torstai 28. marraskuuta 2013

Hankintoja

Mun tiistaisen vapaapäivän olin taas täyttäny kaiken maailman juoksevilla jutuilla. Mutta ennen kaikkea mä itse pitkästä aikaa menin kampaajalle, mitä ihanuutta. Tähän kuontaloon tuli hieman raitaa ja kevyt, kiva leikkaus. Sitä se oli monet kuukaudet kaivannu urakalla. Oon nyt parisen vuotta kasvatellu tätä tukka ja nyt varsinkin kotiäidiksi hetken päästä siirryttäessä se on aika oivallinen kun voi vaan heittää hiukset ponnarille.
Tää hiusten värjäys raskausaikana jakaa mielipiteet varmasti aikalailla kahtia, mutta itse kuulun kyllä niihin jotka kyllä värjää huolettomasti tukkaansa koko raskausajan. Ehkä tais ensimmäiset kaksitoista viikkoa mennä hieman varovaisemmin, mutta sen jälkeen ihan normaalisti. Eikä se kyllä nyt ihan käy päinsä, että parturi-kampaaja itse lompsii tuolla korviin asti ylettyvällä tyvikasvulla. Täytyy tunnustaa, että mies värjäyttää mun tukkaani aika taidokkaasti jo nykyään. Se ei kyllä uskaltanu mulle raitoja alkaa laittamaan vaikka kuinka olisin näyttäny ja neuvonu. Ja ehkä loppujen lopuks ihan hyvä vaan, nyt on ihana tukka taas!

Sitten juoksinki pankissa, Skanssissa ja OzBabyssa. Vihdoin ja hiton viimein sain hankittua sen Doomoon imetystyynyn. Se tuli kyllä ihan yllärinä mulle, että sielä oli edes sellasia, saatika vielä just sen värisenä minkä ainoastaan olisin kelpuuttanut. Hintaakin tietty tyynystä löyty, mutta uskon sen olevan iso apu vauvan saavuttua. Siihen asti se hoitaa hommaansa meijän sängyn tilanviejänä helpottaakseen mun tuskasia öitä. Ostin vielä tuon isomman, joka taipuu kivasti hieman suorankäyräksi pötköksi ja maha jää mukavasti kaarevaan kohtaan.

Laadukasta puhelinkuvaa taas.

Googlesta nappasin kuvan eri tyynyn käyttötarkotuksista.



Toinen mun hyvin hyödyllinen ostos kyseisestä kaupasta oli tukivyö, mitä alunperinkin lähdin kaupasta hakemaan.



Toi ois varmaan aika kätevä, kun vaan muistais sen aamulla töihin lähtiessä laittaa päälleensä. Kuten ymmärrettävää, mulla ei oo oikeen kokemusta sanoa nyt onko vyöstä hyötyä vai ei, mutta tiistai-illalla sitä kokeillessa tuntus olevan aika turha härpäke. Kuitenkin muutaman tunnin käytön jälkeen kun vyön poistin, huomas sen eron miten se tukee suht napakastikkin. Ton takaosan kun laitan tiettyyn (väärään tietysti) kohtaan, saan ihanasti aikaan selkääni kaksoisperseen, eli suloset selkäläskit pursuaa vyön välistä. Täytyy vaan etsiä se sopiva läskejä peittävä kohta ja toivoa ettei se päivän aikana huomaamattomasti liiku paikaltaan. Eli jos mut näkee tuolla julkisesti kulkevan nelikankun kanssa, saa kiitos tulla huomauttamaan, olisin hyvin kiitollinen asiasta. 



Mahan en oo huomannu nyt lähihetkinä kasvavan, mutta kaipa se kaiffari sielä kuitenki aika moisesti koko ajan suurentaa kokoaan. Tyyppi on ainaki kova mylvimään ja huomaa kuinka kohtu on noussut ylöspäin, kun potkut tuntuu noin 10 senttiä navan yläpuolelta sivuvatsalla. Ja hassua miten liikkeet tuntuu samaan aikaan eri puolilla vatsaa, kaipa sielä venytellään oikeen urakalla. 
Neuvolatäti mua valasi viimeks, että kun sf-mitta oli sillon viime tiistaina 22 cm ja se huitelee käyrän yläpäässä, mikä siis on normaalia tällasilla 160 senttisillä hukkapaloilla, kun kohdulla ei ole tilaa kasvaa hirveesti pituus suunnassa, niin se kasvaa nopeesti ulospäin. Että sitä kunnon rantapalloa odotellessa sitten. 

Kohta on kuitenki joulu ja sitten on enää hetki muuttoon ja vauvan tuloon. Hui, kuinka nopeesti aika vyöryy eteenpäin. A-pua. Kohta meillä on ihan oma vauva.. <3



4 kommenttia:

  1. Mä en kanssa osaa laittaa tota tukivyötä niin, ettei selästä tursua kaameat makkarat koko kansan näytille :O Tuo imetystyyny olisi omalla hankintalistalla kanssa, tai on ollut jo pidemmän aikaa, mutten oo saanut vaan aikaseksi. Mitä se kustansi OzBabyssa?

    (peeäs, toi sanavahvistus on hanurista :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi mä mietin et mikä ihmeen sanavahvistus. Apua onko mulla semmonen päällä, mistä sen saa mahdollisesti pois?

      No mä tuun ainaki sit huomauttamaan jos näen sut kulkemassa kaksoisperseen kanssa tuola. :D Pitää varmaan vaan löytää se oikea kohta et olis mahdollisimman näkymätön.

      Sielä ton isomman hinta tais olla 76e ja pienempi mahto olla jotain 50-60e luokkaa. Ite jotenkin näen ton isomman monikäyttösempänä varsinki näin tähän aikaan kuin myöhemminkin. Ja en tiedä ootko yhtä värivammanen kun minäki , mutta sielä ainakin löytys toi mun ettsimä beigen värinen. Niitä meinaa osaa olla aika kamalan värisiä myös.

      Poista
    2. Saat sen pois kun menet blogin asetuksiin (tulee siitä hallintapaneelin alasvetovalikosta), ja sieltä klikkaat Tekstit ja kommentit ja sitten sieltä löytyy kohta jossa saat valita onko sanavahvistus käytössä vai ei. Jos auttoi :) Mulla menee meinaan aina joku sata kertaa väärin ne vahvistukset :D

      Oon kyllä joo vähän värivammanen välillä. Musta olis ehkä kaikkein bueno, mutta ei sellasta taida ollakkaan :(

      Ja tosta vyöstä muuten vielä, vaikka sellanen näkymätön kohta löytyiskin niin musta tuntuu että se rullautuu jonkun ajan päästä aina väärään paikkaan. Oon ehkä vaan vamman mallinen >:(

      Poista
    3. Mun täytty kattoo toi asetus kun on koneella ja muistan. Uskon tosta olevan apua, kiitosta. :)

      Mustaa tyynyä en oo kyllä mistään löytäny. Tai en oo kyllä muiden kun Doomoon tyynyjä kattpnukkaan..

      Tänään muistin aamulla vyön ja aika hyvin se kyllä pysy paikallaan kun oli tarpeels kireellä. Ja luojan kiitos muistin sen kun aamulla lähdin ja kotiin pääsin vasta tunti sitten rauhottumaan, vois olla pikkasen kipeytyneempi selkä tällä hetkellä. Vaikka tuntuu että vielä kivuliaampaa on tuo iskiaskipu mihin toi vyökään ei auta. Saa välillä kävellä ko ankka kun vetää nii hitosti pakaroihin ja jalkoihin.. :/

      Poista