Vappua

 

Iloista vappua näin hieman myöhässä teille kaikille ihanille lukijoille! ♥

Meidän vappu meni niinkin railakkaasti, kun minä kotona lapsen ja koiran kanssa ja Janne töissä. Lähti tosiaan vielä illalla töihin, kun ei vissiin ollu montaa ehdokasta lähtemään vappuaattona työnteon pariin.
Mä nyt itte en oo koskaan oikee perustanu vapun juhlinnasta, paitsi sillon joskus lapsena tietysti. Muutenkin monet juhlapäivät on mun mielestä turhia, en oikeen välitä uudesta vuodesta, pääsiäisestä enkä vapusta. Juhannuksesta oon kuitenkin alkanu muutamien vuosien sisällä ihan pitää, johtuen siitä ehkä, että nyt ne on ollu paljon mukavempia ja rennompia mitä vertaan tuonne entiseempään elämään ennen Jannea. Muutenkin monet juhlat meni sillon vaan kinastellessa ja riidellessä, niin en yhtään ihmettele miten on menny maku tuollasiin juttuihin. Nyt kuitenkin tuntuu, että noi kaikki juhlapäivät saa ihan uuden merkityksen lapsen myötä. Se niiden vilpitön ilo, odotus ja innostus luo noihin päiviin ihan uuden jutun. En millään malttais odottaa, että poika olis jo sen ikäinen että ymmärtäis noiden juttujen päälle ja nautteis kaikesta erilaisesta tekemisestä. En siltikään halua, että aika menee nopeesti, vaan haluan nauttia ihan tästä hetkestä ja kaikesta matkasta sen varrella.

Meidän oli tänään tarkotus lähteä vapputorille, mutta toi sää yllätti kyllä ihan totaalisesti! Meni ihan puurot ja vellit aamulla sekasin, kun tuolta kömpisin silmät ristissä maitoa lämmittämään ja näin ton ulkoilman.

Aikamoista. Vaikkakin se on hyvin jo sulanut pois, mutta tuo kökkö keli ei innosta lähtemään mihinkään torille tänään. Jannen mukaan sielä on vielä tosi kylmäkin.
Koiran kanssa on oppinu kyllä olla välittämättä noista huonoista säistä, kun sinne nyt on lähdettävä vaikka sammakoita taivaalta satais. Me meinaan ei omata sellasta koiraa joka heittäis tassut lukkoon ulos mentäessä koska siellä satais tai tuulis liikaa taikka vaihtoehtoisesti olis liian kylmä.
Silti jollei mun oo pakko sinne just tolla kelillä lähteä kiertelemään, niin en lähde. Ens vuonna sitten uusiks.

Asiasta kolmanteen, mihin mun silmäni taas tänään osukaan. Ootte varmaan jo lukenu ja tietoisia asiasta, kun se tuntuu leviävän kulovalkean tavoin enkä ihmettele.

http://www.stara.fi/2014/04/30/lastensuojeluilmoitus-kuntosalilla-kaymisesta/   (tuolla linkki tämän äidin treeniblogiin)
 
Nyt oikeesti. Huh huh. Joillain ei kyllä oo muuta tekemistä, kun puuttua muiden elämään. Ja toi on aika pelottavaa, että kuka vaan voi tehdä susta anonyymisti lastensuojeluilmoituksen ja ihan perättömästä asiasta. Ja ihan vaan kiusallaan. Tuntuu niin epäreilulta, mutta toisaalta niitä aiheellisia ilmotuksia vois jäädä tekemättä sen uhalla, että ilmoittaja pelkäis ilmoituksen saajan saavan tietää kuka ilmoituksen on tehnyt.
Toi nyt kuitenkin on aivan järjettömän naurettavaa! Mä en itse näe mitään ongelmaa siinä, että ottais lapsen mukaan kuntosalille mentäessä. Kuitenkin puhutaan niin pienestä vauvasta, että sille se on yks ja sama makaako se kaukalossaan kuntosalilla vai olohuoneessa. Äidinhän treenausta se vaan hankaloittaa, kun kuitenkin täytyy keskittyä vauvaan eikä pysty täysillä antaa kaikkeansa treenissä. Ilmoittaja on kuulemma ollut vielä huolissaan tämän äidin mielenterveydestä, kun häntä kiinnostaa enemmän treenaus eikä vauvanhoito. Voi luoja, antakaa mun nauraa! Toivottavasti noi sosiaaliviranomaiset osaa kattoa tämmöset ilmotukset ihan samalla naurettavuudella.
On se saatana kumma, kun äidillä ei enää sais olla mitään muuta mielenkiintoa elämässään, kun paskavaippojen vaihto ja maidon tuotto.
Alkaa itseäkin ottaa päähän sen verran tuo homma, että lopetan tähän.

Neljänteen asiaan kuitenkin vielä. Eile loppus ihan liian hyvä sarja Toisen kanssa (tv:n katsominenkin on jonkun mielestä varmasti väärin äidiltä, kun ei sillon pysty lastaan hoitamaan). Juu, nyt lopetan. 
Miten se voiskin olla vaan kuus osanen, kun tuosta olis saanu todella paljon pidemmän sarjan aikaseksi. En usko tästä tulevan mitään toista tuotantokautta, mutta aina voi olla toiveikas! Pisti vaan pikkasen naurattamaan ohjelman synnytyskohta

"Ei tässä enää mitkään epiduraalit auta, 

nyt mennään ilokaasulla!"

Vai pistikö? En tiedä, mutta tuo kommentti kuulosti aivan liian tutulta ja aivan liian nopeasti. Hyi.

Koitetaan nyt säistä ja muista asioista huolimatta nauttia rauhallisesti ja hyvällä mielellä tästä vappupäivästä ja vapaasta. Sielä se arki taas kolkuttelee oven takana uhkaavasti. Sekin ihan liian nopeasti.

Aika juoksee, minä en

Huhhei miten aika rientää! En edes tajua, että ollaan huomenna oltu jo kaks viikkoa kotona. Päivät menee ihan hirveen nopeeta ja tuntuu ettei aika riitä mihinkään. Jollei poika kaipaa huomiota, niin sitä todellakin vaatii tuo koira. Monesti miettiny istuvani koneelle alas, muttei se vaan oo onnistunu, kun jommalla kummalla jotain meneillään. Muutenkaan oikeen muista mitään viime viikosta..

Ollaan oltu pojan kanssa niin laiskaa porukkaa, että ollaan heräilty vasta siinä kymmenen yhdentoista aikoihin. Muutenkin herätään vaan kerran yöllä syömiskelemään, niin on menny kyllä todella ihanasti kaikki. Pikkusen on alkanu tuo maha vaivaamaan, minkä luulen noiden D-vitamiinien aiheuttavan, eli ei auta kun vaihtaa nuo maitohappobakteeri- ja D-tipat toiseen.

Imetyksen suhteen oon todella pettyny itteeni, mutta oon tässä nyt parissa viikossa tajunnu sen, että mä olen pojalle paljon rennompi ja ihanampi äiti, kun en oo koko ajan ahdistunu ja stressaantunu. Jotenka olen siis loppettanu koko touhun ja alottanu pullottelun. En oikeestaan jaksa sen enempää selittää asiaa muutakun että se vei joka kerralta semmoset 1-1,5 h, jonka jälkeen jouduin vielä pullottelemaan, kun ei poika saanu riittävästi maitoa musta. Koin asian liian ahdistavaks, niin se sai riittää. Muutenkin kun jouduin koko ajan käyttämään niitä rintakumeja, kun ei siitä muuten senkään vertaaolis tullu mitään, niin se maidon nousu hidastu ihan hirveesti. Ja joltain keskustelupalstalta löysin ihanan kommentin asiaan liittyen.

"Kaikki,minkä äiti kokee oman jaksamisensa kannalta hyväksi, koituu vauvan eduksi. Korvikkeet on hyviä ja jos imetys on hankalaa tai ei onnistu, niin ennemmin pullo kuin jatkuvasti imetyksen kanssa tuskaileva äiti! Äiteinä joudutaan murehtimaan isommistakin asioista, joten tästä ei tarvitse!"
  
Että kiitos tuon kirjoittajalle, siitä tuli parempi mieli asian kanssa tuskailevalle. Nojoo, se siitä.

Painoa on tässä kahdessa ja puolessa viikossa lähteny -14 kg. Vielä toiset samanlaiset, niin ollaan samoissa mitoissa kun raskauden alussa. Huh huh sanon minä!
No iteppä oon ruokaa tätä ääntä kohti lapannu, oma vika ISO sika!!

Hahhah, vaikkei kyllä naurata pätkääkään. Ja kerrottakoot, että tuo ensimmäinen kuva on tosiaan viime juhannuksena otettu _ennen_ raskautta. En siis juonut raskausaikana. Tsiisus tää ruho. No tästä se lähtee!

Ruho tällä hetkellä

Ja vielä mun pientä rakkautta! ♥ ♥ ♥

Raskausajan yläselkäkipu ja rits

Se on kyllä jotain ihan hirveetä, kun alkaa oma keho toimimaan vastoin kaikkia sääntöjä, etkä voi itse niihin mitenkään vaikuttaa. Se, että oma kroppa menee toimintakyvyttömäksi, mieli toimii samanlailla kuin ennenkin, kroppa ei. Mä en taida tänä loppuaikana saada nauttia enää yöunistani makuuasennossa kun ei selkä kestä sitä enää alkuunkaan. Istuvalteni olen muutamat yöt nukkunu ja näin taitaa mennä sitten loppuun asti. Ei siinä mitään hyviä unia tule, kun heräät semmoset keposet 20 kertaa yössä, mutta kunhan nyt ees muutaman tunnin nukkuis että jaksais nää loppupäivät töissä. On tää kyllä suoraan sanoen ihan helvetin perseestä, enkä halua miettiä onko tää sitä pahinta, vaiko paheneeko se tässä vielä sen 8 viikon ajan. Luojalle lisäkiitosta noista hierontaistuimista, niissä on menny monet yöt, kun menee selkä niin lukkoon ettei tiedä enää miten päin olla. Itku ei oo kaukana ja meinaa seisovalteen nukahtaa, kun on niin järkyttävän väsynyt! Olen nyt lyhentäny mun työviikkojani sen verta, että olen joka toinen päivä töissä ja ihan vaan tän takia. Muuten mulla ei olis mitään valittamista ja olo olis suhteellisen hyvä. Kaikista oudointa koko hommassa on se, ettei kyse ole ala- tai ristiselästä, vaan yläselästä ja lapojen välistä kainalosta kainaloon tuntuun, kuin joku kiristäis liinaa rinnan ympäri ihan täysiä. Olen yrittäny löytää kohtalokumppaneita tässä asiassa, mutta tuntuu että monia vaivaa just nää alaselkävaivat. Yhden kirjotuksen löysin ja tuntus ihan omalta tekstiltäkin vielä.

"Nyt on rv 29 menossa ja viikko sitten alkoi voimakas yläselkäkipu. Kyseessä lienee vanha vaiva joka nyt on taas vaivata. Kipu on niin voimakasta etten pysty nukkumaan kuin korkeintaan tunnin kerrallaan ja makuuasento on yhtä tuskaa. Nousin viimeyönä kolmen aikaan ylös vaikka olin puoli kahden maissa ottanut kaksi panadolia, mutta tuo kyseinen särkylääke ei auta yhtään. Istuin sitten sohvalla kaksi tuntia ja käveleskelin ympäri taloa. Kipu hieman helpottaa päivisin kun ei makoile ja on kokoajan vähän liikkeessä, mutta pitäähän minun saada nukuttuakin."

Että näin, näillä mennään sitten luultavastikin loppuun asti. Mua on vaan alkanu kauhistuttamaan josko tää kipu ei lähdekkään masukin ulostauduttua, kun tuntuu että haluis jonkun rusauttavan selän oikeen kunnolla oikeeseen asentoon. Voi kun tää selkätuska olis vaan ohi.. Ja viikonloppuna tapahtuva muutto ja tää pakkaaminen, nosteleminen ja  touhuuminen ei oo auttanu asiaa kyllä alkuunkaan. Tää viikko kun on ohi, tai olis edes lauantai-ilta, niin mä huokasen helpotuksesta, sitten kun äippäloma alkaa, huokasen muutaman kyyneleen kera.

Ja joo kyllä, lisää ihanuutta tässä kropassa.. Mun jenkkikset sano RITS !! Ne on kyllä jotain vanhoja teinivuosien arpia, mitkä on nyt ottanu sitten itteensä lisää pituutta. Toivottavasti ne ei enää tosta pitenis tai lisenis, ainakaan siirtyis tuolta tuohon itse vatsanseudulle. Osais vaan kantaa tämmöset ylpeesti joinain taisteluarpina, mutta ei. Lisäkamaluutta tähän kroppaan vaan.

Valivalivali valivali... kiitos ja anteeks.

Megasekametelisoppaa

Tänään aamulla oli se sokerirasituskoe. Juu, eli meni juurikin näin, että olin kuvitellu homman paljon kamalemmaks mitä se todellisuudessa oli. Mua kyllä helpotti ihan hirveästi, kun kaveri lupautus itse tulla mun seuraks sinne labraan ja se koko odotusaika pelailtiin tabletilla lautapelejä. Meni aika ihan hirveen nopeesti! Eikä se sokerilitkukaan mitenkään ollu edes pahan makusta, maistu joltain sokerin ja sitruunan sekotukselta. Ehkä ennemminkin se jännitti että se vaan pysyy sisällä kun ei ollut syöny kuitenkaan 12 tuntiin mitään, eikä jollainlailla raskausaikana oo kauheesti toi makea maistunu. Ainakaan mitenkään samanlailla kun aina ennen. Oon ollu niin perso makeaan, mutta nyt on muuttunu makeen syöminen kamalaksi pahaksi oloksi. Sekin autto vähän kun loikoiltiin siinä odotussohvalla löysän näkösinä, mutta pääsi hieman kyljelleen rauhottumaan niin autto. 

Lääkärin jälkeen suunnattiin äkkiä äkkiä syömään jotain hyvää. Ricon häränrintapalat mustapekkojuustokastikkeessa kruunas hyvin sen rasituksen. Ja kun Myllyssä oltiin ja vihdoin sinne asti taas pääsin, ostin nyt äitiysfarkut H&M:stä. Voi että on ihanaa kun ei purista eikä kiristä mistään, kun alkaa olla niin ettei mene enää mitkään vanhat housut vatsalta kiinni. Jollain lailla ihmeen nopeesti vatsa kasvanu verrattaessa joihinkin kun ei esimerkiks rv 15 näy melkeen mitään vielä. Niin että mimmonen jättiläinen sieltä mahtaa sitten olla tulossa. Jotenki itse olin odottanu sen näkyvän vasta joskus rv 19-20. Tai ehkä oon sitte vaa syöny mahani isoks ja turvonneeks..

Samalla reissulla tuli käytyä sielä Body Shopissa, josta kun löydettiin se kaakaovoisticki, niin tää myyjä hyökkäs heti tiskin takaa että "ai raskausarpiin vai?". Selitti just että toi sticki tai sitten se kaakaovoi voidemaisena, että se ei oo sama minkä näistä rasvoista ottaa, kun ne poikkeaa koostumuksiltaan niin paljon. Eikä se haissu yhtään pahalle kun sitä haistoin. Ja päädyin sitten siihen voidemaiseen, kun myyjä selittii et se sticki voi tuntua vähän kovalta kun sitä levittää vatsalle, että toi toinen on mukavemman tuntusta ja kivempi levittää. No kotona sitä kun laitoin niin uuuh, kiiva haju. Ja se jäi käsiin ja haistoin sen vatsalta asti koko ajan. Miten se voiskin haista niin paljon eriltä kaupassa kun kotona, mutta mä yritän sitä nyt ainakin käyttää edes joskus. Ajattelin apteekista hakea vielä jotain hajuttomampaa rasvaista voidetta tai sitten ihan jotain raskausarpiin tarkotettua litkua. Sama se, kunhan haju on siedettävä.

Lauantaina pitäis serkun synttäreille lähteä, mutta täytyy sitä baariin lähtemistä katsoa sitten ihan oman jaksamisen ja mielen mukaan, että jaksaako sitä lähteä kattomaan humalassa keikkuvia ihmisiä. Vaikka tää kyllä melkeen taitas jäädä sitten viimisiks kerroiks ko mihinkään tollasiin viittii enää mennä. Kyllä ens viikollakin pitäis Jyri, Sussu ja Nelli kanssa nähdä ja yleensä se on ollu syömisen kautta johonki juottolaan istumaan, ehkä se sitten jää viimeseks. Kun en haluais, että kukaan kattoo että ton paikka ei ole täällä, vaan lähtis kotios jo. Tiedän meinaan, että mä itse katsoisin niin. 

Ja niin, yks asia mikä mua ärsyttää. Kun.. ihmiset tyrkyttää omia vanhoja vauvan tarvikkeitaan. Ei jumankekka mä itse ostan juuri sellaset kun mua itseäni haluttaa, eikä vaan että mun pitäis ottaa tolta noi tommoset kun se nyt niitä tarjoaa. Perkele. Ensinäkin, mä en tuu kestämään niitä lasten puna-sini-viher-kelta-lila-oranssi-yhdistelmävärejä. Ihan kun joku ois tullu oksentamaan värejä meijän olkkariin. Ei ei ei. 
Meillä tulee niin olemaan kaikkia neutraaleja värejä ainakin näin aluks ja ehkä pikkuhiljaa, todella hiljaa alan tottumaan kaikkiin ihme väreihin sisustuksessa, jollon alan niitä hyväksymään. Ja on ihanaa kun tällasille värivammasille ihmisillekin on suunniteltu kaikenlaisia tarvikkeita. 

Itse kun miettii, että haluaa sellasia tarvikkeita mitkä menee sitten molemmille, eikä kaikki oo joko vaaleensinistä taikka punasta. Kuitenkin jollei se meistä oo kiinni, tiedossa on enempi kuin yks lapsi.

Muutamia tulevia ostoksia ihanasta Mamas&papas tuotesarjasta:

Mamas&papas capella star -sitteri (linkki)

Mamas&papas honey bear -leikkimatto (linkki)

Linkki googleen kattomaan kaikkea ihanaa sarjasta löytyvää, tästä!

Vauvansänky tulee olemaan Stokken Sleepi mini -sänky valkosena

Noi kolme ensimmäistä väriä olis juuri sellasta mikä miellyttää, mutta suomesta ei kuitenkaan löydy kun valkonen, pyökki ja pähkinä. Tai jos joku tietää mistä noita kahta muuta väriä löytää, niin saa vinkata mielellään!

Vielä viiminen juttu mikä ärsyttää itsessään. Oon nyt aina ollu suhteellisen pölö ja puhun ensinäki mitä ihme juttuja, mut tuntuu et tää pölöys on kasvanu moninkertaseks nyt tän muutaman kuukauden aikana. Sanat häviää ja jutut jää kesken, mieli harhailee ja musta on tullu kömpelö. Edellispäivänä kastelin liikkeessä kukkia ja sieltä peruuttaeesa mun vasen jalka jäi oikeen jalan alle (?) ja kaaduin sitte suoraa selälleni. Ei muuten, mutta tajusin et mun takana on jossain pöytä, eikä ollu sitten ko joku 5 senttiä pöydän reunaan matkaa. Siinä olis voinu sattua kivasti. Tuli tämäkin vaan mieleen, kun kävin tossa pesemässä kädet vessassa ja katoin peiliin ja pumppasin saippuapumppua kerran eikä tullu mitään, muutaman kerran lisää ja vielä muutaman, no sitte tuliki pieni tilkka. Onneks katoin käsiä pestessä alaspäin, meinaa oli sitte kaikki pumpatut saippuat lentäny suoraan paidalle. Jes. Pitihän se näinki käydä.

Ehkä tässä on purnausta taas tarpeeksi yhdeksi kerraksi. Jatkan taas myöhemmin kuten huomaatte suurten huolieni jakoa. Tack och adjö.

Ärsytystä ja odotuksia

Kaikki on jotenkin niin paljon muuttunu. Mun omassa päässä siis, enkä tykkää siitä yhtään.

Sillon yritysaikana tuli paljon paljon googlailtua ja kaikenmaailman foorumeita selailtua erilaisista oireista ja ongelmista. Ymmärrettävää varmaan sinänsä, mutta sillon mä esimerkiks kiukustuin mielessäni siitä, kun joku alkuraskaudessa oleva äiti valitti siitä kun ei oo vielä mitään konkreettista ja kaikki on vielä epävarmaa. Itse kun mietti, että sä sentään hitto vie voit tulla raskaaksi ja olet nyt raskaana, älä valita! Tai kun joku valitti siitä, että on huonoa oloa ja väsymystä, niin paha mielihän siitä itselle tuli, kun itse olisi noista oireista antanu ihan mitä vaan. Mun suusta on varmasti monet kerrat kuultu, että jos mä joskus tulevaisuudessa valitan joistain raskausoireista niin ole hyvä ja tinttaa mua, että ethän sä muuta ole halunnu muutamaan vuoteen kun noita oireita, joten kestä ne kun nainen!

Nojoo, siis mähän en olekkaan valittanu pahoinvointiani, väsymystä, selkä- ja vatsakipujani ollenkaan. Hävettää ihan. Niin että valivali sitä ja valivali tätä.. Eli nyt mä toisinsanoen itse kuulun näihin mua ennen ärsyttävien naisten pariin. Mutta siihen ehkä liittyy se, että nyt ymmärrän tätä olotilaa paremmin ja miltä nämä asiat tuntuu, kun ei ole enää vaan pelkästään sitä odotusta omasta mahdollisesta raskautumisesta ja ne vihan ja katkeruuden tunteet on väistyny pikkuhiljaa tieltä. Olen kyllä ollut ilonen muiden raskauksista matkan varrella, mutta tottakai se aina sattuu, että miksei me onnistuta. Ja näin jälkeenpäin ajattelen, että ehkä osataan arvostaa joitain pieniä asioita paremmin kun on joutunut käymään tiettyjä asioita ja kysymyksiä läpi. Mulle se matka oli aikaajoin todella raskasta ja uuvuttavaa, vaikka se kestikin suhteellisen vähän aikaa jos aletaan vertaamaan joihinkin muihin pareihin. Mutta se tietämättömyys siitä, että kuinka kauan se mahtaa kestää oli se kaikista pahin.  Ja se pelko tähän, että jos käy niin, että homma jatkuu vuosia eteenpäin, niin miten meille mahtaa käydä. Miehen jaksamista en koskaan epäillyt, mutta omaani kyllä. Vaikkakaan eihän se kumppani siinä se piru ollut, vaan ennemminkin ne omat ajatukset ja oma mieli. Loppujen lopuksi oon vaan niin onnellinen että toi kaikki on mahdollisesti ohi ja meitä on nyt siunattu maailman ihanimmalla asialla mitä voin kuvitella. <3

Nyt ehkä hieman ilosempiin aiheisiin, kun odotuksiin. Oon meinaan huomannu miten paljon kaikkia eri asioita läpi raskauden odottaa. Odottaa vatsan kasvua hirmusesti ja niitä vauvan liikkeitä, kun kaikkihan kuitenkin on tapahtumassa ensikertaa, eikä tiedä miltä mikäkin tuntuu vai tuntuuko. Vaikka vauvan liikkeiden tuntemiseen mulla taitaa mennä monet viikot vielä. Kaikki on jotenkin niin uutta ja jännää ja samaan aikaan kaikki tuntuu ihan epätodelliselta. Nyt kun vatsan voi jo tuntea kädellä hellästi painaen ja mahalla maaten, tuntuu asia hieman edistyneemmältä.

Innolla jäädään myös oottamaan puolen välin rakenneultraa mikä herran jumala on lokakuun lopussa ja sehän on hitto vie aivan kohta!! A-pua. Miten aika meneekin niin nopeesti.. Toivon kovin, että saataisiin selkyys sukupuoleen. Vaikka mulla ollu vahva tunne jo ennen raskautta tytöstä, eikä se oo horjunu kertaakaan missään vaiheessa. Ja jos tieto pojasta tulee, menee mulla päänsisällä aivan kaikki uusiks aivan nimestä myöten kaikkeen. Eikä sillä  siis ole mitään väliä kumpi tulee, kunhan tulee ja on terve! En millään malttais odottaa kevättä vaikken nyt suoranaisesti sitä synnytystäkään odota, mutta eikai tästä muullakaan selviä. Täytyyhän se sieltä ulos pusertaa ja jollain lailla mietin, että on ihanaa kun ei tiedä mitä kamaluutta sitä odottaa, mutta toisaalta ehkä se helpottais kunhan tietäs miltä se tuntuu ja että kyllä siitä selvitään. Muutkin.

Mun piti vielä kirjotella omasta värivammaisuudesta kaikkiin erilaisiin lastentarvikkeisiin, mutta taidan kuitenkin jättää sen muuhun kertaan ja lopettaa purnaamiseni nyt tähän.