Heh-heh. Hintakin oli muistaakseni 18e.

Sitten tähän meidän tapettiongelmaan, kun ollaan käyty Baukkarissa ja Atv:ssä kiertelemässä, eikä oikeen oo iskeny päin näköä mikään tapetti, että "se on toi!". Semmosta ollaan vähän etitty tuloksetta, mutta yks suosikki kuitenkin on molemmille jääny mieleen.

Mä nyt kuitenkin uskon, että se on loppujen lopuks toi se lopullinen vaihtoehto. Ollaan katteltu ihan kaikenlaisia ja muotosia tapetteja ja yritetty pitää mieli avoimena (okei, lue; olen yrittäny pitää mieleni avoinna). Noi tähdet mulla oli vaan ihan ensimmäisenä sillon joskus mielessä lastenhuoneen sisustusta suunnitellessa. Eli yks seinä tuota, ja loput sitten varmaan jotain tommosta vaaleeta, mitä tuossakin on pohjana. Kyllä siitä huoneesta vielä hyvä tulee, vaikka nyt siitä tulee vaan järjetön päänsärky.

33+6

Arpijenkkis

Remonttia

Tiistaivapaapäivänä sain inspiksen repiä vauvanhuoneen tapetit hittoon tuolta seiniltä, että saatais edes jotain edistystä tässä hommassa. Ja uuh, ette arvaa minkä hottislöydön tein niiden alta. Aika nannaa sanon minä.

Jollain on ollu kyllä värisilmää.. Ja noi on vielä maalattu, että vaivaakin on nähty saadakseen ne noinkin suoraan. Tossa olis pojan silmille ihmettelemistä, niin ei vois ainakaan ihmiset tulla sanomaan mulle, että värittömyydestä pojalle luodaan värisokeus. Hemmetti. Tolla siitä varmaan tulis yhtä värivihaaja kun äitinsäkin. Vaikka emmä tiedä, en mä värejä vihaa, mutta jotain rotia kuiteskin.

  
Ehkä noi piirrustukset kertoo jotain turhautumista itse seinää kohtaan. Toi keskimmäinen näyttää ihan kuolleelta lumiukolta, mutta toki voin olla väärässä. Huh huh.

Kaikkea tätä ihanuutta paransi liisteriä seinästä nuoleva koira, tapettivaras ja vesisuihkeen juoja. Onse ihana, kun pitää ton karvalapsen olla joka ikisessä asiassa mukana. Sit se vielä on alkanu mulle tekemään sitä, että se hiipii mua kohti ja hyökkää mun varpaiden kimppuun. Voin kertoa, että tuntuu ihan mukavalta kun toi suuläpi nappaa kiinni jalkapöydästä! Eikä se, että se niin sattuis, mutta kutittaa ja tuntuu ilkeeltä samaan aikaan. 
Mun pitäis nyt olla kotona huomenna ja ylihuomenna, ahdistaa jo valmiiks kaikki se tekemättömyys sekä se, että toi koira on aina ihan vauhko kun oon sen kanssa päivisin kotona, muttei sitten tehdäkkään koko ajan jotain. Kiva vaan ahistua parista päivästä, kun maanantain jälkeen mä oonkin sitten vuoden kotona! Oon oottanu sitä ihan hirveesti, koska kroppa ei vaan enää jaksais tota töissä seisomista ja huonoja asentoja, mutta sitten on se oleminen, mikä ei tosiaan ole se oma juttu. Huomenna mennään kuitenkin moikkaamaan mun mammaa, niin saadaan päivään edes jotain tolkkua, kun isimieskin tulee näillä näkymin vasta illalla kotiin.

Dance like no one is watching

Miksi, oi miksi ei voi olla raskaana oleville jotain omaa klubia tai diskoa? Mä olisin siellä jo nyt! Siellä olis hengenheimolaisia, jotka kaikki näyttäis tanssiessa yhtä kömpelöiltä pingviineitä maha pystyssä. Myytäis kaikkia ihania alkoholittomia drinkkejä ja sois hyvä musiikki ja tietty sielä pitäis olla jotain naposteltavaakin, että kun niin hirveesti sitten heikotuttaa, niin pääsee pienelle snäksille! Tietty myös paljon istumapaikkoja ja mukavia pehmosia sellasia, vaikka muutamia makoilupaikkakin. Musiikki ei tietenkään niin kovalla sois ettei pikkusten korviin satu, kun mamat jorailee sielunsa kyllyydestä. Olis vielä tanssi hyvää liikuntaakin. 
Tää kämppää ympäri tanssiminen alkaa tuntumaan jo kovin yksinäiseltä ja turhalta.. Vai väitättekö ettei sitä joskus olis kiva päästä viettämään ilosta iltaa ja päästä tanssimaan kunnon loppumiseen asti? Tänään jaksoin jopa neljä biisiä, kunnes alko tulla huh-olo ja sit loppuskin jo into, ehkä kuntokin..
En tarkota että mä kaipaisin niitä känni-iltoja ja baareissa juoksemista, jos nyt edes voi sanoa että olisin koskaan oikeestaan niissä juossu tai niistä niin hirveesti nauttinu. On se mukava silti päästä joskus johonkin ihmisten ilmoille viettämään mukavaa iltaa!

Tätä biisiä jaksan luukuttaa repeattina tällä hetkellä! (toi musiikkivideo ei nyt ollu ihan mun makuun, mutta voi laittaa silmät kii ja jorata!!) 

Tää viiminen näyttää jo hyvin tutulta! :) Että railakasta ja tanssittavaa lauantai-iltaa teille ihanille!

Vauvanhuone ennen remonttia

Tässä siis nykystä ilmettä vauvanhuoneesta. Vaaleanpunaista ja vaaleanpunaista. Näyttää olleen prinsessa Adan huone aiemmin. En vain oikein tiedä millä ihmeen taialla saan noi peilikirjaimet pois tosta ovesta, kun nopeasti tuli yritettyä niin peili vaan särkyi ja vei mukanaan hieman oveakin. Eikai noita nätisti tuu kyllä irti tosta saamaan. Meillä onneks on suunnitteilla hankkia tänne uudet ovet. Haluaisin sellaiset kolmipeiliset ovet, mutta tuon koiran ovien raapiminen on semmosessa vauhdissa ettei sellasta investointia viitsi vielä siis tehdä.

Tuo lasten vaatekaappi jäi aiemmilta asukkailta, kun ei tainnut olla enää sille käyttöä. Ja meillehän se passaa paremmin kuin hyvin. Tuleehan meille vielä se lipasto, mutta olen ajatellu sen olevan enemmänkin vaipoille ja muille härpäkkeille. Tällä hetkellä kaappia täyttää kaikki vauvan hankinnat, sitterit, leikkimatot, kantoliinat, vaipat ja muut kaikki ihme tarvikkeet.
Meidän vanha makuuhuoneen lamppu laitettiin nyt tuonne, kun ostettiin uus pähee makkarin lamppu, joka varmaankin esitellään siinä tulevassa asuntopostauksessa. Enempi blingblingiä pitää olla!

Nyt sitten jää vaan nähtäväksi ihan itsellenikin mitä huoneeseen saadaan aikaan ja mihin kaikkiin erilaisiin valintoihin päädytään. Jotain kuitenkin maltillisempaa ja hieman neutraalimpaa olis tarkoitus olla luvassa. Katsotaan vaan kuinka paljon tääkin homma lähtee lapasesta kun alkuun päästään. Ja se on pelottavaa, että ihan itteänikin pelottaa..

Kiirusta

Huh muuttoa! Nyt alkaa kämppä näyttämään ja tuntumaankin jo kodilta. Aikamoisia ollu vaan nää päivät ja sanonkin, että on kyllä viiminen kerta kun suostun tässä vaiheessa raskautta muuttamaan! Jollei sitten selkä ole kipeä, niin iskias vaivaa, on muuten vaan tukala olla, jalat särkee, supistelee tai muuten vaan väsyttää niin saakelisti! Luojan kiitos se on nyt ohi. 
Seuraavaks olis tarkoitus alkaa vauvanhuoneesta tapetteja repimään ja käydä uudet hommaamassa. Saatika saada ne seinille ja käydä ostamassa tarvittavia kalusteita. Eipä pitäis tuo aika ainakaan käydä pitkäks siihen asti. Ja joo, mulle on turha toitottaa rauhottumisesta, kun ei se kuitenkaan onnistu. On mulla vapaapäivä tai ei, niin melkeinpä illalla vasta istun alas ja rauhotun. Toivottavasti ei vaan synnyttämään lähetä ennen aikojaan. 
Näinkin viime yönä unta luultavastikin limatulpan irtoomisesta, huhhuh. Oli se semmonen istukan kokonen mötikkä, ehkä nyt ei tässä elämässä onneks kuitenkaan. 

Taas pienmuotosta asuntopostausta on tulossa kunhan koti saadaan kunnolla valmiiksi ja tavarat löytäis kunnolla oikeet paikkansa. Ensiks kuitenkin yritän saada aikaseks otettua vauvanhuoneesta tän hetken kuvaa, siellä nyt vaan on kaikki vaunut, rattaat ja muut härpäkkeet sikin sokin, mutta se ei nyt saa häiritä. Yritän siis joku ilta päästä istumaan rauhassa alas ja saada jotain tällaista aikaiseks. Tää päivä mene mukavasti vielä muuttaessa, kun viimiset tavarat haetaan pois ja osa viedään kaatopaikalle. Illalla vielä avaintenluovutus ja sit olis se homma pulkassa. Huokastaan helpotuksesta ja toivotaan, että vähän helpottais tää kiirus.

Hirrrveen väsynyt raskaan työn raataja

Synnytysvalmennus osa 3 ja 32+4 neuvola

Koko ajan ajattelin tän viimeisen kerran olevan se turhin, mutta toisin kävi. Tästä sain kaikista eniten irti ja hyödyllisiä vinkkejä talteen. Mies nyt on joka kerta ylpätty täyteen uutta tietoa, mikä on ollu tosi hienoa. Sekin on yllättänyt mut täysin, että itse puhelee näistä valmennuksessa läpi käydyistä asioista jälkikäteen ja kyselee jos on mieltä askarruttanut jokin. 

Enivei, mä oon ollu se hiton ärsyttävä kyselijä noissa tapaamisissa, kaikki tuntuu istuvan ihan hiljaa tuppisuuna ja minä kyselen minkä kerkiän joka välissä kun herää uusia kysymyksiä. Sitten kun on kysymyksiä kysytty, niin muutkin rohkaistunu kysymään lisäkysymyksiä. En tiedä mikä siinä on niin vaikeeta avata se suunsa muiden edessä ja osoittaa, että mä en ihan oikeesti osaa noita juttuja. Tiedä sitä sitten.
En esimerkiks tienny ollenkaan kuinka kauan keitellä noita tutteja/tuttipulloja siinä vedessä, saatika kauan äidinmaito säilyy jääkaapissa/pakkasessa. Maidonkerääjänkin hän esitteli kun pyysin, samoin rintakumit. Myös pyysin apua tuossa kantoliinan sidontaohjeissa, ja lupasikin auttaa mua siinä seuraavan päivän neuvolakäynnillä. Ei noista nettiohjeista oikeen ota selvää, varsinkaan kun kaikki on selitetty ilman mitään kuvia. Tuolta kuitenkin löytyy noita sidontaohjeita jos niitä joku miettii.

Eilisen vapaapäiväni pyhitin koiralle, pakkaamiselle, kaupungilla ravaamiselle ja neuvolalle. Oon tuohon isyyspakkaukseen tilannu netistä muutamia juttuja, kun tuntuu niin huonosti kaupoista mitään isijuttuja löytyvän. Lisäks oon kierrelly kaikki kaupat ja ettiny tiettyjä tarpeellisuuksia, mutta vielä sieltä puuttuu aika lailla kaikkea. Ehkä lisää tollasia vauvan pikkutarvikkeita ja sitten isimiehelle pientä evästä koppaan, niin se olis sitten siinä. Hänelle annoin pikku vinkkinä, että mulla on hänelle pikkujuttu ystävänpäivänä, ihan vaan varotukseksi ettei tuu mitään "et sitten viittiny sanoa, että hankit jotain" -mutinaa. Kuvaa laitan sitten kun on pakkaus valmis ja toimitettu oikeaan osoitteeseen. On meinaan tuo mies jollainlailla osottanu mielenkiintoaan tätä blogia kohtaan ja pelkäänkin sen saavan tietää asiasta etukäteen tätä kautta. Ehkä siks hukutan tän osan tänne tekstiviidakkoon, kun ei se kuitenkaan jaksa otsikkoja enempää lukea.

Neuvolassa oli kaikki hyvin, vatsa kasvaa tasasesti ja sf-mitan mukaan, mikä oli nyt 30 cm ja vatsaa aikansa paineltua kertoi ettei mikään iso vauva ole kyseessä. Huh, se helpotti jonkun verran mieltä, kun pelko perseessä miettiny, että sielä on joku 6 kilonen jantteri! Poju on ollu monet viikot jo pää alaspäin ja edelleenkin kuulemma sielä niinpäin hillutaan. Meinas, ettei usko sen enää kääntyvän, kun on niin kauan viihtynyt sielä näinpäin. Kertoilin noista sattumattomista supistuksista ja kun alko selvittämään, että kun saavutetaan rv 34 , ei aleta enää mitään estohommia tekemään, vaan vauva on siinä kohtaa tervetullut. Ja kun kerto siihen olevan puoltoista viikkoa aikaa (kun en itse ollut tätä tajunnut), iski kumma pikkujännitys tuonne vatsan puolelle. Hitto, se vois olla menoa melkeen koska vaan! A-pua. 

Sais lastenhuoneen valmiiksi, kodin kuntoon ja työt hoidettua, niin olet maailman odotetuin asia ja hyvin tervetullut! Sitä ennen ei kuitenkaan olis asiaa vielä tälle puolelle, pysyttelen vaikka jalat ristissä päälläni seisoen siihen asti!

Ja vielä lopuksi, että hain eilen äitiyspakkauksen mikä vihdoin saapus. Ehkä mun ei kannattais sanoa tätä ääneen, mutta olin kyllä niin järkyttyny siitä sammakkopussilakasta, oranssista bodystä, oranssipilkullisista housuista ja valkosesta talvipiposta.. Huh huh. Ne kyllä joutaa johonkin hyvin kauas meidän vauvasta, ja joo olen turhamainen, mutta mikä puusilmä valitsee noita värejä? Ei ne muutkaan värit mua mitenkään miellyttäny, mutta tulee kyllä käyttöön ainakin sitten kotioloissa. Eniten yllätyin siitä siilipussista mikä olikin paljon kivempi mitä olin kuvista kattonu. Aika isoja vaatteet vaan oli, mutta on sitten pojan kasvettuakin jotain mitä pukea päälle. Mieheltä alko kauhea ripitiys miten oon niin pinnallinen, että mitä väliä mitä sillä vauvalla on päällänsä, kunhan sillä on lämmin. Sama kun ollaan saatu joskus aikoinaan Vauva(?)-lehden tilaajalahjana nallepuh-pussilakanat, mitkä joutaa samaan paikkaan noitten sammakoiden kanssa, niin se on kuulemma ihan sama mitkä lakanat sillä sielä kehdossa on, kunhan on. Mä en kuulemma yksinkertasesti voi olla tosissani, että olen heittämässä ne pois. Voi hemmetti, onneks sillä ei oo kauheesti sanavaltaa tässä sisustusasiassa. Oon ehkä sitten tosi kamala ihminen, mutta sitten olen ja olen sitä loppuun asti. Piste.

// Pikkulisäys ja huomio, ettei ole tarkoitus tuottaa kenellekään mielipahaa asiasta. Niinkuin olen aiemmin monet kerrat todennut olevani värivammainen ihminen ja ärsyttävän tarkka tietyistä asioista. And that's who i am..

Raskausajan yläselkäkipu ja rits

Se on kyllä jotain ihan hirveetä, kun alkaa oma keho toimimaan vastoin kaikkia sääntöjä, etkä voi itse niihin mitenkään vaikuttaa. Se, että oma kroppa menee toimintakyvyttömäksi, mieli toimii samanlailla kuin ennenkin, kroppa ei. Mä en taida tänä loppuaikana saada nauttia enää yöunistani makuuasennossa kun ei selkä kestä sitä enää alkuunkaan. Istuvalteni olen muutamat yöt nukkunu ja näin taitaa mennä sitten loppuun asti. Ei siinä mitään hyviä unia tule, kun heräät semmoset keposet 20 kertaa yössä, mutta kunhan nyt ees muutaman tunnin nukkuis että jaksais nää loppupäivät töissä. On tää kyllä suoraan sanoen ihan helvetin perseestä, enkä halua miettiä onko tää sitä pahinta, vaiko paheneeko se tässä vielä sen 8 viikon ajan. Luojalle lisäkiitosta noista hierontaistuimista, niissä on menny monet yöt, kun menee selkä niin lukkoon ettei tiedä enää miten päin olla. Itku ei oo kaukana ja meinaa seisovalteen nukahtaa, kun on niin järkyttävän väsynyt! Olen nyt lyhentäny mun työviikkojani sen verta, että olen joka toinen päivä töissä ja ihan vaan tän takia. Muuten mulla ei olis mitään valittamista ja olo olis suhteellisen hyvä. Kaikista oudointa koko hommassa on se, ettei kyse ole ala- tai ristiselästä, vaan yläselästä ja lapojen välistä kainalosta kainaloon tuntuun, kuin joku kiristäis liinaa rinnan ympäri ihan täysiä. Olen yrittäny löytää kohtalokumppaneita tässä asiassa, mutta tuntuu että monia vaivaa just nää alaselkävaivat. Yhden kirjotuksen löysin ja tuntus ihan omalta tekstiltäkin vielä.

"Nyt on rv 29 menossa ja viikko sitten alkoi voimakas yläselkäkipu. Kyseessä lienee vanha vaiva joka nyt on taas vaivata. Kipu on niin voimakasta etten pysty nukkumaan kuin korkeintaan tunnin kerrallaan ja makuuasento on yhtä tuskaa. Nousin viimeyönä kolmen aikaan ylös vaikka olin puoli kahden maissa ottanut kaksi panadolia, mutta tuo kyseinen särkylääke ei auta yhtään. Istuin sitten sohvalla kaksi tuntia ja käveleskelin ympäri taloa. Kipu hieman helpottaa päivisin kun ei makoile ja on kokoajan vähän liikkeessä, mutta pitäähän minun saada nukuttuakin."

Että näin, näillä mennään sitten luultavastikin loppuun asti. Mua on vaan alkanu kauhistuttamaan josko tää kipu ei lähdekkään masukin ulostauduttua, kun tuntuu että haluis jonkun rusauttavan selän oikeen kunnolla oikeeseen asentoon. Voi kun tää selkätuska olis vaan ohi.. Ja viikonloppuna tapahtuva muutto ja tää pakkaaminen, nosteleminen ja  touhuuminen ei oo auttanu asiaa kyllä alkuunkaan. Tää viikko kun on ohi, tai olis edes lauantai-ilta, niin mä huokasen helpotuksesta, sitten kun äippäloma alkaa, huokasen muutaman kyyneleen kera.

Ja joo kyllä, lisää ihanuutta tässä kropassa.. Mun jenkkikset sano RITS !! Ne on kyllä jotain vanhoja teinivuosien arpia, mitkä on nyt ottanu sitten itteensä lisää pituutta. Toivottavasti ne ei enää tosta pitenis tai lisenis, ainakaan siirtyis tuolta tuohon itse vatsanseudulle. Osais vaan kantaa tämmöset ylpeesti joinain taisteluarpina, mutta ei. Lisäkamaluutta tähän kroppaan vaan.

Valivalivali valivali... kiitos ja anteeks.