2 kk

Viime sunnuntaina tuli 2 kuukautta pojalla mittariin. Kyllä se niin iso poikakin jo on, kun neuvolassa oltiin maantantaina ja mitat oli tällä kertaa 5740 g ja 58,7 cm. 
Viime viikolla blokkasin vaatteista kaikki 56, vaikkakin niistä monet bodyt vielä menis, mutta meillä nyt noita 62 on niin paljon, että niihin vois siirtyä ihan vaan siksikin että ehtis kaikkia käyttämään. Huomaa vaan että itelleen on muodostunut noista vaatteista jo niitä lemppareita, eikä tuu käytettyä joitain vaatteita ollenkaan. Niitä peseekin siihen tahtiin, että saa koko ajan pidettyä niitä mielitiettyjä. Ehkä niitä on sittenki tullu liikaa hamstrattua raskausaikana.

Muutenkin poju on ihan erilailla alkanu seurailemaan kaikkia asioita ja selkeesti sen katse kirkastuu, kun saa siihen katsekontaktin. Hymyilee, kun sille hymyillään ja kattelee hyvin tarkkaavaisena. Isille monta kertaa näyttäny kieltä takasin, kun hälle näyttää. Voi tuota isoa pientä rakkautta! ♥

Sunnuntaina polttareista kotiuduttua lähdettiin katsomaan tulevaa hääpaikkaa ja sehän oli ihan passeli. Ehkä se ei nyt ollu ihan täydellinen kaunokainen, mutta hyvällä suunnittelulla ja koristelulla saadaan siitäkin oikeen hyvä. Mä vähän niinkun olin sen jo alustavasti varannu ennenkun sitä oltiin edes nähty. Ja onneks olin, kuitenkin ystävänpäivänä helposti voi olla muita häitä taikka muuta häppeninkiä mihin tiloja vuokraillaan. Se kuitenki osuu siihen lauantaille tällä kertaa.

Ilma kun oli niin loistava, mentiin sen jälkeen Maskun koirien uimarannalle viilentelemään tuota karvasempaa poikaa. Pääsi pienempikin ensimmäistä kertaa vetten ääreen.

Tänään käytiin kaikki kirkkoherranvirastossa juttelemassa meidän papin kanssa kastetilaisuudesta ja nyt täytyykin alkaa tosissaan tekemään asioita. Aika hyvin kyllä kaikki tarjoiltavat tulee muualta, kun anoppi tekee gluteenittoman, munattoman ja maidottoman piiraan, kakun oon tilannu, miehen mummi tekee kaks eri voileipäkakkua ja mun isäni tekee keksejä ja äiti jonkun kuivakakun. Itte oon miettiny jos väsäis jonkun kinkku/jauheliha piiraan siihen vielä. Ehkä. 
Tuntuu jotenkin hirveeltä, että mä pääsen ton asian kanssa niin helpolla. En kyllä sano että tossa sohvalla perse hiessä istuisin, kun lauantaina haen kakun, viedään koira hoitoon ja siivotaan (koska siinä ei oo muuten mitään järkeä!), ainakaan näillä helteillä, kun toi koira kuolaa niin jumalattomasti, että lattioiden pesu on meillä ihan hukkaan heitettyä aikaa. Sunnuntaiaamuna käyn hakemassa kukkia, leivon piiraan ja laitan täällä kaikki kondikseen. Ehkä siinä on sitte ihan riittävästi hommaa. Pitäs meinaa vielä hävittää noi vaunut ja rattaat täältä johonkin siks aikaa. Tolle parvekkeelle en tiedä mitä sille tekisin, kun se nyt kaikessa kauheudessaan on aivan hirveen näkönen. Enhän mä mitään mattoa, päällisiä taikka kukkia oo sinne vielä ehtiny hommata. Olkoot nyt sitten.

Unohdan noi hommat kuitenki vielä huomiseks, kun lähdetään mökille viettämään möksäpäivää ja kuluttamaan toi koira loppuun. Sitten voin perjantaina miettiä noita juttuja, koska onhan tässä vielä aikaa!

Viime viikkoa

No voi taukoa. 
Tässä on taas muutama viikko vierähtäny eri asioiden vuoks, ehkä suurimmaks osaks siks, ettei oikeesti oo ollu mitään ihmeellistä mistä olisin ees halunnu kirjottaa. Ei oo ollu ihmeempiä mietteitä eikä ajatus pysy yhtään kasassa.

Tänään kuitenkin näin tätini Naantalin Aurinkoisessa. Oltiin siinä sen verta tovi, että pojalla alko tulla nälkä. Siinä vieressä istus kaks herttasen olosta mummoa, jotka muutamaan otteeseen poikaa siinä ihaili, mutta auta armias kun aloin syöttää sitä pullosta..! "Kyllä se kuule on niin, että äidin maito on sitä parasta lapselle!, Mikset sitä rinnasta syötä?, Kyllä kuule äidin tarvitsee lapsensa itse imettää!". ..what. Mä en ollu niin yhtään varautunu mihinkään tommoseen kritiikkiin muilta, vaikka itse siitä huonoa omaatuntoa oonki välillä potenu. Jos olisin osannu vastata, että se on kuule mun ihan oma asiani miten poikani syötän, mutta vaikersin takas jotain että "ei se kuule kaikilta niin vaan onnistu..". Vähän jäin ehkä semmosena hoomoilasena istumaan ja syöttämään poikaa. 
Mitä hemmettiä muut siitä vaivaa näkee mistä mun poikani ruokansa saa, kunhan saa! Hemmetti. Mur! Sai se rintamaitoa tai ei, niin se on onnellinen ja terve pikkunen linnunpoikanen. ♥

 
Sunnuntaina oli mun ensimmäinen äitienpäivä nk oikeena äitinä. Mun eno kyseli meiltä että miltäs nyt on tuntuu kun on äiti ja isi. Tosi luonnolliselta, eikä mitenkään ihmeelliseltä. Jannelta myöhemmin kysyin tätä, nii se vastas että se varmaan johtuu tosta koirasta, kun kuitenkin sille ollaan aina oltu äiti ja isi. Ei se varmaan tunnistais sanaa Henna tai Janne, tai epäilen ainaki vahvasti.

Äitienpäivänä kuitenkin sen verran erikoista, että käytii Hiilessä syömässä. Poika oli mamilla hoidossa ja oli kyllä tosi tyhjä olo ja muutenki hinku takas pojan luokse. Kyllä se on kamalaa, että poju varmasti pärjää hetken olla erossa meistä, mutta itte siinä vaan kärsii ja potee hirveetä ikävää!

Tänään kaipasin lenkkiseuraa ja sitä sainkin. Pikkusen vein mun mammalle hoitoon, nii saa hänki isomamma-poika -hetkiä ja lähdettiin tekemään pientä trippiä meidän mökillä Soffen ja Rufuksen kanssa.  Kivuttiin Kaasavuorelle, juostiin metsissä, tehtiin lenkkiä, heiteltiin palloa, maattiin mutaojassa ja käytiin uimassa. Koira kävi.

Taasenkaan mulla mitään ihmeellistä tässä ollu, muttei nyt tulis ihan luvattoman pitkä tauko kirjoittamiseen, niin vähän kuulumisia. Hengissä me täällä ollaan ja hyvin voidaan.