Väinö 3kk

Syy blogin hiljaisuuteen on yksinkertaisesti ollut hermoja raastava tietokone!

Vinee koko ajan mitä kummallisemmista asioista, näytönohjain lakkaa toimimasta viiden minuutin välein ja mikään ei koskaan vastaa ja kaikki lakkaa toimimasta. Hitauttakin löytyy sen verta ettei semmosia hermoja taida löytyä ainakaan tästä taloudesta keltään.

Juu, on kännykkä ja on tabletti, mutta hermot ei myöskään kestä noita kosketusnäyttöjä, varsinkaan kirjottamisen kanssa. Typoilen minkä kerkiän ja sörkin koko ajan väärään kohtaan. Hain tänään pikkuveljen vanhan pöytäkoneen, mikä tosin pitäis saada formatoitua kun vaan osais että tääkin osais pelittää hyvin. Sen verta kaikki toimii, että saan vihdoin hieman kirjoiteltua.

Meillä oli kuitenkin maanantaina kolmen kuukauden neuvola ja kaikki rokotteet. Pyysin Jannea pitämään sen päivän vapaata, että pääsee mukaan pitelemään pojasta kiinni, koska mustahan siihen hommaan ei ole.

Sepä sitte meni telomaan aamulenkillä sormensa koiran hihnaan jotenkin mukavasti, että sillä on sormi sininen, turvonnu ja oudon mallinen. Röntgenissä käytiin, mutta ei onneks sentään oo murteilla sormi, mutta pahan näkönen ja varmasti kipeä. Tuo 60 kg kun lähtee hätäpäissään vetämään odottamattomasti, voi käydä ihan mitä vaan.

Se kuitenki meinas sitä, että mun piti pidellä poikaa neuvolassa enkä tiedä kumpi meistä itki enemmän rokotteita saadessa. Enpä olis ikinä itestäni ennen tuollaista uskonu, mutta ihmeellisesti nuo pienet ihmeet muuttaa elämässä ja itsessään kaikenlaisia asioita mihin ei oo osannu varautua.

Eniveis, se nyt kuitenkin meni iha suht koht hyvin jollei mun purkautumista lasketa. Kipulääkkeitä annoin muutaman päivän ajan ja ollaan ihan hyvin toivuttu kaikesta kivusta, niin fyysisestä kuin henkisestäkin.

painoa oli 6950 g

ja pituutta löyty 62,4 cm

On se vaan jumankauta jo niin iso poika! Niin reipas, ilonen ja ihana hymypoika, niinkun neuvolakortissakin lukee. Ja kun joku jossain mietti onko se normaalia, että vaikka tuo pikkunen nukkuu tuossa vieressä tyytyväisenä, on sitä niin jumalattoman raastava ikävä, että tekis mieli mennä se herättämään, napata syliin ja hukuttaa suukkoihin, niin on, on se!

Kuukauden pieni ♥

Puoltoista kuukautta

Meillä oli eilen aamulla neuvola. Tai oikeestaan sen piti olla jo viime viikolla, mutta arvatkaas kuka ei muistanu. Näillä raskauden syömillä aivoilla nyt on jo ihme, että pystyy toimimaan jopa suht normaalisti, yhtään enempään en kykene. Ja synnytyskin teki varmasti osansa aivojen haperoitumisessa ja on polttanut mun helvetilliset mielikuvat siitä mitä se synnytys oikeesti olikaan, kun olen pystynyt jopa ajatusmielellä miettimään toista lasta. Kuukaus-puoltoista sitten mä ajattelin, ettei i-ki-nä enää, vannon sen. 
Toisaalta mä pidän toivoa yllä siinä, että olisin ens kerralla järkevämpi ja lähtisin sinne sairaalaan aiemmin, enkä leikkis jotain teräsmiestä tuolla suihkun lattialla menemällä kipujen äärirajoille. Tietty sillon en tienny yhtään mihin sfääreihin se kipu vielä vie, kun ei ollu aiempaa kokemusta. No nyt on! Tyhmästä päästä kärsii todellakin koko kroppa.

No mutta joo, se neuvola. Poika on kasvanu ihan silmissä ja varsinkin kun näkee noi mitat ja painot.

18.3.     3520g     52cm

1.4.       3740g

7.4.       4060g     53,6cm

29.4.     5050g     57cm

Hitto. Missä välissä siitä pikku angrybirdsistä tuli tommone jäntevä ja terhakka poika?
Näyttääki ihan eriltä kun aiemmin. Nyt sille on sen vanhan ryppysen miehen ulkonäön tilalle tullu ihan omat ihanat kasvonpiirteet ja ilmeet. Voisko oma lapsi olla omissa silmissä yhtään sen täydellisempi. Ei vois. ♥

Janiin, se sai sen rotavirusrokotteen. Hitto vaan kun oon lukenu noista rokotteista sen verran pahaa, ettei yhtään innostais antaa sille mitään vaikka tottakai annan. Toi nyt oli onneks ihan suun kautta annettava litku ja se meni maiskutellessa alas. Sitä en kyllä tienny, että nyt 10 päivän ajan pojan ulosteesta voi tulla meille tää rotavirus, jos sitä jää vaikka pestessä kynsien alle ja sitä kautta kulkeutuu suuhun. 
Hmmmh, mä tässä jo suunnittelin miten tiputtaisin muutamat kilot tota kautta, kun menis päivät tuolla pyntyn kanssa ystävöityessä. Vitsivitsi.
Ei kuulemma pitäis tulla mitään oireita, mutta kyllä meillä ainakin känkkäröitiin koko eilinen päivä mikä on todella ihmeellistä, koska semmosta ei oo ollutkaan. Tai sitten se oli jotain sattumaa, en tiedä.
Tää pneumokokkirokote tuossa 3 kk:n iässä pelottaa ihan sikana. Luin juuri miten yks äiti selitti, että on lapsi huutanut viikon putkeen, eikä näy helpotusta ja toinen selitti miten ei todellakaan halua vartioida sitä lasta koko ajan ettei lakkaa vaan hengittämästä tuon rokotteen vuoksi? Häh, siis jos on vaarana, että lapsi kuolee siihen rokotteesee,n niin miten helvetissä sellasta voidaan antaa niille? Mä en todellisuudessa tiedä noista rokotteista ja niiden tehoista mitään, muutakun ne mitä olen lukenu, mutta ne pelottaa aivan vietävästi!
Toisaalta mietin tuota pneumokokkirokotettakin, että jos pienestä määrästä virusta tulee tuollaiset oireet, niin miten sitten ihan oikeasti sen viruksen saatua ilman tuota rokotetta. On varmasti aika paljon rajumpi homma. Oon ihan sekasin noista ja kun oon tiukkana sanonu ja kysyny neuvolasta noista jutuista, niin ne aina vaan sanoo ettei oo ikinä kuullutkaan että mitään tuollaista olis tullut. Jotenkin tuntuu vaan valehtelevan ja vähättelevän noita juttuja ne neuvolatädit, taikka sitten nää kirjottelevat äidit värittelee noita juttuja. En tiedä kummat on pahempia, mutten millään haluais huomata kuitenkaan noiden äitien olevan oikeassa ja vielä sen verran myöhässä, että on rokotteet jo annettu.. 

Kertokaa mitä oireita teille on tullut rokotteista vai onko tullut mitään?

Ja tekis mieli sanoa, että jättäkää ne rajut pelottavat tarinat jollekin muulle, mutta kyllä tää haluais ihan totuutta kuitenkin kuulla senkin uhalla, että kohta pelottaa vieläkin enemmän..

Synnytysvalmennus osa 3 ja 32+4 neuvola

Koko ajan ajattelin tän viimeisen kerran olevan se turhin, mutta toisin kävi. Tästä sain kaikista eniten irti ja hyödyllisiä vinkkejä talteen. Mies nyt on joka kerta ylpätty täyteen uutta tietoa, mikä on ollu tosi hienoa. Sekin on yllättänyt mut täysin, että itse puhelee näistä valmennuksessa läpi käydyistä asioista jälkikäteen ja kyselee jos on mieltä askarruttanut jokin. 

Enivei, mä oon ollu se hiton ärsyttävä kyselijä noissa tapaamisissa, kaikki tuntuu istuvan ihan hiljaa tuppisuuna ja minä kyselen minkä kerkiän joka välissä kun herää uusia kysymyksiä. Sitten kun on kysymyksiä kysytty, niin muutkin rohkaistunu kysymään lisäkysymyksiä. En tiedä mikä siinä on niin vaikeeta avata se suunsa muiden edessä ja osoittaa, että mä en ihan oikeesti osaa noita juttuja. Tiedä sitä sitten.
En esimerkiks tienny ollenkaan kuinka kauan keitellä noita tutteja/tuttipulloja siinä vedessä, saatika kauan äidinmaito säilyy jääkaapissa/pakkasessa. Maidonkerääjänkin hän esitteli kun pyysin, samoin rintakumit. Myös pyysin apua tuossa kantoliinan sidontaohjeissa, ja lupasikin auttaa mua siinä seuraavan päivän neuvolakäynnillä. Ei noista nettiohjeista oikeen ota selvää, varsinkaan kun kaikki on selitetty ilman mitään kuvia. Tuolta kuitenkin löytyy noita sidontaohjeita jos niitä joku miettii.

Eilisen vapaapäiväni pyhitin koiralle, pakkaamiselle, kaupungilla ravaamiselle ja neuvolalle. Oon tuohon isyyspakkaukseen tilannu netistä muutamia juttuja, kun tuntuu niin huonosti kaupoista mitään isijuttuja löytyvän. Lisäks oon kierrelly kaikki kaupat ja ettiny tiettyjä tarpeellisuuksia, mutta vielä sieltä puuttuu aika lailla kaikkea. Ehkä lisää tollasia vauvan pikkutarvikkeita ja sitten isimiehelle pientä evästä koppaan, niin se olis sitten siinä. Hänelle annoin pikku vinkkinä, että mulla on hänelle pikkujuttu ystävänpäivänä, ihan vaan varotukseksi ettei tuu mitään "et sitten viittiny sanoa, että hankit jotain" -mutinaa. Kuvaa laitan sitten kun on pakkaus valmis ja toimitettu oikeaan osoitteeseen. On meinaan tuo mies jollainlailla osottanu mielenkiintoaan tätä blogia kohtaan ja pelkäänkin sen saavan tietää asiasta etukäteen tätä kautta. Ehkä siks hukutan tän osan tänne tekstiviidakkoon, kun ei se kuitenkaan jaksa otsikkoja enempää lukea.

Neuvolassa oli kaikki hyvin, vatsa kasvaa tasasesti ja sf-mitan mukaan, mikä oli nyt 30 cm ja vatsaa aikansa paineltua kertoi ettei mikään iso vauva ole kyseessä. Huh, se helpotti jonkun verran mieltä, kun pelko perseessä miettiny, että sielä on joku 6 kilonen jantteri! Poju on ollu monet viikot jo pää alaspäin ja edelleenkin kuulemma sielä niinpäin hillutaan. Meinas, ettei usko sen enää kääntyvän, kun on niin kauan viihtynyt sielä näinpäin. Kertoilin noista sattumattomista supistuksista ja kun alko selvittämään, että kun saavutetaan rv 34 , ei aleta enää mitään estohommia tekemään, vaan vauva on siinä kohtaa tervetullut. Ja kun kerto siihen olevan puoltoista viikkoa aikaa (kun en itse ollut tätä tajunnut), iski kumma pikkujännitys tuonne vatsan puolelle. Hitto, se vois olla menoa melkeen koska vaan! A-pua. 

Sais lastenhuoneen valmiiksi, kodin kuntoon ja työt hoidettua, niin olet maailman odotetuin asia ja hyvin tervetullut! Sitä ennen ei kuitenkaan olis asiaa vielä tälle puolelle, pysyttelen vaikka jalat ristissä päälläni seisoen siihen asti!

Ja vielä lopuksi, että hain eilen äitiyspakkauksen mikä vihdoin saapus. Ehkä mun ei kannattais sanoa tätä ääneen, mutta olin kyllä niin järkyttyny siitä sammakkopussilakasta, oranssista bodystä, oranssipilkullisista housuista ja valkosesta talvipiposta.. Huh huh. Ne kyllä joutaa johonkin hyvin kauas meidän vauvasta, ja joo olen turhamainen, mutta mikä puusilmä valitsee noita värejä? Ei ne muutkaan värit mua mitenkään miellyttäny, mutta tulee kyllä käyttöön ainakin sitten kotioloissa. Eniten yllätyin siitä siilipussista mikä olikin paljon kivempi mitä olin kuvista kattonu. Aika isoja vaatteet vaan oli, mutta on sitten pojan kasvettuakin jotain mitä pukea päälle. Mieheltä alko kauhea ripitiys miten oon niin pinnallinen, että mitä väliä mitä sillä vauvalla on päällänsä, kunhan sillä on lämmin. Sama kun ollaan saatu joskus aikoinaan Vauva(?)-lehden tilaajalahjana nallepuh-pussilakanat, mitkä joutaa samaan paikkaan noitten sammakoiden kanssa, niin se on kuulemma ihan sama mitkä lakanat sillä sielä kehdossa on, kunhan on. Mä en kuulemma yksinkertasesti voi olla tosissani, että olen heittämässä ne pois. Voi hemmetti, onneks sillä ei oo kauheesti sanavaltaa tässä sisustusasiassa. Oon ehkä sitten tosi kamala ihminen, mutta sitten olen ja olen sitä loppuun asti. Piste.

// Pikkulisäys ja huomio, ettei ole tarkoitus tuottaa kenellekään mielipahaa asiasta. Niinkuin olen aiemmin monet kerrat todennut olevani värivammainen ihminen ja ärsyttävän tarkka tietyistä asioista. And that's who i am..

Uusivuosi ja uudet kujeet

Kuva: google

Olkoon tää vuosi yhtä ihana kuin viime vuosikin. 2013 vuosi oli mun elämäni ehkä suurin erilaisten tapahtumien vuoksi. Tammikuussa valmistuin koulusta, jolloin musta tuli parturi-kampaaja-meikkaaja-maskeeraaja. Helmikuussa avasin oman parturi-kampaamon Turkuun ja saanu nauttia työnteosta. Kesäkuussa 4-vuotis päivänä saapui kihlat ja heinäkuun 13. päivänä plussasin. Elokuussa Rufuksella tuli vuosi täyteen ihastuttamalla ja ehkä vähän vihastuttamalla meidän elämää. <3 Ja kun niin paljon hyvää, niin miksei sitten pahaakin. Rakas ystävä poistui tästä maailmasta lokakuun lopulla ja ikävä on hitonmoinen ja vaikea se on vieläkään aina ymmärtää, että yhteyttä ei saa eikä enää nähdä. Ikävä. <3 Kuitenkin näiden hyvien ja huonojen tapahtumien rinnalla oon saanu nauttia odotuksesta, mikä on menny tähän asti suht hyvin ja kivuttomasti. Eikä ainakaan voi sanoa, etteikö olisi haluttu ja toivottu. <3 Hieman olen pyytänyt, mutta aivan sairaan isoa olen saanu. Kiitos siitä.

Uudenvuoden aattona meillä oli neuvola 29+2. Verenpaineet oli ok, sykkeet +140, sokerirasitustestin tulokset oli loistavat, hieman alhasemmat kun ensimmäisellä kerralla. Huh. Sf-mitta oli 27 cm viime 22,5 cm (rv23+2) sijaan. Poju oli pää alaspäin niinkuin olin ajatellutkin, koska hikka tuntuu tuolla todella alhaalla ja tyyppi näyttää täyttävän toisen puolen vatsasta kummallisesti. Täti ultras nopeesti katsoessaan asentoa ja siinä se pylly oli missä olin sen ajatellutkin olevan. Pikku pakarat loisti vaan ruudulla! Ei mitään hellyyttävämpää voi olla! <3 
Painoa olen kerännyt ihan liikaa raskauden aikana ja täti kyseli mun sokerinsyönnistä ja myönnän sen olevan ihan liian suurta. Varotteli liian nopeasti kasvavasta sikiöstä ja toivoi mun sitä hieman vähentävän, vaikka ei nyt mitään huolta ollutkaan.
Tosiaan mitään uudenvuoden lupausta en ajatellut edes tehdä, kun näin monen vuoden kokemuksella tiedän, että niillä ei loppujen lopuks ole mitään merkitystä, mutta tää sokerihiiri-meininki pitää nyt loppua ainakin sitten tonne synnärille asti! Mihinkään karkkilakkoonkaan en oo menossa, mutta pikkasen jos kontrollois tota sokerin puputtamista ja miettis vähän enemmän mitä sinne suuhunsa laittaa. Oon kyllä niin repsahtanut kaikessa plussaamisen jälkeen, että hohhoi! Synnytystä odotan tottakai siksi, että saadaan pikkukäärö kätösiin, mutta myös että saan oman vartaloni takasin. Se toimis normaalisti, eikä pistäis hanttiin erilaisissa tilanteissa. Sais tehdä niitä asioita kun itse haluaa ja niin kuin haluaa. Älkääkö ymmärtäkö väärin, en vaihtais hetkeekään pois. Mutta silti..

Tänään aamulla lähdin ulkoilmaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Eilinen oli tosiaan mun osalta kalsaripäivä, enkä vaivautunu edes yöppäriä päältäni ottamaan. Päivä meni totaalisesti Supernaturalia katsoessa sohvalla lököillen, mikä oli ihan hyvä kun aamusta asti vatsaa kiristi ärsyttävästi ja oli hieman tukalahko päivä muutenkin. Muutenkin ihan kiva, kun tää ja ens viikko on hieman tyngemmät, se tarkottaa lisää lepopäiviä selälle ja jaloille.

Ens viikolla meillä alkaa synnytysvalmennus mitä odotan ristiriitasesti. Haluan tietää asioista ja tapahtumasta, mutten kestä jos siellä on joku ihme tantta mikä hehkuttaa kuinka hieno asia se on ja kipu on vaan hyvästä kun kertoo että asiat etenee! Sanois vaan suoraan, että se tulee olemaan helvetillistä ja tulet varmasti miettimään että mikä saatana sai sut haluamaan jotain tämmöstä! Mutta, siitä enempi sitten kun on sen aika.

Tekstivyöry

Tästä voi tulla pienoinen sekametelisoppa, varoitan jo näin etukäteen.

Piti tossa pari päivää sitten jo kirjoittaa tällasesta sattuneesta, kun käytiin miehen kanssa sunnuntaina Skanssissa kaupoilla ja nälän yllättäessä päätettiin sit mennä pitsalle. Käytiin yhdessä Kaarinalaisessa pitseriassa ja siinä ihan normaalisti tilatessani sieltä jostain meidän takaa hyppäsi vissiinkin joku paikan omistajan näköinen herra siihen huutamaan kovaan ääneen "Eikun neidille vettä ja terveellistä vaan! Ei syödä mitään epäterveellistä, vettä vaan!" Sit sano miehelle, että sillon kun hänen vaimonsa odotti lasta, niin hän ei antanu syödä mitään epäterveellistä.. No huhhei. Koko sali ensinäkin ihan täynnä ja minä nolona sitte yritin vetää paitaa mahan esteeksi ettei kukaan näkis raskautta ja pidin huolen, etten paljoo pöydästä nouskennellu. Syömisen ilonkin se mies multa kyllä vei pois, ja hirveiden "mä oon ihan paska tuleva äiti" -tuskien kanssa söin hitto vie sen pitsan loppuun asti! Syömisen ja morkkistelun jälkeen hipsin nopeesti ulos niinkin näkymättömästi kun tämmönen valas voi vaan hiippailla. Varmaa ainaki on se, etten raskausaikana mene enää yhteenkään pitseriaan vaikka kuinka mieli tekis.
Ja vaikka se ois ollu kuinka vitsi, hauskaa huulen heittoa mieheltä, niin ei siltikään, ei!

Eilen meillä oli molemmilla vapaapäivä, kun aamulla oli neuvola ja koiralla eläinlääkäri yhdentoista aikaa. No maanantaina käytiin iltamissa kaupassa ja sieltä kotiin päin ajaessa kuulu yhtäkkiä joku kolina ja sen jälkeen auto sammus. Käynnistettii uudestaa ja mies vaa tokas, että ohjaustehoste ei toimi enää. Jippikaijee, onneks en ite ollu ratissa sillon, meinaa mä olisin varmaa luullu että se ratti meni lukkoon ja ajanu ojaan, oli meinaan ihan pikkasen raskas kääntää sitä rattia. Saatiin kuitenki ajettua se kotiin ja siellä selvis, että laturin hihnan kiristyskappale lensi siinä kolinassa huisin hemmettiin sieltä. Onneks sentään päästiin sillä kotiin, mutta auto jäi sitten siihen. Eilen sen yks korjaamo hinas pois ja toivotaan, että saatais takas mahdollisimman pian.
Neuvolaan lähdettiin aamulla bussilla ja tietysti sit kauheessa sateessa, mutta eläinlääkäriin ei kyllä päästy. Se olis ollu Raisiossa. Oltais käyty kattomassa sellasta mun nyrkkiin sopivaa nestepattia koiran kyynärvarressa. Ja jos se olis jouduttu rauhottaa sen tyhjennyksessä, niin pakko se olis ollu saada autoon suoraan. Millään busseilla sinne lähtö ei tullu kuuloonkaan. Muutenkin kun toi rotu on sellanen etten viitteis mihinkään julkiseen kulkuneuvoon mennä säikyttelemään ihmisiä, monet kun pelkää isoja mustia koiria, tai vaikka olis pienempikin niin sekin voi herättää jo kauhistusta.

Eilinen meni siis kutakuinkin persiilleen niiltä osin mitä oltiin suunniteltu. Mun piti myös käydä vihdoin ostamassa itelleni OzBabystä tukivyö, kun on tota selkäsärkyä sen verta ollu. En sitä kotiin kaipaa ollenkaan, mutta töissä se vois olla aika oivallinen, kun kuitenkin aika oudoissa asennoissa huomaa välillä töitä tekevänsä. Muutenkin kun paljon jaloilla seisomista joutuu tällä alalla harrastamaan, yritän kyllä mahdollisuuksien tullen hyödyntää satulatuolia, mutta siinä monesti sitten on taas hartiat kovilla. Se nyt neuvolassa ainakin selvis, että tohon iskiaskipuun ei oo oikeen mitään helpotusta, kun se on jotain hermosärkyä. Lämpöä ja hierontaa ollaan kokeiltu ja kyllä se pikkasen helpottaa, muttei se sitä kuitenkaan poista tai paranna. Nojoo, ehkä tää tästä.
Saatiin kuitenki hyödynnettyä eilinen aika hyvin sillä, että siivottiin oikeen kunnolla ja järjesteltiin kaikki kaapit ja heitettiin turhaa tavaraa pois ihan järjettömästi. Siivosin myös vaatekappini ja laitoin taka-alalle kaikki ei mahtuvat taikka imarrtelevat vaatteet. Eipä sinne paljoon jääny mitään käytettävää.. Kaappien järjestäminen helpottaa varmasti tammikuussa muuttoa kuitenkin sitten pikkasen. Eli tämmönen ennenaikanen joulusiivoaminen, check!

Neuvolassa meni kaikki hyvin, vauvan sykkeet oli 145 ja verenpaineen oli ok. Hieman matalampi kun mitä ennen on ollu, mutta uskoisin sen olevan vaan ihan hyvä juttu. Käytiin noita kelan asioita läpi ja pää on ainakin tosi pyörällä jollei muuta. Aika sekavaa hommaa kyllä. Jos mä nyt ymmärsin kaiken oikein, niin mä haluan tehdä asian niin, että mä luovutan miehelle äitiysloma-ajasta 12 vuorokautta, jollon se saa ylimääräsen isäkuukauden, jonka se sitten pitäis siinä kohtaa kun mä menen takas töihin. Eli siinä lapsen ollessa vuoden ikäinen. Mies ei nyt oikeen juuta eikä jaata osannu mihinkään sanoa, kuunteli vaan suu auki sitä sekavuutta. Mutta mä ite pidän sitä tärkeenä, että myös mies saa (lue: joutuu) pärjätä lapsen kanssa ihan kahdestaankin. Ja tulen kyllä pitämään huolen siitä, että saan tehdä iltasin omia juttuja, jolloin tätä sitten tapahtuu, eikä niin että mä olen aina siinä vieressä turvana. Varsinkaan kun hänellä ei paljoa tota vauvakokemusta entuudestaan ole, vaikkakin tiedän että siitä tulee hitonmoinen isä. Kärsivällinen, kiltti ja rakastava, myöskin kyllä periks antava (äiti on se natsi, niinkuin se on meillä jo koiran kanssa). Jotta jipii jo näin etukäteen..

Se tulee kyllä harmittamaan, kun neuvola vaihtuu Raisioon muutettaessa. Ehditään luojan kiitos kuitenkin käymään toi synnytysvalmennus vielä Turussa, mikä on tammikuussa. Kun neuvolatädin kanssa sitä pähkäiltiin, kun sanos että perjaatteessa meijän pitäis se käydä vasta Raisiossa. Sitten kerto, että Turussa on kolme valmennus kertaa, kun taas Raisiossa niitä on joku 12 (!?). Se kyllä näki mun ilmeestä, että mä haluan ehdottomasti Turussa hoitaa tän homman, koska kahtaatoista kertaa jossain valmennuksessa en käy, se on saletti. Uskon meillä olevan sen verta muutakin tekemistä arjen keskellä.
Painokin oli noussu muutamalla kilolla, hyi olkoon, en vaan voi muutakaan sanoa. Että sen siitä pitsan syömisestä sitten saa. Oon pitkään kattonu tota Turun Urheiluliiton järjestämää äitiysjumppaa, mikä on tiistaisin 19:30 - 20:15. Pitäis ehdottomasti saada aikaseks päästä sinne hieman tekemään omalle kunnolles jotain. Mulla ei oo mikään ongelma käydä yksin eri paikoissa, mutta onhan se aina ainakin ensimmäisiä kertoja mielekkäämpää jonkun toisen seurassa. Varsinkaan kun en tiedä ylipäätänsä missä tommonen paikka on, jostain luin että jossain Halisten vieressä. Onneks on noi gepsit keksitty. Hintakaan tonne jumppaan ei oo mikään huisi kun jos oikein katoin, niin se oli 4e/kerta. LINKKI. Katotaan tässä nyt. Toi iskiaskipu on välillä niin hirveä, ettei se paljon houkuttele lähtemään jumppailemaan. Myöskin neuvolatäti epäili mun huimauskohtausten johtuvan alhasesta hemoglobiinista, se kyllä selviää sitten vasta sokerirasitustestissä viikoilla 26-28, mihin on vielä aikaa. Vaikkakaan se koko toimenpide ei innosta mua ollenkaan. Eikä siinä oikeestaan mikään muu, kun se odottaminen! Kun ei ihminen jaksa odottaa, tässä kaikkea muutakin jo odottaessa koko aika. Vaikka onhan se kiva että on jotain mitä odottaa, sitten vaan kun niitä odotettavia asioita kerääntyy tarpeeksi, niin on kärsivällisyys koetuksella. Kohta on kuitenkin jo joulukuu, iloitkaamme siitä! Jeij!

16+2

Mä oon niin järkyttyny etten ehkä pysty kirjottamaan. Meillä oli aamulla neuvola ja btw oli taas pirun turhaa että mies oli mukana, kun ei siltä kysytty sanallakaan mitään. En tiedä muuttuuko ne sitten keski- ja loppuraskaudessa, mutta nyt nää kaks käyntiä on hänen kannaltaan ollu todella turhaa. Eikä sillä et hän olis asiasta valittanu tai sanallakaan sanonu, mut itteäni vaan häiritsee. Anyhow, mä niin pelkäsin sitä puntarille nousua, koska tiesin mun painon nousseen jonkunkin verran. Viime neuvola oli siis 1.8 ja näin äkkiä laskettua tasan kaks kuukautta sitten. Nyt huoh. Mun paino oli viime käynnistä noussu KUUS (6!!!) KILOA!! Kuus. Mä en voinu asialle mitään että siinä tilanteessa mun suusta pääsi "hyi helvetti!". Yritti se täti vähän siinä lohdutella, että yleensä niillä keillä on ollu voimakasta pahaa oloa alkuraskaudesta, on joutunu syömään enemmän mitä normaalisti, kun se helpottaa sitä pahoinvointia, jollon paino nousee alkuraskaudesta monesti jonkun verran ja sen jälkeen se tasaantuu, mutta se ei toden totta kyllä helpottanu tossa tilanteessa! Ette tiedäkkään minkä vierailun tein kaupan hevi-osastolle ton jälkeen, sekin jo ihan hävetti. Nyt loppu syömiset! Jumankauta.

Vauvan sykkeet oli hyvät 155 ja verenpaine oli kanssa hyvä 123/71. Sokerirasitustestin tulokset oli kanssa oikein hyvät, mutta joudun niihin kuulemma uudelleen keskiraskauden aikana, kun kuulemma pco-naisilla tää raskausdiabetes riski on suurempi. Mä jo niin luulin, että se oli sillä ensimmäisellä kerralla hoidettu. Oli myöskin kiva saada tietää oma veriryhmä, kun en sitäkään muistanu. Ja tää täti selitti siitä downriskistä meille tarkemmin, että meijän tapauksessa se riski on 1:39 000. Se oli hyvä tieto, kun ei se aiempi kuspäälääkäri maininnu mitään semmosesta. Muutenkin kerroin tästä miehestä, jolla oltiin se niskaturvotusultra ottamassa, että en suostu enää menemään hänelle uudestaan ja kuulemma ei tarvitsekkaan. Ja hyvä niin.

Nyt vaan jäädään odottamaan 31.10 saapuvaa rakenneultraa ja sormet ristiin, että saatais tietää kumpi sieltä tulee. Vaikka tyttöhän sieltä tulee, oon niin satavarma ollu siitä jo ennen raskautta. Sormustestin mukaan, mikä meille tehtiin muutama kuukaus sitten meille molemmille tuli sama tulos ja se oli tyttö-tyttö-poika-tyttö. Että näitä sitten odottelemaan ja toteuttamaan. Mä vielä sen toisen koiran haluaisin, niin kattotaas sitten joskus mimmosella minibussilla me pistetähä menemähä. Haha! Voi olla kyllä hymyt herkässä tollon..

Neuvolan jälkeen suuntasin vielä nokkani työkkäriin tekemään työnhakuilmoitusta äitiyslomasijaisuudesta. Pitäis kuulemma tänään tulla mol.fi:n sivuille. Sanoin joitain asioita mitä haluan siellä näkyvän ja lukevan, mutta muuten annoin osaavalle henkilölle vapaat kädet. Toivotaan kovin että toi kantais hedelmää ja saisin itelleni ihanan vuokralaisen!