Huh hellettä!

Voi vikkelät vimpulat, me ollaan neljän päivän päästä jo 4kk ! Parin kuukauden päästä puolvuotiaita ja sit ne muuttaakin jo kotoota! Oon ihan musertunu kun mietin, kuinka nopeesti tää aika menee ja samoin äippälomakin! Kohta mun pitää alkaa miettimään hoitopaikkaa pojulle ja itse töihin paluuta. Justhan mä vasta kotiin jäin. Damet.

Nää kuva kuvaa hyvin mun omaakin olotilaa tällä hetkellä. (järkkäri-tietokone -ongelma ratkastu ja sainki ku sainki kuvat koneelle)

Viikonloppuna oltiin Jyväskylässä Tian luona ja sinne meno oli vähän itkuista ja syöpöteltiinki muutamaan otteeseen matkalla. Aurinko paisto, kuuma oli ja autoja riitti jonoks asti!
Hyvin kuitenki poika suhtautu kaikkeen uuteen ja nukkuskin tosi hyvin vaikkei omaan sänkyyn päässykkään. Äiti ehkä ei niinkään, kun on tottunu kaikkeen kotona olevaan, nii oli outoa hiippailla yöllä yrittämättä herättää koko taloa. Muutenkin kun kotona Väinö nukkuu sängyn vieressä ja monta kertaa yössä katon, että kaikki on ok ja poika hengittää. Myöskin yövalo päällä kaiken aikaa, ettei tartte valoja pistellä yöllä päälle. Niin tuolla se ei onnistunu kun nukuin itse lattialla, enkä tiedä monta kertaa mahdoin nousta kännykän valolla katsomaan, että toinen nukkuu kuin tukki. 
Tosiaan ehkä teki vähän hyvää mullekin päästä pojan kanssa irti näistä normiasioista täällä kotona ja huomata, että kaikki menee silti ihan hyvin vaikkei mulla ookkaan näitä samoja tuttuja asioita käden ulottuvilla mitä kotona.
Kotiin menoa aikaistin aiempaan iltaan, että vois mennä matka paremmin. Ja menihän se, nukuttiin koko matka äitin kaahatessa takas kotiin. Se oli ehkä fiksuinta ikinä! Ei ollu kuumuutta eikä autojonoja tukkeena.

Eilen mä laitoin pojan ensimmäistä kertaa nukkumaan omaan huoneeseen, kun meijän makkari on ilta-auringon suuntaan ja aivan saakelin kuuma. Se meni puolen yöhön asti ihan hyvi, kunnes Janne herätti mut kattomaan salamointia kun tietää että tykkään. Sillo mut valtas aivan hemmetin huonomutsi-olo ja otin pojan takas viereen nukkumaan jos vaikka toine pelästyis ja heräis siihen jyrinään. Eipä se varmaan kauheesti oo jyrissy, kun en ite missään kohtaa oo siihen yöllä heränny. 
Ehkä mä kokeilen uusiks tässä joku päivä, kun on alkanu nukkuu tosi levottomasti aamuyöisin toi poika, niin sillon munki unet on tosi katkonaisia koko ajan.

Sosettelu on jatkunu ja ehkä vähän edistynykki, kunhan muistaa antaa väliin aina vähän vettä, niin homma sujuu. Hieman sottasta puuhaa se kyllä on ja odotan ihan innolla sitä, että saatais ottaa käyttöön tuo syöttötuoli, eikä tarttis sitterissä enää syötellä. Kaikki ajallaan kuitenkin.

Tuosta tulikin mieleen, että Jyväskylässä päästiin kokeilemaan tätä Bumbo-istuinta, eikä se Väinölle ainakaan vielä ollu kauheen hyvä. Ainakaan istuma-asennosta päätellen. Päätä osataan pidellä jo hienosti, mutta silti se istu siinä tosi lysyssä. Joten mä en kyllä ymmärrä miten siinä voi olla, että sopii kolmesta kuukaudesta eteenpäin, sitten kun osaa päätään pidellä. E-ei.

Tää hymypoika toivottaa hyvät alkavat viikot ja toivoo, että tää tukala kuumuus pikkusen hellittäis.

..onse vaan hitto niin iso jo.

Mammaloman alkua

Mulla on ollu kauhee morkkis postattomuudesta, varsinkin kun on pitäny saada aikaan vastata kahteen haasteeseen, mutta mulla on täällä nettiongelma. Meillä ei ole täällä uudessa kämpässä nettiä, kun se vanha on pitäny siirtää liikkeeseen, jollon ottaisin sieltä kotiin 4G-mokkulan. Tabletilla jos oon yrittäny nettiä jakaa, ei onnistu. Mun oman kännykän netti on sanonu ittes irti, enkä meinaa mihinkään sillä enää päästä. Ainoa, millä tänne pääsen, on miehen kännykän kautta, mutta kun olis mies joskus kotona!  Hitto vie..

Viime maanantaina, mun viimeisenä työpäivänä kuitenkin kirjoitin postauksen, mutta onneks vielä sillon mietin, että pikku fiksausta ja sitten julkasu. On kyllä sen verta ahdistustekstiä ja valitusta tulevasta mamalomasta, että parempi vaan etten koskaan sitä kokonaisuudessaan julkassut.

"Pitäis varmaan jonkunlainen sairaalakassi pakata. Mutta eihän pojan huone oo vielä läheskään valmis, ei meillä oo sille edes pussilakanoita, peittoa tai tyynyä. En oo mitään vauvan vaatteita pessy, vaan ne on edelleenkin kaikissa ihme muovikasseissa ja laatikoissa. En oo mitään voiteita, vaippoja tai muita tarvikkeitakaan vielä hommannu. Kämppäkin näyttää ihan tornadon uhrilta, kun lauantaina maalailtiin pojan huonetta ja kaikki ne tavarat sieltä huoneesta on pitkin kämppää ja kaikki ryjät ihan hujan hajan. Ei pitäis tulla aika pitkäks, mutta mun energiat on myöskin kadonnu johonki tosi syvälle. Sit taas olemisesta ja loikottelusta saan ihan jäätävät morkkikset aikaan, joten sekään ei käy nyt päinsä."

No enpä tässä viikossa oo vieläkään sairaalakassia pakannu, tai edes miettinyt mitä pitäis ehkä mukaansa ottaa. Ä-pakkauksen peitto tulee olemaan ihan ok peitto, tyynyä en tähän hätään edes viitsi hankkia. Vaatteita en oo vieläkään pessyt, enkä tarvittavia hankintoja tehnyt. Kämppä nyt ei enää ihan tornadon uhrilta näytä, mutta aiemmin kertomani tähtitapetit pitäis seinään saada kiinnitettyä. Ehkä kaikista kurjinta tässä on vaan se, että mies oli tällä viikolla monet päivät koko päivän töissä. Kuudeks aamulla töihin ja tuli joskus 9-10 aikaan illalla. Sama homma jatkuu ens viikolla ainakin ma, ti ja ke. Josko sitten helpottais, ehkä. Aika käy vaan tosi tylsäks, kun odottaa toista vaan kotiin. Samaa ikävää kokee myös koira, jolla alkaa pikkasen olemaan tylsää tän tylsän äipän kanssa kotona. 

Lauantaina saatiin viedyks Manhattanin kirpparille tavaroita myyntiin, jossa meillä on loosi viikoks. Että menkääs ihmeessä penkomaan (nätisti!) paikkaa 87, ei oo ainakaan hinnalla pilattuja tavaroita tai vaatteita. Tärkeintä olis vaan saada ne tavarat myytyä, koska kotiin niitä en enää kanna. En sitten tiedä mitä niillä teen, lahjotan ne kyllä varmaan johonkin.

Nyt kuitenkin tää rantapallo alkaa rauhottumaan yötä kohti ja menee pikkuhiljaa nukkumaan. Tai no, yrittämään nukkumaan toisin sanoen.

35+6

Riks raks ja poks!

Nyt alkaa toi selkä laittamaan hanttiin todella pahasti välillä! Yöt menee tasasella poistumattomalla säryllä ja töissä vyöstä huolimatta jotkut asennot ja liikkeet tekee kipeetä. Tänäänkin on tullu vaaputtua taas kun ankka ja koiran kanssa ulkoilut toisinaan tuottaa tuskaa. Tähän ei auta tosiaan miehen poistuminen laivalle illalla kaverinsa kanssa, jollon koira jää täysin mun hoidettavaksi. Että rispektit tosiaan _kaikille_ yksinasuville koiranomistajille. Varsinkin raskaana oleville! Ei tulis mitään.. tietty joku kilonen chihu menis kivemmin kun melkeen 60 kiloa elopainoa kantava köriläs.

Pientä hiljaiseloa on tullu tässä pidettyä. Ehkä ei oo sitä aikaa niin löytyny istumaan alas ja kirjottelemaan, saatika että olis sitten ollu jotain kummallista kirjotettavaakaan. Päivät menee töissä ja viikot huimaa tahtia. Muutaman yön päästä on meinaan joulu! Hui. Muistan vielä iha ko eilen tapahtuneen kun asiakkaiden kanssa miettittiin, että jouluun on enää 2,5 kuukautta. Ja nyt alkaa saman verran olla laskettuun aikaan. Että huijuijuijui! Muutenkin kun muuttoon "enää" semmonen kuukaus ja mammalomalle hiukan yli sen. Kyllähän tässä paniikki ehtii vielä tulla kun asiat tapahtuu liian nopeasti. Oon kuitenkin miettiny hoitaa muuton ja lomalle pääsyn alta pois ennen kun alan pelkäämään synnytystä! Sithän mulla on aikaa vaan miettiä tulevaa, rypeä jossain itsesäälipelossa kotona ja kauhistella kipuja. Pitäis varmaan pitää itsensä suht kiireellisenä ne viime hetketkin, vaikken usko sen kyllä tuottavan mitään ongelmaa.

Meillä piti olla neuvolassa tänään lääkäriaika, mutta se siirty uudenvuodenaattoon. Eikä tässä onneks tällä kertaa mikään hätä olekkaan, kun poika pistelee vetämään kunnon moovsseja päivin öin, se huojentaa kuitenkin sen verta mieltä että aktiivisuutta ainakin löytyy. Enkä kyllä tiedä muutenkaan yhtään mitä tää kerta ois käsitellyt.
Tammikuun alussa alkaa synnytysvalmennus ja jollain lailla odottelen sitä suht odottavasti. Varsinkin sitä keskimmäistä  kertaa missä käydään läpi itse synnytystä ja kivunlievityksiä. Voi olla, että se auttaa vähentämään mun synnytysstressiä, toivon mukaan.

Ainiin, eilen meille selvis ja päästiin päätökseen poitsun nimestä. Muistan kuinka väännettiin miehen kanssa kovaan kättä jo koiran nimestä, mikä päätys siihen, että mä sain tahtoni läpi (Rufus)! Yllätys. Joten olin jo valmistautunu ihmeellisiin kinoihin, kun kuitenkin nyt on kyseessä lapsen nimi. Tässä kuukausia ilmoille on heitelty eri nimiä, jonka yleensä jompi kumpi on lytänny samantein. Mulla muutenkin kun olin niin tyttöfiiliksissä, oli vaikee päästä sisään tähän poikamaailmaan ja nimivaihtoehtoihin. 
Mun listaamista nimistä mies sitten bongasi yhden joka oli munkin ehdoton suosikki ja alettiin sille jo etsimään toista/toisia nimiä, kunnes ilmoitin miettiväni vielä yhtä nimeä, mutta oli jotenkin sekaset tunteet sen nimen kanssa, kun mieli huus juuta ja eitä samaan aikaan. No kappas että sehän oli miehen mielestä paras vaihtoehto! Hän sitten siinä illalla vielä kävi kaikkia nimiä läpi ja ehdotti tälle viimiselle nimelle toisen nimen vaihtoehdon ja hyvin yllättävää, mutta se kuulosti ihan oikeasti hyvälle. Silti mä jäin itsekseni tappelemaan tästä mun ehdottamasti etunimestä mielessäni ja mietin miks mä edes kerroin tän vaihtoehdon ääneen.. Mä kuitenki heräsin yöllä varmaan viis kertaa miettien, että se nimihän kuulostaa ihan oikeelta ja hyvältä meille! Joten eiköhän se sitten ollu siinä. Vaikka vasta eilen ilmotin, että haluaisin kanssa tän nimen pojalle, tuntuu se jo näin seuraavana aamuna ihan siltä kuin se olis aina ollutkin näin. 
Nimeä en siis luonnollisestikkaan vielä paljasta, enkä viitsi muutakaan siitä kertoa asioita, ettei se sitten ole arvattavissa. Varsinkaan kun rakas äitini lukee tän satavarmasti ja alkaa kauhee kysely, kun onhan se kummallista "kun sun kuulumisia pitää nykyään lukea jostain internetistä", niin kun muuten mun elämästä se ei tietäis vissiin mitään. 

Nyt alan kuitenki suorittamaan tämän, huomisen ja maanantaisen työpäivän loppuu, jollon mulla alkaa kuuden (6!) päivän loma! Ai mitä autuutta. Alkuvuodesta asti ei ole ollut yhtään lomaa, joten tästä tulen niin nauttimaan täysin siemauksin! Tiedän kuitenkin että toi kuus päivää tulemaan menemään niin siivillä että alkaa melkeen jo harmittamaan näin etukäteen. Sen jälkeen kuitenkin puoltoista kuukautta ja tää mama jää lomalle, niin eiköhän sillä jakseta se loppuaika!