Synnytysvalmennus osa 3 ja 32+4 neuvola

Koko ajan ajattelin tän viimeisen kerran olevan se turhin, mutta toisin kävi. Tästä sain kaikista eniten irti ja hyödyllisiä vinkkejä talteen. Mies nyt on joka kerta ylpätty täyteen uutta tietoa, mikä on ollu tosi hienoa. Sekin on yllättänyt mut täysin, että itse puhelee näistä valmennuksessa läpi käydyistä asioista jälkikäteen ja kyselee jos on mieltä askarruttanut jokin. 

Enivei, mä oon ollu se hiton ärsyttävä kyselijä noissa tapaamisissa, kaikki tuntuu istuvan ihan hiljaa tuppisuuna ja minä kyselen minkä kerkiän joka välissä kun herää uusia kysymyksiä. Sitten kun on kysymyksiä kysytty, niin muutkin rohkaistunu kysymään lisäkysymyksiä. En tiedä mikä siinä on niin vaikeeta avata se suunsa muiden edessä ja osoittaa, että mä en ihan oikeesti osaa noita juttuja. Tiedä sitä sitten.
En esimerkiks tienny ollenkaan kuinka kauan keitellä noita tutteja/tuttipulloja siinä vedessä, saatika kauan äidinmaito säilyy jääkaapissa/pakkasessa. Maidonkerääjänkin hän esitteli kun pyysin, samoin rintakumit. Myös pyysin apua tuossa kantoliinan sidontaohjeissa, ja lupasikin auttaa mua siinä seuraavan päivän neuvolakäynnillä. Ei noista nettiohjeista oikeen ota selvää, varsinkaan kun kaikki on selitetty ilman mitään kuvia. Tuolta kuitenkin löytyy noita sidontaohjeita jos niitä joku miettii.

Eilisen vapaapäiväni pyhitin koiralle, pakkaamiselle, kaupungilla ravaamiselle ja neuvolalle. Oon tuohon isyyspakkaukseen tilannu netistä muutamia juttuja, kun tuntuu niin huonosti kaupoista mitään isijuttuja löytyvän. Lisäks oon kierrelly kaikki kaupat ja ettiny tiettyjä tarpeellisuuksia, mutta vielä sieltä puuttuu aika lailla kaikkea. Ehkä lisää tollasia vauvan pikkutarvikkeita ja sitten isimiehelle pientä evästä koppaan, niin se olis sitten siinä. Hänelle annoin pikku vinkkinä, että mulla on hänelle pikkujuttu ystävänpäivänä, ihan vaan varotukseksi ettei tuu mitään "et sitten viittiny sanoa, että hankit jotain" -mutinaa. Kuvaa laitan sitten kun on pakkaus valmis ja toimitettu oikeaan osoitteeseen. On meinaan tuo mies jollainlailla osottanu mielenkiintoaan tätä blogia kohtaan ja pelkäänkin sen saavan tietää asiasta etukäteen tätä kautta. Ehkä siks hukutan tän osan tänne tekstiviidakkoon, kun ei se kuitenkaan jaksa otsikkoja enempää lukea.

Neuvolassa oli kaikki hyvin, vatsa kasvaa tasasesti ja sf-mitan mukaan, mikä oli nyt 30 cm ja vatsaa aikansa paineltua kertoi ettei mikään iso vauva ole kyseessä. Huh, se helpotti jonkun verran mieltä, kun pelko perseessä miettiny, että sielä on joku 6 kilonen jantteri! Poju on ollu monet viikot jo pää alaspäin ja edelleenkin kuulemma sielä niinpäin hillutaan. Meinas, ettei usko sen enää kääntyvän, kun on niin kauan viihtynyt sielä näinpäin. Kertoilin noista sattumattomista supistuksista ja kun alko selvittämään, että kun saavutetaan rv 34 , ei aleta enää mitään estohommia tekemään, vaan vauva on siinä kohtaa tervetullut. Ja kun kerto siihen olevan puoltoista viikkoa aikaa (kun en itse ollut tätä tajunnut), iski kumma pikkujännitys tuonne vatsan puolelle. Hitto, se vois olla menoa melkeen koska vaan! A-pua. 

Sais lastenhuoneen valmiiksi, kodin kuntoon ja työt hoidettua, niin olet maailman odotetuin asia ja hyvin tervetullut! Sitä ennen ei kuitenkaan olis asiaa vielä tälle puolelle, pysyttelen vaikka jalat ristissä päälläni seisoen siihen asti!

Ja vielä lopuksi, että hain eilen äitiyspakkauksen mikä vihdoin saapus. Ehkä mun ei kannattais sanoa tätä ääneen, mutta olin kyllä niin järkyttyny siitä sammakkopussilakasta, oranssista bodystä, oranssipilkullisista housuista ja valkosesta talvipiposta.. Huh huh. Ne kyllä joutaa johonkin hyvin kauas meidän vauvasta, ja joo olen turhamainen, mutta mikä puusilmä valitsee noita värejä? Ei ne muutkaan värit mua mitenkään miellyttäny, mutta tulee kyllä käyttöön ainakin sitten kotioloissa. Eniten yllätyin siitä siilipussista mikä olikin paljon kivempi mitä olin kuvista kattonu. Aika isoja vaatteet vaan oli, mutta on sitten pojan kasvettuakin jotain mitä pukea päälle. Mieheltä alko kauhea ripitiys miten oon niin pinnallinen, että mitä väliä mitä sillä vauvalla on päällänsä, kunhan sillä on lämmin. Sama kun ollaan saatu joskus aikoinaan Vauva(?)-lehden tilaajalahjana nallepuh-pussilakanat, mitkä joutaa samaan paikkaan noitten sammakoiden kanssa, niin se on kuulemma ihan sama mitkä lakanat sillä sielä kehdossa on, kunhan on. Mä en kuulemma yksinkertasesti voi olla tosissani, että olen heittämässä ne pois. Voi hemmetti, onneks sillä ei oo kauheesti sanavaltaa tässä sisustusasiassa. Oon ehkä sitten tosi kamala ihminen, mutta sitten olen ja olen sitä loppuun asti. Piste.

// Pikkulisäys ja huomio, ettei ole tarkoitus tuottaa kenellekään mielipahaa asiasta. Niinkuin olen aiemmin monet kerrat todennut olevani värivammainen ihminen ja ärsyttävän tarkka tietyistä asioista. And that's who i am..

Synnytysvalmennus osa 2 ja Gua Sha

Toinen osa synnytysvalmennusta takana ja täytyy sanoa ettei niin hirveesti mitään uutta tai ihmeellistä sieltä mulle kehkeytynyt, ehkä noille isimiehille enemmänkin. Mies ainaki huuli pyöreenä kuunteli niitä juttuja ja sai sen tajuamaan, että hänelläkin on merkittävä rooli koko synnytyksessä ja vaikka itse olisin niistä sanonut, niin tuntuu että asiat menee paremmin perille kun sen sanoo joku muu kuin oma valittava avokki. Jos mä olisin hänelle sanonut, että sun täytyy tietyistä asioista ehkä pitää sitten synnytyksen käynnistyessä huoli, kun itse siihen ei välttämättä kykene tai järki pelaa ihan samanlailla kuin normaalisti. Tarkoitan siis, että voi varmasti helposti unohtaa joitain asioita ja ajantaju mennä, niin epäilen  ettei joojoo-mies sitä kuitenkaan kovin vakavissaan ja tosissaan olis ottanut. Toivon vaan, että mies pysyis suht järjissään ja rauhallisena, kun voin itseni kuvitella vetämässä järkyttävät paniikkikohtaukset ja soittavan varmaan äitille, että mitä helvettiä nyt mä teen?! Hullua. Hetkellisiä ehkä mä en oikeesti haluaakkaan synnyttää -ajatuksia lukuunottamatta se meni ihan hyvin. Ja siis boo-hoo, nyt on myöhästä miettiä semmosta.

Ja voi huoh, se synnytysvideo oli niiin lame! Mä odotin jotain tosiaktia, verta, eritteitä ja hikeä. HAH. Se oli miljoona kertaa huonommin näytelty kun salkkarit.

- "Nyt kyllä supistelee enemmän kuin aiemmin."
- "Pistäiskö meidän lähteä sitten sairaalaan?"
- "Ei, ei mennä vielä."

Nojoo. En ehkä itsekkään olis paremmaks laittanu, mutta siks mä en näyttelekkään. Muutenkin se koko ikuisuuden kestävä video oli niin tylsä ja pitkästyttävä. Puhuttiin siellä myös kivunlievityksistä, mutta ehkä niistäkin olis jotenkin saanu selittää enemmän ja tarkemmin. Itse olen miettiny jos sitä vaan ikinä pystyis olemaan ilman mitään lääkkeellisiä kivunlievityksiä,  niin yrittäisin, mutten ole mitenkään ehdoton tän asian kanssa. Kokeilis mihin oma kroppa pystyy ja yrittäis mennä virran vietävänä, ratsastaa aallon harjalla. Kaura- ja kuumavesipussit löytyy, kuuma suihku ja ajattelin miehen mummilta jumppapalloa lainata kotiin jos siitä olis hieman apua lantion keinutuksessa. Sairaalassa on kuulemma noita palloja vaan jos kysyy. 
Lisäks oon miettinyt tuota Gua Sha -kampaa, mistä yritin saada lisää tietoa neukkutädeiltä, muttei ne tiennyt asiasta mitään. Yllätys. Joten hyvä ystäväni ja pahin vihamieheni Google hoiti taas tämänkin asian. Ja jollei joku oo kuullu sanallakaan mikä on Gua Sha, niin se on osa kiinalaista lääketiedettä, missä tällaisella kammalla painellaan ja kaavitaan kipeää öljyttyä kohtaa. Tähän kuulemma käy myös pyöreän muotonen hillopurkin kansi. On kuulemma helppo ja toimiva kivunlievitykseen synnytyksessä. Tiedä sitä sitten mikä kenellekkin sopii ja olisinkin ollu kiinnostunu kokeilemaan tätä sairaalassa, mutta heillä ei sellasia ole, joten pitäisi sitten tilata tämmönen jo näin etukäteen. Ei se mikään kovin kallis ole mitä olen etsinyt, mutta turhaksi se voi koitua heti ensi yrittämällä. Ehkä tyydynkin siis tuohon purkin kanteen.. Myöskään käsittelyn jälki iholla ei välttämättä ole mikään silmiä hivelevä.

Kuvat: Google

Onhan toi kieltämättä rajun näköistä, mutta on tuo synnytys varmasti muutenkin aika rajua touhua ja jos tuosta apua kipuihin olisi, niin onko se sitten niin väliä. Aika sen näyttää, luulen kuitenkin karjuvani synnärin ovelta jo niitä kaikkia mahdollisia kivunlievityksiä, ja hitto tänne ja sassiin!

Näillä meiningeillä taas tähän loppuviikkoon. Katsotaan mitäs uutta valmennus ammentaa seuraavan kerran.

Synnytysvalmennus osa 1 ja muuta shaibaa

Elikkä se oli tosiaan eilen ensimmäistä kertaa. Eikä se oikeestaan ollu yhtään niin paha kuin mitä mä olin ajatellut, mä jotenkin näin meijät jossain lattialla istumassa ja harjoittelemassa puuhpuuhpuuh-hengittämistä ja jotain ihme asentoja. Ihan tuoleilla kuitenkin istuttiin (huh) ja puhuttiin ensimmäisenä suhteesta omaan kumppaniin ja lapseen. Sen jälkeen oikeestaan käytiin läpi erilaisia loppuraskauden vaivoja, närästystä, ummetusta, selkäkipuja, nukkumista, liikkumista yms. Ens kerralla sitten aiheena synnytys ja kivunlievitykset, päästään jopa katsomaan jotain synnytysvideota, jeij. Oon kyllä niitä jo melko ahkeraan laittanu miehen kattomaan ettei sitten mitään tulis yllätyksenä! Haha. Että ihme juttuja ne ihmiset itestään joujoutubeen laittaakin..

Mulla alkaa vaan usko loppumaan tän selän kanssa miten jaksan vielä mahdollisesti sen kymmenisen viikkoa. Yöt menee hirveissä kivuissa ja se yltää niin paljon jo mun päiviinkin, että koko ajan selässä hyvin tuskanen olo. Tukivyö helpottaa ala- ja ristiselän kipuja, mutta tuo lapaluiden välissä oleva kipu on ehkä se pahin. Luojalle kiitos obh nordican hierontaistuimsesta!! Tosta hieronnasta en oo ollenkaan kysyny että miten sen kanssa on, onko se vältettävien asioiden listalla, mutta vaikka olis niin ei voi mitään. Eipä oo vaihtoehtoja jos haluaa selvitä ilman särkylääkkeitä. Töitäkin olis jaksettava vielä neljä ja puol viikkoa. Sekin on outoa miten se voi kuulostaa samalla ihan saa-ke-lin lyhyeltä ja pitkältä ajalta! Mä vähän kyllä funtsisin, että kun parin viikon päästä muutto koittaa ja työmatka pitenee, vähentäisin työpäivien pituutta siten, että lopettaisin päiväni samaan aikaan kun mieskin, niin pääsisin sitten kyydillä kotiin. Joudun kulkemaan nimittäin sellasella bussilla joka kulkee muutaman kerran tunnissa ja kiertää ihan pirun pitkän matkanki vielä. No, siihenkin on vielä aikaa.

Asiasta kukkaruukkuun ja takas, meinaan eilen meni vihdoin totaalisesti hermo tähän mun levenevään kroppaan ja itku ei ollu kaukana kun kaivoin mittanauhan esille.. yhh. Onneks en oo mitenkään herkistelijä, meinaan semmonen olis voinu saada vaikka paniikkikohtauksen ja kunnon slaakin! Vaikka mä kuinka lupailin olla aloittamatta minkään sortin herkkulakkoa, mutta nyt se vaan kyllä alko! Meillä näitä nyt on vuosien mittaan ollu erilaisia ja eripituisia. Ensimmäinen suurempi tämmönen tais olla sadan päivän heselakko, joka kestikin loppujen lopuks muutaman vuoden. Toinen isompi herkkulakko alko vuos sitten ja kesti sata päivää sekin. Molemmat meni loppujen lopuks aika kivuttomasti ja toivon sitä nytkin. Tää vaan sais kestää tonne kesäkuuhun asti, meinaan kaasona toimiminen pullamössönä ei innosta alkuunkaan. Luojan kiitos  tuo liikkumisen into ei oo hävinny mihinkään ja odotanki ihan hirveesti, että pääsee taas toimimaan kroppansa kanssa normaalisti! Tietty se voi olla hieman hankalampaa kun ennen lasta, mutta eiköhän sitä keinot keksi?

Harpataas taas hieman eri aiheeseen, nimittäin tuttipulloihin. Oon nyt etsiskelyjen jälkeen löytäny luultavasti sen tuttipullojen The Tuttipullon! Ainu Medela Alma -syöttöratkaisu. Tarkoitus oli että haluan semmosen koliikkipullon ja etsiskelin niistä parasta vaihtoehtoa, kunnes törmäsin tohon. Tuo sivuilla oleva esittelyvideo sai mut myytyä ihan totaalisesti, enkä halua enää muita tuttipulloja (klikkaas TÄSTÄ). Luoja kun ihminen on typerä mainonnan uhri! Mutta mitäs, omalle vauvalle vain parasta! Että näin.

Tässä tätä kirjoitettua pitkin aamua asiakkaiden välissä huomaan miten tässä saakin "hyvästellä" asiakkaat, kun eivät enää ehdi käymään ennen äippäloman alkua. Tulee kyllä hirveen haikee mieli ja huomaa kuinka paljon tykkää työstään ja asiakkaistaan. Voi veljet, muutama viikko eteenpäin niin voi olla ihan erilainen suru puserossa, kun sitä oikeesti on jäämässä pois, mutta varmasti samalla jo odottaa pois jäämistä. Ristiriitaseks vaikuttaa tääkin juttu menevän.. 
Tänään mut vielä yllätettiin ihanalla lahjalla, kun parturi-kampaamon entinen omistaja ja meidän perhetuttu teki yllärikäynnin lapsenlapsensa kanssa. Keskimmäinen lapsenlapsista oli vielä taiteillu meille pikku kapalokortin ja vielä oikean värisenkin.

Tästähän tuli oikeen sekametelisoppa, mutta näillä mennään tällä kertaa. Oon seuraavaks meinannu ja hieman alottanu tekemään tämmöstä pienimuotosta asuntopostausta nykysestä ja sitten vielä myöhemmin uudesta asunnosta. Kattotaan mitä tulee.

Uusivuosi ja uudet kujeet

Kuva: google

Olkoon tää vuosi yhtä ihana kuin viime vuosikin. 2013 vuosi oli mun elämäni ehkä suurin erilaisten tapahtumien vuoksi. Tammikuussa valmistuin koulusta, jolloin musta tuli parturi-kampaaja-meikkaaja-maskeeraaja. Helmikuussa avasin oman parturi-kampaamon Turkuun ja saanu nauttia työnteosta. Kesäkuussa 4-vuotis päivänä saapui kihlat ja heinäkuun 13. päivänä plussasin. Elokuussa Rufuksella tuli vuosi täyteen ihastuttamalla ja ehkä vähän vihastuttamalla meidän elämää. <3 Ja kun niin paljon hyvää, niin miksei sitten pahaakin. Rakas ystävä poistui tästä maailmasta lokakuun lopulla ja ikävä on hitonmoinen ja vaikea se on vieläkään aina ymmärtää, että yhteyttä ei saa eikä enää nähdä. Ikävä. <3 Kuitenkin näiden hyvien ja huonojen tapahtumien rinnalla oon saanu nauttia odotuksesta, mikä on menny tähän asti suht hyvin ja kivuttomasti. Eikä ainakaan voi sanoa, etteikö olisi haluttu ja toivottu. <3 Hieman olen pyytänyt, mutta aivan sairaan isoa olen saanu. Kiitos siitä.

Uudenvuoden aattona meillä oli neuvola 29+2. Verenpaineet oli ok, sykkeet +140, sokerirasitustestin tulokset oli loistavat, hieman alhasemmat kun ensimmäisellä kerralla. Huh. Sf-mitta oli 27 cm viime 22,5 cm (rv23+2) sijaan. Poju oli pää alaspäin niinkuin olin ajatellutkin, koska hikka tuntuu tuolla todella alhaalla ja tyyppi näyttää täyttävän toisen puolen vatsasta kummallisesti. Täti ultras nopeesti katsoessaan asentoa ja siinä se pylly oli missä olin sen ajatellutkin olevan. Pikku pakarat loisti vaan ruudulla! Ei mitään hellyyttävämpää voi olla! <3 
Painoa olen kerännyt ihan liikaa raskauden aikana ja täti kyseli mun sokerinsyönnistä ja myönnän sen olevan ihan liian suurta. Varotteli liian nopeasti kasvavasta sikiöstä ja toivoi mun sitä hieman vähentävän, vaikka ei nyt mitään huolta ollutkaan.
Tosiaan mitään uudenvuoden lupausta en ajatellut edes tehdä, kun näin monen vuoden kokemuksella tiedän, että niillä ei loppujen lopuks ole mitään merkitystä, mutta tää sokerihiiri-meininki pitää nyt loppua ainakin sitten tonne synnärille asti! Mihinkään karkkilakkoonkaan en oo menossa, mutta pikkasen jos kontrollois tota sokerin puputtamista ja miettis vähän enemmän mitä sinne suuhunsa laittaa. Oon kyllä niin repsahtanut kaikessa plussaamisen jälkeen, että hohhoi! Synnytystä odotan tottakai siksi, että saadaan pikkukäärö kätösiin, mutta myös että saan oman vartaloni takasin. Se toimis normaalisti, eikä pistäis hanttiin erilaisissa tilanteissa. Sais tehdä niitä asioita kun itse haluaa ja niin kuin haluaa. Älkääkö ymmärtäkö väärin, en vaihtais hetkeekään pois. Mutta silti..

Tänään aamulla lähdin ulkoilmaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Eilinen oli tosiaan mun osalta kalsaripäivä, enkä vaivautunu edes yöppäriä päältäni ottamaan. Päivä meni totaalisesti Supernaturalia katsoessa sohvalla lököillen, mikä oli ihan hyvä kun aamusta asti vatsaa kiristi ärsyttävästi ja oli hieman tukalahko päivä muutenkin. Muutenkin ihan kiva, kun tää ja ens viikko on hieman tyngemmät, se tarkottaa lisää lepopäiviä selälle ja jaloille.

Ens viikolla meillä alkaa synnytysvalmennus mitä odotan ristiriitasesti. Haluan tietää asioista ja tapahtumasta, mutten kestä jos siellä on joku ihme tantta mikä hehkuttaa kuinka hieno asia se on ja kipu on vaan hyvästä kun kertoo että asiat etenee! Sanois vaan suoraan, että se tulee olemaan helvetillistä ja tulet varmasti miettimään että mikä saatana sai sut haluamaan jotain tämmöstä! Mutta, siitä enempi sitten kun on sen aika.

Tekstivyöry

Tästä voi tulla pienoinen sekametelisoppa, varoitan jo näin etukäteen.

Piti tossa pari päivää sitten jo kirjoittaa tällasesta sattuneesta, kun käytiin miehen kanssa sunnuntaina Skanssissa kaupoilla ja nälän yllättäessä päätettiin sit mennä pitsalle. Käytiin yhdessä Kaarinalaisessa pitseriassa ja siinä ihan normaalisti tilatessani sieltä jostain meidän takaa hyppäsi vissiinkin joku paikan omistajan näköinen herra siihen huutamaan kovaan ääneen "Eikun neidille vettä ja terveellistä vaan! Ei syödä mitään epäterveellistä, vettä vaan!" Sit sano miehelle, että sillon kun hänen vaimonsa odotti lasta, niin hän ei antanu syödä mitään epäterveellistä.. No huhhei. Koko sali ensinäkin ihan täynnä ja minä nolona sitte yritin vetää paitaa mahan esteeksi ettei kukaan näkis raskautta ja pidin huolen, etten paljoo pöydästä nouskennellu. Syömisen ilonkin se mies multa kyllä vei pois, ja hirveiden "mä oon ihan paska tuleva äiti" -tuskien kanssa söin hitto vie sen pitsan loppuun asti! Syömisen ja morkkistelun jälkeen hipsin nopeesti ulos niinkin näkymättömästi kun tämmönen valas voi vaan hiippailla. Varmaa ainaki on se, etten raskausaikana mene enää yhteenkään pitseriaan vaikka kuinka mieli tekis.
Ja vaikka se ois ollu kuinka vitsi, hauskaa huulen heittoa mieheltä, niin ei siltikään, ei!

Eilen meillä oli molemmilla vapaapäivä, kun aamulla oli neuvola ja koiralla eläinlääkäri yhdentoista aikaa. No maanantaina käytiin iltamissa kaupassa ja sieltä kotiin päin ajaessa kuulu yhtäkkiä joku kolina ja sen jälkeen auto sammus. Käynnistettii uudestaa ja mies vaa tokas, että ohjaustehoste ei toimi enää. Jippikaijee, onneks en ite ollu ratissa sillon, meinaa mä olisin varmaa luullu että se ratti meni lukkoon ja ajanu ojaan, oli meinaan ihan pikkasen raskas kääntää sitä rattia. Saatiin kuitenki ajettua se kotiin ja siellä selvis, että laturin hihnan kiristyskappale lensi siinä kolinassa huisin hemmettiin sieltä. Onneks sentään päästiin sillä kotiin, mutta auto jäi sitten siihen. Eilen sen yks korjaamo hinas pois ja toivotaan, että saatais takas mahdollisimman pian.
Neuvolaan lähdettiin aamulla bussilla ja tietysti sit kauheessa sateessa, mutta eläinlääkäriin ei kyllä päästy. Se olis ollu Raisiossa. Oltais käyty kattomassa sellasta mun nyrkkiin sopivaa nestepattia koiran kyynärvarressa. Ja jos se olis jouduttu rauhottaa sen tyhjennyksessä, niin pakko se olis ollu saada autoon suoraan. Millään busseilla sinne lähtö ei tullu kuuloonkaan. Muutenkin kun toi rotu on sellanen etten viitteis mihinkään julkiseen kulkuneuvoon mennä säikyttelemään ihmisiä, monet kun pelkää isoja mustia koiria, tai vaikka olis pienempikin niin sekin voi herättää jo kauhistusta.

Eilinen meni siis kutakuinkin persiilleen niiltä osin mitä oltiin suunniteltu. Mun piti myös käydä vihdoin ostamassa itelleni OzBabystä tukivyö, kun on tota selkäsärkyä sen verta ollu. En sitä kotiin kaipaa ollenkaan, mutta töissä se vois olla aika oivallinen, kun kuitenkin aika oudoissa asennoissa huomaa välillä töitä tekevänsä. Muutenkin kun paljon jaloilla seisomista joutuu tällä alalla harrastamaan, yritän kyllä mahdollisuuksien tullen hyödyntää satulatuolia, mutta siinä monesti sitten on taas hartiat kovilla. Se nyt neuvolassa ainakin selvis, että tohon iskiaskipuun ei oo oikeen mitään helpotusta, kun se on jotain hermosärkyä. Lämpöä ja hierontaa ollaan kokeiltu ja kyllä se pikkasen helpottaa, muttei se sitä kuitenkaan poista tai paranna. Nojoo, ehkä tää tästä.
Saatiin kuitenki hyödynnettyä eilinen aika hyvin sillä, että siivottiin oikeen kunnolla ja järjesteltiin kaikki kaapit ja heitettiin turhaa tavaraa pois ihan järjettömästi. Siivosin myös vaatekappini ja laitoin taka-alalle kaikki ei mahtuvat taikka imarrtelevat vaatteet. Eipä sinne paljoon jääny mitään käytettävää.. Kaappien järjestäminen helpottaa varmasti tammikuussa muuttoa kuitenkin sitten pikkasen. Eli tämmönen ennenaikanen joulusiivoaminen, check!

Neuvolassa meni kaikki hyvin, vauvan sykkeet oli 145 ja verenpaineen oli ok. Hieman matalampi kun mitä ennen on ollu, mutta uskoisin sen olevan vaan ihan hyvä juttu. Käytiin noita kelan asioita läpi ja pää on ainakin tosi pyörällä jollei muuta. Aika sekavaa hommaa kyllä. Jos mä nyt ymmärsin kaiken oikein, niin mä haluan tehdä asian niin, että mä luovutan miehelle äitiysloma-ajasta 12 vuorokautta, jollon se saa ylimääräsen isäkuukauden, jonka se sitten pitäis siinä kohtaa kun mä menen takas töihin. Eli siinä lapsen ollessa vuoden ikäinen. Mies ei nyt oikeen juuta eikä jaata osannu mihinkään sanoa, kuunteli vaan suu auki sitä sekavuutta. Mutta mä ite pidän sitä tärkeenä, että myös mies saa (lue: joutuu) pärjätä lapsen kanssa ihan kahdestaankin. Ja tulen kyllä pitämään huolen siitä, että saan tehdä iltasin omia juttuja, jolloin tätä sitten tapahtuu, eikä niin että mä olen aina siinä vieressä turvana. Varsinkaan kun hänellä ei paljoa tota vauvakokemusta entuudestaan ole, vaikkakin tiedän että siitä tulee hitonmoinen isä. Kärsivällinen, kiltti ja rakastava, myöskin kyllä periks antava (äiti on se natsi, niinkuin se on meillä jo koiran kanssa). Jotta jipii jo näin etukäteen..

Se tulee kyllä harmittamaan, kun neuvola vaihtuu Raisioon muutettaessa. Ehditään luojan kiitos kuitenkin käymään toi synnytysvalmennus vielä Turussa, mikä on tammikuussa. Kun neuvolatädin kanssa sitä pähkäiltiin, kun sanos että perjaatteessa meijän pitäis se käydä vasta Raisiossa. Sitten kerto, että Turussa on kolme valmennus kertaa, kun taas Raisiossa niitä on joku 12 (!?). Se kyllä näki mun ilmeestä, että mä haluan ehdottomasti Turussa hoitaa tän homman, koska kahtaatoista kertaa jossain valmennuksessa en käy, se on saletti. Uskon meillä olevan sen verta muutakin tekemistä arjen keskellä.
Painokin oli noussu muutamalla kilolla, hyi olkoon, en vaan voi muutakaan sanoa. Että sen siitä pitsan syömisestä sitten saa. Oon pitkään kattonu tota Turun Urheiluliiton järjestämää äitiysjumppaa, mikä on tiistaisin 19:30 - 20:15. Pitäis ehdottomasti saada aikaseks päästä sinne hieman tekemään omalle kunnolles jotain. Mulla ei oo mikään ongelma käydä yksin eri paikoissa, mutta onhan se aina ainakin ensimmäisiä kertoja mielekkäämpää jonkun toisen seurassa. Varsinkaan kun en tiedä ylipäätänsä missä tommonen paikka on, jostain luin että jossain Halisten vieressä. Onneks on noi gepsit keksitty. Hintakaan tonne jumppaan ei oo mikään huisi kun jos oikein katoin, niin se oli 4e/kerta. LINKKI. Katotaan tässä nyt. Toi iskiaskipu on välillä niin hirveä, ettei se paljon houkuttele lähtemään jumppailemaan. Myöskin neuvolatäti epäili mun huimauskohtausten johtuvan alhasesta hemoglobiinista, se kyllä selviää sitten vasta sokerirasitustestissä viikoilla 26-28, mihin on vielä aikaa. Vaikkakaan se koko toimenpide ei innosta mua ollenkaan. Eikä siinä oikeestaan mikään muu, kun se odottaminen! Kun ei ihminen jaksa odottaa, tässä kaikkea muutakin jo odottaessa koko aika. Vaikka onhan se kiva että on jotain mitä odottaa, sitten vaan kun niitä odotettavia asioita kerääntyy tarpeeksi, niin on kärsivällisyys koetuksella. Kohta on kuitenkin jo joulukuu, iloitkaamme siitä! Jeij!