rv 9+5

Maanantai illalla miehen kanssa yritettiin etsiä sydänääniä, mutta turhaan. En löytäny muutakuin oman sykkeeni. Se olikin se yks spotti eikä mistään vierestä. Eilen illalla sitten miehen lähdettyä käymään kaupoilla kokeilin mielenkiinnosta josko nyt löytyis ja sieltähän ne noin 10 minuutin jälkeen löytys. Soitin taas innoissani, että ne kuulus ja taas harmitteli kun ei ollut paikalla. Se on jotenkin helpompi lähteä kokeilemaan tuuria kun on yksin, eikä toisen, saatika oma turhautuneisuus auta asiaa yhtään. Päätin etsiä miehelle sykkeet kuuluviin kotiin saavuttua. Olin jo vähällä luovuttaa 25 min jälkeen, mutta sitten ne löytys! Ja se ilme miehen kasvoilla kun silmät suureni ja suu venys korviin, ihanaa! Kaikki tulee hänellekkin varmasti hetki hetkeltä konkreettisemmaks tollasten asioiden vuoks. Täytyyki yrittää tallentaa koneelle tätä meille ihmeellistä hetkeä, jos vaikka osaisin.

Meillä on 30.8. ultraääni, jossa tutkitaan onko niskaturvotusta. Se pikkasen mietityttää tietysti, että josko on, niin mitä sitten. No, sitten en tiedä.. Odotus päivää kohtaan on kuitenkin kova, ja pääsee näkemään pikkusta taas pienen hetken. Vielä puoltoista viikkoa. <3

9 weeks

Ja niille, jotka miettivät pahoinvointirannekeita, niin suosittelen ehdottomasti ja hyvin lämpimästi. Ne auttaa sellaseen kokoaikaseen kuvotukseen ja etovaan olotilaan hyvin. Tänään tosin kyllä tuli pönttö korkattua, mutta muuten olo ollut ihan hyvä. Siihen kyllä varmasti vaikutti, kun aamulla koiran kanssa oltiin ulkona ja palkitsin sitä nakeilla, hississä kun kumartusin ja otin pantaa kaulasta pois, osus oikeen makosasti nakkinen hengitys liian lähelle omaa hengitystietä, sillon tuli kiire. Yhh, ko mietinki.

Hyvillä oloilla ja mielin kuitenkin tämä päivä eteenpäin.

Alkua

En edes tiedä mistä alottaisin.

Puhun miehestä vaikkei naimisissa vielä olla. Kihloissa vasta. 

Aloitettiin toteuttamaan vauvahaaveista totta syksyllä 2011. Sillon lopetin ehkäisylaastareiden käytön. Kuvittelin naiivisti kaiken tapahtuvan kauhean nopeesti ja raskautuvani helposti, kun ei muillakaan minkäänlaisia ongelmia sillon ollu. Olinhan sillon 22 vuotias nuori terve nainen.

Kuukautiset mulla on aina ollut todella sekaisin ja kierto on helposti ollut jotain 60 päivää. Aluksi se oli jotain 47, sitten se nousi 60 ja loppujen lopuksi oli sellasta 104 päivää. Raskaustestejä on tullu tehtyä monia monia kymmeniä, sata ei varmaankaan paljoa todellisuudesta heitä. Toiveita, suuria odotuksia ja sen jälkeen korkeita tiputuksia kuului siihen aikaan. Ensimmäinen puoli vuotta meni aikamoisessa sumussa ja surussa, kunnes päätin lopettaa itsesäälissä kieriskelyn ja ottaa elämästäni taas kiinni. 

Vuoden yrittämisen jälkeen mun enkeli ja pieni henkireikä saapus meijän elämään. Meidän pieni karvalapsi, koira. Koirahaaveita siihen aikaan oli mulla ollut semmosen nelisen viitisen vuotta, joten ei pelkästään vauvankorvike ole ollut, vaan odotettu asia elämässä. Jotenkin sen aika sattus olemaan aivan loistava. Samaan aikaan passitin meidät molemmat lapsettomustutkimuksiin. Miehessä kaikki ok. Itselle tuli pientä murhetta, kun lapussa luki "ovariot hieman pco tyyppiset". Eli toisin sanoen polykystiset munasarjat, linkki TÄSSÄ. Vaikka toi nyt ei mitenkään kovin vakavaa ole, mutta ei se mieltä huojentanut tossa vaiheessa.

Kutsua lapsettomuushoitoihin odotettiin puoli vuotta, kunnes itse päätin tarttua härkää sarvista ja soitin klinikalle jossa ihmeteltiin asiaa, kun heidän hoitotakuu on 3 kuukautta. He oli lähettäny terveyskeskukseen takaisin lähetteen mun painon puuttumisen vuoksi, eikä lääkäri ollut koskaan tähän vastannut, joten oli lähete jääny johonki bittiavaruuteen. Siitä kuitenkin sitten päästiin tosi nopeesti alottamaan hoidot, eli 3/2013. Ensin tehtiin tietysti munatorvien aukiolotutkimus, mikä ei kanssa ollut sieltä mukavimmasta päästä oleva tutkimus, mutta lähinnä tuntu sellaselta menkkamaiselta kivulta. "Toimenpide kestää noin 10 min, jonka aikana ohuen katetrin avulla ruiskutetaan kohtuonteloon keittosuolaliuosta ja ilmaa samalla seuraten ultraäänellä liuoksen kulkua munatorvissa." Kaikki oli onneks ookoo ja munatorvet auki.

Seuraavaksi oli vuorossa clomien syönti. Clomikierron aikana tikutin positiivisen ovulaation ja olin varma että nyt tärppää, kunnes taas täti tuli kylään (ja että vihaan tota sanontaa), eli menkat tosiaan alko taasen kerran. Sitten oliki meidän hoitopaikka kesälomalla seuraavat kaks kiertoa. Ajattelin, että on se nyt jumankauta, että heti ollaan lomalla, ensin syön hormoneja, sitten en ja sitten taas. Että mites kroppa tuosta mahtaa tykätä ja pelkäsin kiertojen taas nousevan. Alkuvuodesta kun päätin pistää elämääni hieman remonttiin ja pudotin semmoset 10 kg liikunnan ja terveellisen ruokavalion ansiosta. Kierrot tasaantus mukavasti sellaseen 33 päivään ja muutenkin olo oli parempi kaikin puolin. 

Päätin sitten tuon kesäloman vuoksi unohtaa koko homman ja nauttia vaan kesästä. Ja nauttisinkin. Kunnes eräs lauantai olin jumpassa aamulla ja ihmettelin kipua alavatsassa mikä hidasti selkeesti mun tahtia ja olo oli epämiellyttävä. Olin illalla lähdössä ystävien kanssa iltaa viettämään, joten päätin tapani mukaan varmistaa, että saadaan raskaustestiin se yksi viiva, niin voi hyvin mielin ottaa pientä alkoholia ilman mitä jos sittenkin -mietteitä ja huonoa omaatuntoa. Siinä se sitten oli! Kaksi viivaa! Us-ko-ma-ton-ta. Se oli kyllä hetki jota olin vähiten sillä hetkellä odottanu. Miestä huusin ja tärisevin käsin näytin testiä, jota en voinu ollenkaan uskoa kun olo oli niin epätodellinen. Käytiin apteekista hakemassa clearblue-testi, joka näytti raskaana 2-3 viikkoa. Jee. Plussan siis sain 13.7.13.
Nyt ollaan rv 8+5. Ensimmäinen neuvolakäynti oli 6+5 ja eka ultra 7+3, ja sen teki tämä meidän hoitopaikka, hoidoissa käytiin siis julkisella. Yksi sikiöinen raskaus ja hyvät sydänäänet.

Tällä hetkellä hyvin kamalaa pahaa oloa ja väsymystä. Mutta pahoinvointi on se kamalin homma, varsinkin kun yrittää hoitaa työnsä yksityisyrittäjänä, niin siinä ei paljoa sairastella eikä kotiin lähdetä kesken päivän. Eilen kävin ostamassa pahoinvointirannekkeet ihan kokeiluun, kun eihän siinä sitten mitään menetä vaikkei toimisikaan. Tän aamun ja päivän kokemuksella ainakin vaikutukset on positiivisia, mutta vielä en uskalla hurrata sen kummemmin. 

Pikkasen puristaa ja kiristää, mutta sehän sen on varmaan tarkotuskin.

Tuntuu kuitenkin pahalta purnata omasta kokemuksesta, kun meillä ei nyt kuitenkaan yritystä ollut kuin vähän alle 2 vuotta, kun joillain on monia vuosia. Tuntuu pahalta heidän puolesta ja ilkeeltä valittaa omasta kohtalosta. Tämä on kuitenkin mun oma kokemus ja omat tuntemukset itse asiasta. Tämä homma on kuitenki kasvattanu, opettanu ja muuttanut hieman arvojärjestystä omassa elämässä aika tavalla.

Tämä blogi jääkööt anonyymiksi näin alkuun, kunnes ollaan selvillä vesillä ja ainakin 12 viikkoa on täynnä. Olen realistinen ja mitä vaan voi vielä tapahtua, mutta ainakin tiedän, että voin raskautua jopa luomusti ja se on jo positiivista!!

Lapsettomuusaikoina mietin monet monet kerrat blogin aiheesta aloittamista, mutta koin sen kuitenkin jollainlailla liian raskaaksi, että pitäisi pystyä laittamaan ajatuksia sanoiksi mitä ei edes itse käsitä ja muutenkin käsittelemään niinkin kipeetä aluetta julkisesti muiden luettavaksi.  Mulla on luojan kiitos ollu ympärillä aivan saakelin tärkeitä ystäviä joilta oon saanu tukea ja kuuntelua, niistä on ollu mun matkassa aivan mittaamaton apu ja turva! Kiitos niille siitä. <3

Nyt kuitenkin tästä tulee enemmänkin blogi raskaudesta ja sen kulusta kuin lapsettomuudesta. Haluan selkeästi sitten käydä tätä asiaa läpi erikseen, kuin yhdistää sen toiseen blogiini ja yrittää tasapainotella sielä kaiken muun ympärillä, ettei sinne tule pelkästään odotushömppää. Niin näin parempi. 

Nyt jäädään odottelemaan ja jännäilemään 30.8. saapuvaksi, jollon päästään tapaamaan uudelleen pikkusta. <3