Elikkä tässä olis sitä pienimuotoista asuntopostausta nykysestä ja sitten hetken päästä uudesta asunnosta millaista on ja mitä tulevan pitää. Kuvat otin nykyselle vuokraisännällemme kun laittaa uudestaan kohteesta ilmoituksen, niin vois vähän paremmin olla kiinnostuneita kun olis niitä kuviakin. Silloin kun itse tätä tultiin katsomaan, mitään kuvia kohteesta ei ollut esillä ja ajatus olikin että no mahtaa olla aika kaame kolo. Tässä asunnossa on huonot ja hyvät puolensa. Tykkään hirveesti pohjaratkaisusta, olohuone, makkari ja wc on jees, mutta toi keittiö on aivan jäätävän ruma! Johtuen varmasti osiks siitä, että vihaan tommosta lämmintä puun väriä. Y-ök. Eikä siinä muuten, mutta en halua sitä omaan kotiini. Ja pienissä määrin ehkä, mutta kun lattiat ja kaapistot on kaikki sitä väriä, niin ei kiitos. Tarkotus olikin maalata noi keittiön kaapit valkosiksi ja sainkin siihen luvan, mutta en sitten kuitenkaan koskaan ryhtynyt siihen hommaan ja no ehkä hyvä niin. Turhaa työtä ja rahaa.
Jos jaksaisin olla ahkera, ottaisin kuvat uudestaan ei niin suuresti ja valoisasti mitä yritin noista saada, että olis mahdollisimman selkeät, muttapa en nyt jaksa. Kelvatkoon nämä tähän hätään.
Makuuhuonetta ja meidän hyvin komea itse taiteiltu sängynpääty viime kesänä. Sitä on päässyt koristamaan kehyksiin miehen kokoama palapeli. Vieressä hyväksi todettu korupuu, mikä kyllä usein toimii alapäästä koiran puruleluna ja yläpäästään miehen vaateripustimena..
Kaappitilaa on mukavasti mikä on asunnossa plussaa. Ne oli muuttaessa sinapin keltaset, mutta sekin asia korjaantus ensihätään valkosella maalilla.
Käsinoja pakko peittää viltillä, kun koira on alottanu sen(KIN) järsimisen. Sohvatyynyjä on ollut noin kymmenisen kappaletta, mutta eipä ole enää.. Niitten sisälmykset on tässä ajanmittaan pikkuhiljaa löytyny pitkinpoikin kämppää.
Hirvityskaapit.. yöh. En jaksa odottaa uutta keittiötä!
Tässä asunnossa toinen iso plussa on tilava erillinen eteinen mitä ei seuraavassa asunnossa sitten olekkaan. En tiedä montako paria kenkiä mahtaa olla sillon entisiä kun niitä ei niin vaan saa oven taakse piiloon. Iso miinus tässä sen sijaan on se, ettei ole ollenkaan väliovea jollon voit olla varma että naapurit tietää sun kaikki asias.
Kohta alkaakin kaikki nurkat täyttyä pahvilaatikoista ja roinasta. Muutaman viikon vielä kun jaksais kärvistellä, niin uusi koti odottaa. On sitä jo noin kolmisen kuukautta tässä odotettukin kyllä! Nyt vaan kun se on jo niin lähellä, ei millään malttais pysyä pöksyissään! Maltti on valttia, eikös ne niin jaksa aina hokea.
Elikkä se oli tosiaan eilen ensimmäistä kertaa. Eikä se oikeestaan ollu yhtään niin paha kuin mitä mä olin ajatellut, mä jotenkin näin meijät jossain lattialla istumassa ja harjoittelemassa puuhpuuhpuuh-hengittämistä ja jotain ihme asentoja. Ihan tuoleilla kuitenkin istuttiin (huh) ja puhuttiin ensimmäisenä suhteesta omaan kumppaniin ja lapseen. Sen jälkeen oikeestaan käytiin läpi erilaisia loppuraskauden vaivoja, närästystä, ummetusta, selkäkipuja, nukkumista, liikkumista yms. Ens kerralla sitten aiheena synnytys ja kivunlievitykset, päästään jopa katsomaan jotain synnytysvideota, jeij. Oon kyllä niitä jo melko ahkeraan laittanu miehen kattomaan ettei sitten mitään tulis yllätyksenä! Haha. Että ihme juttuja ne ihmiset itestään joujoutubeen laittaakin..
Mulla alkaa vaan usko loppumaan tän selän kanssa miten jaksan vielä mahdollisesti sen kymmenisen viikkoa. Yöt menee hirveissä kivuissa ja se yltää niin paljon jo mun päiviinkin, että koko ajan selässä hyvin tuskanen olo. Tukivyö helpottaa ala- ja ristiselän kipuja, mutta tuo lapaluiden välissä oleva kipu on ehkä se pahin. Luojalle kiitos obh nordican hierontaistuimsesta!! Tosta hieronnasta en oo ollenkaan kysyny että miten sen kanssa on, onko se vältettävien asioiden listalla, mutta vaikka olis niin ei voi mitään. Eipä oo vaihtoehtoja jos haluaa selvitä ilman särkylääkkeitä. Töitäkin olis jaksettava vielä neljä ja puol viikkoa. Sekin on outoa miten se voi kuulostaa samalla ihan saa-ke-lin lyhyeltä ja pitkältä ajalta! Mä vähän kyllä funtsisin, että kun parin viikon päästä muutto koittaa ja työmatka pitenee, vähentäisin työpäivien pituutta siten, että lopettaisin päiväni samaan aikaan kun mieskin, niin pääsisin sitten kyydillä kotiin. Joudun kulkemaan nimittäin sellasella bussilla joka kulkee muutaman kerran tunnissa ja kiertää ihan pirun pitkän matkanki vielä. No, siihenkin on vielä aikaa.
Asiasta kukkaruukkuun ja takas, meinaan eilen meni vihdoin totaalisesti hermo tähän mun levenevään kroppaan ja itku ei ollu kaukana kun kaivoin mittanauhan esille.. yhh. Onneks en oo mitenkään herkistelijä, meinaan semmonen olis voinu saada vaikka paniikkikohtauksen ja kunnon slaakin! Vaikka mä kuinka lupailin olla aloittamatta minkään sortin herkkulakkoa, mutta nyt se vaan kyllä alko! Meillä näitä nyt on vuosien mittaan ollu erilaisia ja eripituisia. Ensimmäinen suurempi tämmönen tais olla sadan päivän heselakko, joka kestikin loppujen lopuks muutaman vuoden. Toinen isompi herkkulakko alko vuos sitten ja kesti sata päivää sekin. Molemmat meni loppujen lopuks aika kivuttomasti ja toivon sitä nytkin. Tää vaan sais kestää tonne kesäkuuhun asti, meinaan kaasona toimiminen pullamössönä ei innosta alkuunkaan. Luojan kiitos tuo liikkumisen into ei oo hävinny mihinkään ja odotanki ihan hirveesti, että pääsee taas toimimaan kroppansa kanssa normaalisti! Tietty se voi olla hieman hankalampaa kun ennen lasta, mutta eiköhän sitä keinot keksi? Harpataas taas hieman eri aiheeseen, nimittäin tuttipulloihin. Oon nyt etsiskelyjen jälkeen löytäny luultavasti sen tuttipullojen The Tuttipullon! Ainu Medela Alma -syöttöratkaisu. Tarkoitus oli että haluan semmosen koliikkipullon ja etsiskelin niistä parasta vaihtoehtoa, kunnes törmäsin tohon. Tuo sivuilla oleva esittelyvideo sai mut myytyä ihan totaalisesti, enkä halua enää muita tuttipulloja (klikkaas TÄSTÄ). Luoja kun ihminen on typerä mainonnan uhri! Mutta mitäs, omalle vauvalle vain parasta! Että näin. Tässä tätä kirjoitettua pitkin aamua asiakkaiden välissä huomaan miten tässä saakin "hyvästellä" asiakkaat, kun eivät enää ehdi käymään ennen äippäloman alkua. Tulee kyllä hirveen haikee mieli ja huomaa kuinka paljon tykkää työstään ja asiakkaistaan. Voi veljet, muutama viikko eteenpäin niin voi olla ihan erilainen suru puserossa, kun sitä oikeesti on jäämässä pois, mutta varmasti samalla jo odottaa pois jäämistä. Ristiriitaseks vaikuttaa tääkin juttu menevän.. Tänään mut vielä yllätettiin ihanalla lahjalla, kun parturi-kampaamon entinen omistaja ja meidän perhetuttu teki yllärikäynnin lapsenlapsensa kanssa. Keskimmäinen lapsenlapsista oli vielä taiteillu meille pikku kapalokortin ja vielä oikean värisenkin.
Tästähän tuli oikeen sekametelisoppa, mutta näillä mennään tällä kertaa. Oon seuraavaks meinannu ja hieman alottanu tekemään tämmöstä pienimuotosta asuntopostausta nykysestä ja sitten vielä myöhemmin uudesta asunnosta. Kattotaan mitä tulee.
Mä olen tän hiljasen aamuni käyttäny taas erittäin järkevästi etsimällä parasta syöttötuolia (juu, niinkuin sillä olis suurikin kiire). Myöskin kironnu kieroa linea negraani, mutta sitä googletellessa olen taas vaan aika tyytyväinen vatsaani. Aikamoista. Tuon googlen mä laitan taas kerran pannaan, kun en noista ällötyspuistatuksista kamalasti välittäis. Oonpas mä taas hirveä.. Enihau. Etsiskelyjen ja tiedon hakemisen jälkeen mulle jäi neljä syöttötuoli vaihtoehtoa jäljelle, ja se mitä alunperinkin olin suunnitellu, tulee varmasti olemaan se ostettava. Mulle tärkeimmät kriteerit on, että se on ajaton, turvallinen, muuntautumiskykyinen ja kaunis. Stokke Tripp Trapp Tämä on ja pysyy edelleenkin ykkösvalintana ulkonäkönsä ja muuntautumisensa vuoksi, mikä sopii erilaisten lisäosien vuoksi ihan ensihetkestä pitkälle vuosien päähän. Ja tulee varmasti säilyttämään arvonsa. Tästä en myöskään ole varmaan yhtäkään huonoa mielipidettä kuullut. Mahtavuutta lisää vielä Playtray-tarjotinosa, jolloin pikkunen saa oman pöytänsä eteen.
Onni-syöttötuoli Ennemminkin ulkonäkö vetää puoleensa, mutta on uutena aivan liian kallis, mitä nyt googlettelujen perusteella hinta pyörii neljänsadan euron kieppeillä. Tästä en niin hirveesti löytäny mielipiteitä, mutta joilla tämä oli, tykkäs. Tossa on se erittäin huono puoli se, ettei se sitten sovellu enää vanhemmalle lapselle, eikä kyllä ihan pienellekkään.
Artek 616 Yllätys että tää herätti mun mielenkiinnon ulkonäöllänsä. Tää hivelee silmiä kaikista eniten, mutta luettuani ei ole kuulemma kovin turvallinen taaperon pystyessä nousemaan helposti ylös. Myöskin iso istuinosa on huono siitä, että lapsi liukuu helposti huonoon asentoon, eikä ole kuulemma kovin tukeva tuoli. Tässä tuolissa myöskin tuolin omistajat tykkäs, mutta tuolia jossain muualla kokeilleet eivät.
Brio sit Viimeisenä, muttei ehkä kuitenkaan vähäisimpänä aika samantyyppinen kuin TT-syöttötuoli. Tää on myöskin jossain arvosteluissa ollut arvostetuin syöttötuoli. Tuolin tarjotinosan miinus on kuulemma se, että sen pinta on röpöläinen, mikä varmasti auttaa siinä, ettei tavarat liu'u yhtä herkästi kuin sileäpintaisessa, mutta värjääviä ruokia syödessä sen putsaaminen on se hankalampi juttu (saatavana vissiin ainoastaan valkoisena). Kloritella kuitenkin lähtee, mutta onko se sitten kiva joka ruokailun jälkeen alkaa sen kanssa hääräämään. Ja kuinka vähän aikaa kestää, että pinta on kamalan näkönen, kun kovien aineiden kanssa putsaillaan. Mene ja tiedä.
Moni oli kyllä sitä mieltä että muovinen syöttötuoli olisi puhdistettavuuden kannalta kaikista järkevin, kun sais tuolin suihkuun ja sielä pestyä. Itteäni ei kuitenkaan kiinnosta mikään Ikean 15 euroa maksava pilipalituoli vaikka oliskin kuinka kätevä.
Mutta joo, näitä pohdintoja tänään. Vaikka tarpeen ollessa läsnä olevaan hetkeen on yli puoli vuotta aikaa, on kai se hyvä jo tietää etukäteen tarpeellisia asioita, ettei sillon kallisarvonen aika mee hukkaan näitä miettiessä. Joten näihin kuviin, näihin tunnelmiin.. Pus.
Olkoon tää vuosi yhtä ihana kuin viime vuosikin. 2013 vuosi oli mun elämäni ehkä suurin erilaisten tapahtumien vuoksi. Tammikuussa valmistuin koulusta, jolloin musta tuli parturi-kampaaja-meikkaaja-maskeeraaja. Helmikuussa avasin oman parturi-kampaamon Turkuun ja saanu nauttia työnteosta. Kesäkuussa 4-vuotis päivänä saapui kihlat ja heinäkuun 13. päivänä plussasin. Elokuussa Rufuksella tuli vuosi täyteen ihastuttamalla ja ehkä vähän vihastuttamalla meidän elämää. <3 Ja kun niin paljon hyvää, niin miksei sitten pahaakin. Rakas ystävä poistui tästä maailmasta lokakuun lopulla ja ikävä on hitonmoinen ja vaikea se on vieläkään aina ymmärtää, että yhteyttä ei saa eikä enää nähdä. Ikävä. <3 Kuitenkin näiden hyvien ja huonojen tapahtumien rinnalla oon saanu nauttia odotuksesta, mikä on menny tähän asti suht hyvin ja kivuttomasti. Eikä ainakaan voi sanoa, etteikö olisi haluttu ja toivottu. <3 Hieman olen pyytänyt, mutta aivan sairaan isoa olen saanu. Kiitos siitä. Uudenvuoden aattona meillä oli neuvola 29+2. Verenpaineet oli ok, sykkeet +140, sokerirasitustestin tulokset oli loistavat, hieman alhasemmat kun ensimmäisellä kerralla. Huh. Sf-mitta oli 27 cm viime 22,5 cm (rv23+2) sijaan. Poju oli pää alaspäin niinkuin olin ajatellutkin, koska hikka tuntuu tuolla todella alhaalla ja tyyppi näyttää täyttävän toisen puolen vatsasta kummallisesti. Täti ultras nopeesti katsoessaan asentoa ja siinä se pylly oli missä olin sen ajatellutkin olevan. Pikku pakarat loisti vaan ruudulla! Ei mitään hellyyttävämpää voi olla! <3 Painoa olen kerännyt ihan liikaa raskauden aikana ja täti kyseli mun sokerinsyönnistä ja myönnän sen olevan ihan liian suurta. Varotteli liian nopeasti kasvavasta sikiöstä ja toivoi mun sitä hieman vähentävän, vaikka ei nyt mitään huolta ollutkaan. Tosiaan mitään uudenvuoden lupausta en ajatellut edes tehdä, kun näin monen vuoden kokemuksella tiedän, että niillä ei loppujen lopuks ole mitään merkitystä, mutta tää sokerihiiri-meininki pitää nyt loppua ainakin sitten tonne synnärille asti! Mihinkään karkkilakkoonkaan en oo menossa, mutta pikkasen jos kontrollois tota sokerin puputtamista ja miettis vähän enemmän mitä sinne suuhunsa laittaa. Oon kyllä niin repsahtanut kaikessa plussaamisen jälkeen, että hohhoi! Synnytystä odotan tottakai siksi, että saadaan pikkukäärö kätösiin, mutta myös että saan oman vartaloni takasin. Se toimis normaalisti, eikä pistäis hanttiin erilaisissa tilanteissa. Sais tehdä niitä asioita kun itse haluaa ja niin kuin haluaa. Älkääkö ymmärtäkö väärin, en vaihtais hetkeekään pois. Mutta silti..
Tänään aamulla lähdin ulkoilmaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Eilinen oli tosiaan mun osalta kalsaripäivä, enkä vaivautunu edes yöppäriä päältäni ottamaan. Päivä meni totaalisesti Supernaturalia katsoessa sohvalla lököillen, mikä oli ihan hyvä kun aamusta asti vatsaa kiristi ärsyttävästi ja oli hieman tukalahko päivä muutenkin. Muutenkin ihan kiva, kun tää ja ens viikko on hieman tyngemmät, se tarkottaa lisää lepopäiviä selälle ja jaloille. Ens viikolla meillä alkaa synnytysvalmennus mitä odotan ristiriitasesti. Haluan tietää asioista ja tapahtumasta, mutten kestä jos siellä on joku ihme tantta mikä hehkuttaa kuinka hieno asia se on ja kipu on vaan hyvästä kun kertoo että asiat etenee! Sanois vaan suoraan, että se tulee olemaan helvetillistä ja tulet varmasti miettimään että mikä saatana sai sut haluamaan jotain tämmöstä! Mutta, siitä enempi sitten kun on sen aika.
Tänään lähdettiin kiertelemään kauppoja ja hoitamaan erilaisia asioita. Skanssista tuli taas ostettua tulokkaalle muutama body ja parit pökät. Joululahjaksi poju sai tämmösen collegeasun, yöppärin ja nallepuvun. Päätin itsekkin vähän tänään kerätä kokoon kaikki vaatteet ja pientilpehöörit mitä on saatu ja itse ostettu, että vähän saa kuvaa siitä mitä on ja mitä vielä tarvitaan. Harmi vaan, ettei oikeesti osaa näin etukäteen hirveesti tajuta mitä kaikkea sitä oikeen sitten tarvitseekaan.
Kuvaa muutaman viikon takaa, 26+6
Koot joita ollaan osteltu on 56-62. Kaverilta sain muutaman yöppärin kokoa 68, niin onpahan sitten myöhemminkin sopivia vaatteita. Koossa on siis muutamat sukat, bodyt, yöppärit, pöksyt, yks pitkähihanen collegetakki, muutamat kuolakaulurit ja pipo, tutti, helistin, tuttipidike ja nallepuku. Äitiyspakkauksessa tulee kuitenkin kaikenlaista mitä tarvitsee, jos sen jälkeen sitten näkis ja tietäis paremmin mitä sitä vielä tarvitsee. Muutaman tommosen collegetakin oon meinannu hankkia ja päähän jonkunlaista suojaa, mutta muuten oon aika ulapalla. Noi kaikki tutti/tuttipullo yms hommat on erikseen, kun niitä ei olla oikeen lähdetty vielä edes hankkimaan, myöhemmin sitten. Sitten kun ollaan muutettu ja saa alkaa järjestelemään noita pojun tavaroita ja vaatteita, hehkutan lisää siitä mitä kaikkea on hankittuna. Muutenkin lastenhuoneen remontista tulee varmasti olemaan kuvia ja juttua. Siellä on meinaan semmonen vaaleanpunanen prinsessahuone meitä vastassa, joten hieman neutralisointia vaatinee se huone. Tämäkin tapahtuu loppujen lopuks aika nopeastikin, kun muuttoon on jäljellä alle kuukausi! ..alle kuukausi, mammalomaan vähän yli kuukausi ja laskettuun aikaan kaks ja puol kuukautta.. Vähiin käy ennen ko loppuu tää kaiken odottaminen! <3
Yhyy, nyt on jo perjantai ja muutama päivä lomaa enää jäljellä! Maanantai meni vielä töissä ja ilta äitin luona mamman kanssa jouluruokia tehden. Jäin sinne sitten vielä yöks niin olin sielä aattona sitten valmiiksi.
Noi kaks viimistä kuvaa on jouluaatto yöltä kun palattiin kaikki kotiin. Oli poika niin väsyny, rikki ja ryytyny että oksat pois! Tohon se läjähti eikä reagoinu enää mihinkään. Pikkurakas. <3 Joulupäivänä lähdettiin Auraan miehen mummin luokse syömään, niinkuin joka joulupäivänä. Siellä on aina niiden äidin puolen suku paikalla. Tällä kertaa vaan kovat kyselyt raskaudesta ja tulokkaasta. Kuitenkin ihan hyvällä ettei mennyt mitenkään ärsyttäväksi. Itseä kun laittaa vähän ärsyttämään kun jotkut marmattaa ettet sä sais enää näin tai noin ja koko aika ollaan neuvomassa mitä pitäis tehdä ja mitä ei. Tulee se sitten keltä tahansa niin se on ärsyttävää. Ei siitä sen enempiä. Tapaninpäivä meni miehen ja serkkuni kanssa syömiskellen Denniksessä ja sen jälkeen elokuvissa katsomassa Frozen -Huurteinen seikkailu -animaatio.
Elokuva oli ihan jees, toi oli vaan se traileri minkä mä olin nähny, eikä siinä ollut tollasta pätkää ollenkaan. Muuten toi leffa oli vähän niin ja näin, mutta noi elukat teki siitä loistavan. Ei siis paskempi!
Seuraavaks siis uutta vuotta ja uusia kujeita odotellessa!
Nyt alkaa toi selkä laittamaan hanttiin todella pahasti välillä! Yöt menee tasasella poistumattomalla säryllä ja töissä vyöstä huolimatta jotkut asennot ja liikkeet tekee kipeetä. Tänäänkin on tullu vaaputtua taas kun ankka ja koiran kanssa ulkoilut toisinaan tuottaa tuskaa. Tähän ei auta tosiaan miehen poistuminen laivalle illalla kaverinsa kanssa, jollon koira jää täysin mun hoidettavaksi. Että rispektit tosiaan _kaikille_ yksinasuville koiranomistajille. Varsinkin raskaana oleville! Ei tulis mitään.. tietty joku kilonen chihu menis kivemmin kun melkeen 60 kiloa elopainoa kantava köriläs. Pientä hiljaiseloa on tullu tässä pidettyä. Ehkä ei oo sitä aikaa niin löytyny istumaan alas ja kirjottelemaan, saatika että olis sitten ollu jotain kummallista kirjotettavaakaan. Päivät menee töissä ja viikot huimaa tahtia. Muutaman yön päästä on meinaan joulu! Hui. Muistan vielä iha ko eilen tapahtuneen kun asiakkaiden kanssa miettittiin, että jouluun on enää 2,5 kuukautta. Ja nyt alkaa saman verran olla laskettuun aikaan. Että huijuijuijui! Muutenkin kun muuttoon "enää" semmonen kuukaus ja mammalomalle hiukan yli sen. Kyllähän tässä paniikki ehtii vielä tulla kun asiat tapahtuu liian nopeasti. Oon kuitenkin miettiny hoitaa muuton ja lomalle pääsyn alta pois ennen kun alan pelkäämään synnytystä! Sithän mulla on aikaa vaan miettiä tulevaa, rypeä jossain itsesäälipelossa kotona ja kauhistella kipuja. Pitäis varmaan pitää itsensä suht kiireellisenä ne viime hetketkin, vaikken usko sen kyllä tuottavan mitään ongelmaa. Meillä piti olla neuvolassa tänään lääkäriaika, mutta se siirty uudenvuodenaattoon. Eikä tässä onneks tällä kertaa mikään hätä olekkaan, kun poika pistelee vetämään kunnon moovsseja päivin öin, se huojentaa kuitenkin sen verta mieltä että aktiivisuutta ainakin löytyy. Enkä kyllä tiedä muutenkaan yhtään mitä tää kerta ois käsitellyt. Tammikuun alussa alkaa synnytysvalmennus ja jollain lailla odottelen sitä suht odottavasti. Varsinkin sitä keskimmäistä kertaa missä käydään läpi itse synnytystä ja kivunlievityksiä. Voi olla, että se auttaa vähentämään mun synnytysstressiä, toivon mukaan. Ainiin, eilen meille selvis ja päästiin päätökseen poitsun nimestä. Muistan kuinka väännettiin miehen kanssa kovaan kättä jo koiran nimestä, mikä päätys siihen, että mä sain tahtoni läpi (Rufus)! Yllätys. Joten olin jo valmistautunu ihmeellisiin kinoihin, kun kuitenkin nyt on kyseessä lapsen nimi. Tässä kuukausia ilmoille on heitelty eri nimiä, jonka yleensä jompi kumpi on lytänny samantein. Mulla muutenkin kun olin niin tyttöfiiliksissä, oli vaikee päästä sisään tähän poikamaailmaan ja nimivaihtoehtoihin. Mun listaamista nimistä mies sitten bongasi yhden joka oli munkin ehdoton suosikki ja alettiin sille jo etsimään toista/toisia nimiä, kunnes ilmoitin miettiväni vielä yhtä nimeä, mutta oli jotenkin sekaset tunteet sen nimen kanssa, kun mieli huus juuta ja eitä samaan aikaan. No kappas että sehän oli miehen mielestä paras vaihtoehto! Hän sitten siinä illalla vielä kävi kaikkia nimiä läpi ja ehdotti tälle viimiselle nimelle toisen nimen vaihtoehdon ja hyvin yllättävää, mutta se kuulosti ihan oikeasti hyvälle. Silti mä jäin itsekseni tappelemaan tästä mun ehdottamasti etunimestä mielessäni ja mietin miks mä edes kerroin tän vaihtoehdon ääneen.. Mä kuitenki heräsin yöllä varmaan viis kertaa miettien, että se nimihän kuulostaa ihan oikeelta ja hyvältä meille! Joten eiköhän se sitten ollu siinä. Vaikka vasta eilen ilmotin, että haluaisin kanssa tän nimen pojalle, tuntuu se jo näin seuraavana aamuna ihan siltä kuin se olis aina ollutkin näin. Nimeä en siis luonnollisestikkaan vielä paljasta, enkä viitsi muutakaan siitä kertoa asioita, ettei se sitten ole arvattavissa. Varsinkaan kun rakas äitini lukee tän satavarmasti ja alkaa kauhee kysely, kun onhan se kummallista "kun sun kuulumisia pitää nykyään lukea jostain internetistä", niin kun muuten mun elämästä se ei tietäis vissiin mitään. Nyt alan kuitenki suorittamaan tämän, huomisen ja maanantaisen työpäivän loppuu, jollon mulla alkaa kuuden (6!) päivän loma! Ai mitä autuutta. Alkuvuodesta asti ei ole ollut yhtään lomaa, joten tästä tulen niin nauttimaan täysin siemauksin! Tiedän kuitenkin että toi kuus päivää tulemaan menemään niin siivillä että alkaa melkeen jo harmittamaan näin etukäteen. Sen jälkeen kuitenkin puoltoista kuukautta ja tää mama jää lomalle, niin eiköhän sillä jakseta se loppuaika!
