Häähumua

Tässä on aika menny aika hyvin kaverin polttareita järjestettäessä. Niitä juhlittiin lauantaina, joten ehkä nyt kykenen taas elämään ja ajattelemaan normaalisti. Niitä suunnitellessa ja toteutettaessa ei mun aivotyöskentely jotenkaan kyenny enää mihinkään muuhun. Olisin nekin asiat saanu hoidettua ilman kauheita kämmäilyjä ja unohteluja. Kun ei vaan pysty eikä kykene.. Kauheeta!

Meillä oli yhden tytsyn luona aamulla brunssi, johon meidän sankari oli huijattu lapsenvahdiks. Siitä jatkettiin Hirvensaloon mäkiautoilemaan, sen jälkeen mökille Kustaviin, jossa oli syömistä, juomista, morsiussaunaa, eksämölkkyä ja lautapelejä.

Muutenkin olis ollu kiva puida asiaa täällä, mutten kuitenkaan voinu, koska asiahan olis voinu meidän sankarille täältä paljastua. En nähkääs tiedä kuinka ahkera lukija se mahtaa olla, veikkaan kuitenkin semmosta hieman laiskemman puoleista. Eli jos tulee noottia tai kommenttia niin tämän se on sitten ainakin nähnyt.

Ja sanottakoot vielä, että oon tyytyväinen itteeni, kun pystyin viettämään mukavat polttarit ilman yhtäkään kyyneltä ikävästä. Itkun ehtisin vääntää edellisenä iltana ja polttariaamuna, mutta sen jälkeen oli sen verta touhuamista ja muuta mietittävää, että se meni ihan hyvin. Join mä ruhtinaalliset 2 pientä siideriä ja pari lasia skumppaa koko päivänä, joten krapulalta säästyttiin ja sain vielä nukkua yöni katkottomana pitkään aamuun.

Tää kiire valitettavasti ei pääse väistymään, kun tämä viikko menee sunnuntaisten ristiäisten valmisteluissa ja sen jälkeen noiden häiden valmisteluissa. Sitten se hetkeks lakkaakin, kunnes aletaan meidän morsmaikun ja toisen kaason kanssa järjestämään meidän häitä, joita olis tarkotus tanssia ens helmikuussa. Kamalasti niiden eteen en vielä oo tehny, mitä nyt on kirkko, juhlapaikka ja valokuvaaja varattuna. Tänään myöskin alotin suodatinpussiruusujen tekemisen, koska mähän haluan tehdä mahdollisimman paljon itse. Haluan semmoset DIY-häät! Tee itse kaikki mihin kykenet on mun teema. 
Ruusuja pitäis tehdä semmoset kivat kymmenet ja oon ajatellu askarrella noita pompomeja myöskin itse. Lompakkoa säästäävää, mutta hermoja ei. Sitä ennen meidän pitäis kuitenkin päästä lopulliseen päätökseen väriteeman kanssa. Se oikeestaan oli jo ihan selvä, että haluan pelkästään valkokulta -teeman, mutta kun kuitenkin puhutaan ystävänpäivähäistä, olis voinu sekaan pienenpienesti lisäillä toodella hentoa vaaleanpunaista. Mutta. Nyt sitten mietinkin, josko vaaleenpunasen tilalle vaihtaiskin mustan, se vaan helpottais tätä mun tuunailua sen verran, kun pystyisin ite tulostelemaan kaikkea, kun meillä on vaan mustavalkotulostin. Mutta2. Ehkä mä pohdin tätä vielä..
Joka tapauksessa odotan ihan hirveesti, että pääsen täällä pauhaamaan kaikista mun suunnitelmista ja ideoista. Saattea varmasti lukea niistä ihan kyllästymiseen asti.

Viime viikkoa

No voi taukoa. 
Tässä on taas muutama viikko vierähtäny eri asioiden vuoks, ehkä suurimmaks osaks siks, ettei oikeesti oo ollu mitään ihmeellistä mistä olisin ees halunnu kirjottaa. Ei oo ollu ihmeempiä mietteitä eikä ajatus pysy yhtään kasassa.

Tänään kuitenkin näin tätini Naantalin Aurinkoisessa. Oltiin siinä sen verta tovi, että pojalla alko tulla nälkä. Siinä vieressä istus kaks herttasen olosta mummoa, jotka muutamaan otteeseen poikaa siinä ihaili, mutta auta armias kun aloin syöttää sitä pullosta..! "Kyllä se kuule on niin, että äidin maito on sitä parasta lapselle!, Mikset sitä rinnasta syötä?, Kyllä kuule äidin tarvitsee lapsensa itse imettää!". ..what. Mä en ollu niin yhtään varautunu mihinkään tommoseen kritiikkiin muilta, vaikka itse siitä huonoa omaatuntoa oonki välillä potenu. Jos olisin osannu vastata, että se on kuule mun ihan oma asiani miten poikani syötän, mutta vaikersin takas jotain että "ei se kuule kaikilta niin vaan onnistu..". Vähän jäin ehkä semmosena hoomoilasena istumaan ja syöttämään poikaa. 
Mitä hemmettiä muut siitä vaivaa näkee mistä mun poikani ruokansa saa, kunhan saa! Hemmetti. Mur! Sai se rintamaitoa tai ei, niin se on onnellinen ja terve pikkunen linnunpoikanen. ♥

 
Sunnuntaina oli mun ensimmäinen äitienpäivä nk oikeena äitinä. Mun eno kyseli meiltä että miltäs nyt on tuntuu kun on äiti ja isi. Tosi luonnolliselta, eikä mitenkään ihmeelliseltä. Jannelta myöhemmin kysyin tätä, nii se vastas että se varmaan johtuu tosta koirasta, kun kuitenkin sille ollaan aina oltu äiti ja isi. Ei se varmaan tunnistais sanaa Henna tai Janne, tai epäilen ainaki vahvasti.

Äitienpäivänä kuitenkin sen verran erikoista, että käytii Hiilessä syömässä. Poika oli mamilla hoidossa ja oli kyllä tosi tyhjä olo ja muutenki hinku takas pojan luokse. Kyllä se on kamalaa, että poju varmasti pärjää hetken olla erossa meistä, mutta itte siinä vaan kärsii ja potee hirveetä ikävää!

Tänään kaipasin lenkkiseuraa ja sitä sainkin. Pikkusen vein mun mammalle hoitoon, nii saa hänki isomamma-poika -hetkiä ja lähdettiin tekemään pientä trippiä meidän mökillä Soffen ja Rufuksen kanssa.  Kivuttiin Kaasavuorelle, juostiin metsissä, tehtiin lenkkiä, heiteltiin palloa, maattiin mutaojassa ja käytiin uimassa. Koira kävi.

Taasenkaan mulla mitään ihmeellistä tässä ollu, muttei nyt tulis ihan luvattoman pitkä tauko kirjoittamiseen, niin vähän kuulumisia. Hengissä me täällä ollaan ja hyvin voidaan.

Peppuhaaste päivä 4 ja päivän biisit

Tää päivä on menny niin fiilistellessä Vadelmavenettä. ♥ 

Toinen biisi mikä on pakko kanssa laittaa ja hehkuttaa on Tanskan euroviisubiisi. Hehkuttaisin myös sikana Suomen euroviisubiisiä, mut sen nyt kaikki tietää jo kohta kyllästymiseen asti, joten jollei Suomi pärjää ja voita, niin toivon Tanskan vievän voiton!

Tänään on tosiaan peppuhaasteen ensimmäinen lepopäivä ja päivä jollon alkaa lihaskivut jo hellittämään.

Mulla oli ensimmäisen päivän jälkeen jalat niin kipeet, että pahaa teki. Ja niin teki myös eilisen ja edellispäivän kyykytkin. Pakkohan ne oli purkkiin saada, joten väkisin vaan. 
Mulla on ollu ihan älytön hinku päästä rullaluistelemaan, niin ehkä sekin onnistuu tässä joku päivä. Oon vaan niin surkee alamäissä, niin reittien keksiminen on aina yhtä työlästä, mutta taas tänne kotikunnille muutettua takas on taas helpompi päästä vanhoja tuttuja reittejä vetämään.

Tommosesta tää saa vaan kyllä haaveilla, mutta ainakin saan tosta jonkunasteista jaksamista niihin kipeisiin päiviin! Täältä tullaan solakampi Henna!!

30 päivän peppuhaaste

Haastan omatoimisesti itseni ja teidät rakkaat lukijat tähän kolmenkymmenen päivän pepputreeniin. 

Tarkoitus siis aloittaa 50 kyykystä ja lisätä niitä joka päivä viidellä. Kerran viikossa on lepopäivä, mutta sitä seuraavana päivänä kyykyt lisääntyy kymmenellä. Toi lepopäivä voi tehdä ihan kutaa aina viikoittain. Toivottavasti jaksan suorittaa tän kunnialla loppuun asti! Ja kyllä, tiedän ettei noin pienessä ajassa tehdä suurta muutosta tähän takalistoon, mutta se vois olla kuitenkin hyvä alku kaikkeen. Taidankin siis ottaa tänään vähän mittoja ja katsellaan sitten kuukauden päästä kun ollaan vieläkin samoissa senteissä..

Nyt siis vaan kaikki mukaan tähän haasteeseen, niin voidaan yhdessä purnata kolmekymmentä päivää sitä tuskaa ja niiden jälkeen hyvää oloa! Odotan tätä ihan innolla!

Tässä vielä video oikeaoppisesta kyykkyjen tekemisestä:

 
Psst.. sain myös ton miehen osallistumaan tähän juttuun mukaan. "Kunhan tätä ei dokumentoida mihinkään" hahah.

Vappua

 

Iloista vappua näin hieman myöhässä teille kaikille ihanille lukijoille! ♥

Meidän vappu meni niinkin railakkaasti, kun minä kotona lapsen ja koiran kanssa ja Janne töissä. Lähti tosiaan vielä illalla töihin, kun ei vissiin ollu montaa ehdokasta lähtemään vappuaattona työnteon pariin.
Mä nyt itte en oo koskaan oikee perustanu vapun juhlinnasta, paitsi sillon joskus lapsena tietysti. Muutenkin monet juhlapäivät on mun mielestä turhia, en oikeen välitä uudesta vuodesta, pääsiäisestä enkä vapusta. Juhannuksesta oon kuitenkin alkanu muutamien vuosien sisällä ihan pitää, johtuen siitä ehkä, että nyt ne on ollu paljon mukavempia ja rennompia mitä vertaan tuonne entiseempään elämään ennen Jannea. Muutenkin monet juhlat meni sillon vaan kinastellessa ja riidellessä, niin en yhtään ihmettele miten on menny maku tuollasiin juttuihin. Nyt kuitenkin tuntuu, että noi kaikki juhlapäivät saa ihan uuden merkityksen lapsen myötä. Se niiden vilpitön ilo, odotus ja innostus luo noihin päiviin ihan uuden jutun. En millään malttais odottaa, että poika olis jo sen ikäinen että ymmärtäis noiden juttujen päälle ja nautteis kaikesta erilaisesta tekemisestä. En siltikään halua, että aika menee nopeesti, vaan haluan nauttia ihan tästä hetkestä ja kaikesta matkasta sen varrella.

Meidän oli tänään tarkotus lähteä vapputorille, mutta toi sää yllätti kyllä ihan totaalisesti! Meni ihan puurot ja vellit aamulla sekasin, kun tuolta kömpisin silmät ristissä maitoa lämmittämään ja näin ton ulkoilman.

Aikamoista. Vaikkakin se on hyvin jo sulanut pois, mutta tuo kökkö keli ei innosta lähtemään mihinkään torille tänään. Jannen mukaan sielä on vielä tosi kylmäkin.
Koiran kanssa on oppinu kyllä olla välittämättä noista huonoista säistä, kun sinne nyt on lähdettävä vaikka sammakoita taivaalta satais. Me meinaan ei omata sellasta koiraa joka heittäis tassut lukkoon ulos mentäessä koska siellä satais tai tuulis liikaa taikka vaihtoehtoisesti olis liian kylmä.
Silti jollei mun oo pakko sinne just tolla kelillä lähteä kiertelemään, niin en lähde. Ens vuonna sitten uusiks.

Asiasta kolmanteen, mihin mun silmäni taas tänään osukaan. Ootte varmaan jo lukenu ja tietoisia asiasta, kun se tuntuu leviävän kulovalkean tavoin enkä ihmettele.

http://www.stara.fi/2014/04/30/lastensuojeluilmoitus-kuntosalilla-kaymisesta/   (tuolla linkki tämän äidin treeniblogiin)
 
Nyt oikeesti. Huh huh. Joillain ei kyllä oo muuta tekemistä, kun puuttua muiden elämään. Ja toi on aika pelottavaa, että kuka vaan voi tehdä susta anonyymisti lastensuojeluilmoituksen ja ihan perättömästä asiasta. Ja ihan vaan kiusallaan. Tuntuu niin epäreilulta, mutta toisaalta niitä aiheellisia ilmotuksia vois jäädä tekemättä sen uhalla, että ilmoittaja pelkäis ilmoituksen saajan saavan tietää kuka ilmoituksen on tehnyt.
Toi nyt kuitenkin on aivan järjettömän naurettavaa! Mä en itse näe mitään ongelmaa siinä, että ottais lapsen mukaan kuntosalille mentäessä. Kuitenkin puhutaan niin pienestä vauvasta, että sille se on yks ja sama makaako se kaukalossaan kuntosalilla vai olohuoneessa. Äidinhän treenausta se vaan hankaloittaa, kun kuitenkin täytyy keskittyä vauvaan eikä pysty täysillä antaa kaikkeansa treenissä. Ilmoittaja on kuulemma ollut vielä huolissaan tämän äidin mielenterveydestä, kun häntä kiinnostaa enemmän treenaus eikä vauvanhoito. Voi luoja, antakaa mun nauraa! Toivottavasti noi sosiaaliviranomaiset osaa kattoa tämmöset ilmotukset ihan samalla naurettavuudella.
On se saatana kumma, kun äidillä ei enää sais olla mitään muuta mielenkiintoa elämässään, kun paskavaippojen vaihto ja maidon tuotto.
Alkaa itseäkin ottaa päähän sen verran tuo homma, että lopetan tähän.

Neljänteen asiaan kuitenkin vielä. Eile loppus ihan liian hyvä sarja Toisen kanssa (tv:n katsominenkin on jonkun mielestä varmasti väärin äidiltä, kun ei sillon pysty lastaan hoitamaan). Juu, nyt lopetan. 
Miten se voiskin olla vaan kuus osanen, kun tuosta olis saanu todella paljon pidemmän sarjan aikaseksi. En usko tästä tulevan mitään toista tuotantokautta, mutta aina voi olla toiveikas! Pisti vaan pikkasen naurattamaan ohjelman synnytyskohta

"Ei tässä enää mitkään epiduraalit auta, 

nyt mennään ilokaasulla!"

Vai pistikö? En tiedä, mutta tuo kommentti kuulosti aivan liian tutulta ja aivan liian nopeasti. Hyi.

Koitetaan nyt säistä ja muista asioista huolimatta nauttia rauhallisesti ja hyvällä mielellä tästä vappupäivästä ja vapaasta. Sielä se arki taas kolkuttelee oven takana uhkaavasti. Sekin ihan liian nopeasti.

Puoltoista kuukautta

Meillä oli eilen aamulla neuvola. Tai oikeestaan sen piti olla jo viime viikolla, mutta arvatkaas kuka ei muistanu. Näillä raskauden syömillä aivoilla nyt on jo ihme, että pystyy toimimaan jopa suht normaalisti, yhtään enempään en kykene. Ja synnytyskin teki varmasti osansa aivojen haperoitumisessa ja on polttanut mun helvetilliset mielikuvat siitä mitä se synnytys oikeesti olikaan, kun olen pystynyt jopa ajatusmielellä miettimään toista lasta. Kuukaus-puoltoista sitten mä ajattelin, ettei i-ki-nä enää, vannon sen. 
Toisaalta mä pidän toivoa yllä siinä, että olisin ens kerralla järkevämpi ja lähtisin sinne sairaalaan aiemmin, enkä leikkis jotain teräsmiestä tuolla suihkun lattialla menemällä kipujen äärirajoille. Tietty sillon en tienny yhtään mihin sfääreihin se kipu vielä vie, kun ei ollu aiempaa kokemusta. No nyt on! Tyhmästä päästä kärsii todellakin koko kroppa.

No mutta joo, se neuvola. Poika on kasvanu ihan silmissä ja varsinkin kun näkee noi mitat ja painot.

18.3.     3520g     52cm

1.4.       3740g

7.4.       4060g     53,6cm

29.4.     5050g     57cm

Hitto. Missä välissä siitä pikku angrybirdsistä tuli tommone jäntevä ja terhakka poika?
Näyttääki ihan eriltä kun aiemmin. Nyt sille on sen vanhan ryppysen miehen ulkonäön tilalle tullu ihan omat ihanat kasvonpiirteet ja ilmeet. Voisko oma lapsi olla omissa silmissä yhtään sen täydellisempi. Ei vois. ♥

Janiin, se sai sen rotavirusrokotteen. Hitto vaan kun oon lukenu noista rokotteista sen verran pahaa, ettei yhtään innostais antaa sille mitään vaikka tottakai annan. Toi nyt oli onneks ihan suun kautta annettava litku ja se meni maiskutellessa alas. Sitä en kyllä tienny, että nyt 10 päivän ajan pojan ulosteesta voi tulla meille tää rotavirus, jos sitä jää vaikka pestessä kynsien alle ja sitä kautta kulkeutuu suuhun. 
Hmmmh, mä tässä jo suunnittelin miten tiputtaisin muutamat kilot tota kautta, kun menis päivät tuolla pyntyn kanssa ystävöityessä. Vitsivitsi.
Ei kuulemma pitäis tulla mitään oireita, mutta kyllä meillä ainakin känkkäröitiin koko eilinen päivä mikä on todella ihmeellistä, koska semmosta ei oo ollutkaan. Tai sitten se oli jotain sattumaa, en tiedä.
Tää pneumokokkirokote tuossa 3 kk:n iässä pelottaa ihan sikana. Luin juuri miten yks äiti selitti, että on lapsi huutanut viikon putkeen, eikä näy helpotusta ja toinen selitti miten ei todellakaan halua vartioida sitä lasta koko ajan ettei lakkaa vaan hengittämästä tuon rokotteen vuoksi? Häh, siis jos on vaarana, että lapsi kuolee siihen rokotteesee,n niin miten helvetissä sellasta voidaan antaa niille? Mä en todellisuudessa tiedä noista rokotteista ja niiden tehoista mitään, muutakun ne mitä olen lukenu, mutta ne pelottaa aivan vietävästi!
Toisaalta mietin tuota pneumokokkirokotettakin, että jos pienestä määrästä virusta tulee tuollaiset oireet, niin miten sitten ihan oikeasti sen viruksen saatua ilman tuota rokotetta. On varmasti aika paljon rajumpi homma. Oon ihan sekasin noista ja kun oon tiukkana sanonu ja kysyny neuvolasta noista jutuista, niin ne aina vaan sanoo ettei oo ikinä kuullutkaan että mitään tuollaista olis tullut. Jotenkin tuntuu vaan valehtelevan ja vähättelevän noita juttuja ne neuvolatädit, taikka sitten nää kirjottelevat äidit värittelee noita juttuja. En tiedä kummat on pahempia, mutten millään haluais huomata kuitenkaan noiden äitien olevan oikeassa ja vielä sen verran myöhässä, että on rokotteet jo annettu.. 

Kertokaa mitä oireita teille on tullut rokotteista vai onko tullut mitään?

Ja tekis mieli sanoa, että jättäkää ne rajut pelottavat tarinat jollekin muulle, mutta kyllä tää haluais ihan totuutta kuitenkin kuulla senkin uhalla, että kohta pelottaa vieläkin enemmän..

Lenkki

Totajoo.

Tänään sain aamulla lääkäriltä synnytyksen jälkitarkastuksessa luvan alkaa taas juoksemaan. Yay!
Pakkohan se oli heti lähteä kokeilemaan.. Juoksuaskelia ottanu viimeks joskus viime heinäkuussa. Ihan kun olis happoa kurkkuun kaadettu ja joku tunkis kapuloita kylkiluiden väliin
Jos joku tossa on lohduttavaa, on se, ettei tota kestä kun muutamat ekat kerrat ja sitten helpottaa.

Yhdeksässä kuukaudessa atletista kotletiksi, DONE! Ehkä se onnistuu myöskin toiseen suuntaan, mutta vaan helvetisti suuremmalla työllä!

Ja hitto tuntuu että oon ollu ihan liian kauan ilman karkkia koska mä haistoin mun kaukana ohi kävelleistä nuorista karkin hajun! Kiroan tätä nenää ja sen tarkkuutta. Koskaan mitään muuta mulle koskaan tuonu kun miljoonat migreenit ja oksetusolot. Tällä kertaa vaan mieliteon, että kiitos vaan sillekin.

 Ja kyllä. Ehtisin myös otella kuvia niinä hetkinä kun tuntus että lähtee taju ja on pakko hidastaa.

Surkeeta, surkeeta, surkeeta. Mun kymmenen ja puolen minuutin keskivauhti kilometrillä. Häpeä! Tästä ei nyt kuitenkaan oo tie kuin ylöspäin, joten kestän ehkä sen turvin.