sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Asuntopostaus osa 2

Eipä tän tekemisessä olekkaan mennyt kun muutama kuukaus. Aluks oli asunto sisustuksellisesti vähän niin ja näin. Muutoin se on muuten vaan vähän ollut niin ja näin. Nyt ristiäisten aikaan sain otettua suht siistit kuvat ennen kun on rättejä, tuttipulloja, tutteja, leluja, koiran syötyjä leluja ja miehen sukkia pitkin kämppää. Ainoo, että nyt on vaan hieman tavaroita oudoissa paikoissa ja kuvissa olohuoneessa vielä kastepöytä, mikä ei tosiaan kuulu meidän kalustoon mitenkään.

Pojan huoneesta en nyt lisäile taas kuvia, vaan niitä voi halutessaan katsella täältä ja täältä.






Parveke on nyt saanut hieman kukkia ja maton. Vihdoin. Löydettiin Ikeasta just sopiva mustavalkonen muovimatto ja hieman keltaisia ruukkuja.






Ja voi mä rakastan kaikkia ihania sohvatyynyjä. Meillä ei vaan jostain kumman syystä niitä enää ole, kun ne kaikki kymmenkunta on revitty ja syöty tai muuten vaan ihan järkyttävän paskasia ja kuolasia. Noita muutamia mä säästelin kaapissa ristiäisiin asti, täytynee toivoa niiden tällä kertaa säilyvän (turha luulo!) tai pakata takas kaapin pohjalle.

















Muutamia häiritseviä juttuja vielä täällä on, esimerkiks makuuhuoneiden siniset rullaverhot, jotka on jääny entisiltä asukkailta. Mutta, hiljaa hyvää tulee. Niin mä ainakin haluan itelleni uskotella.





lauantai 24. toukokuuta 2014

Synttärilahja

Haappy birthday too mee, happy birt.. Ai, se tais mennäkkin jo. No päivä sinne tänne. Ei niin haittaa kun ostin ja tein itselleni mahtavimman lahjan, muiden lahjoja mitenkään vähättelemättä!! Tietenkään.

Tein siis itselleni tällasen iCloud -lampun! Ja on hieno vaikka itse sanonkin. Idea tuli täältä!
Ikeasta siis vaan tommonen paperivarjostin ja ripustinsarja. Suodatinpusseja mulla olikin jo valmiina, kun noita ruusuja olen väsäillyt (niistä myöhemmin).
Tuon saa tehtyä kyllä ihan yhdeltäistumalta, aikaa tähän meni noin kolmisen tuntia. Lampun kattoon sain puolen yön jälkeen, kun ei luonne antanu periks että olisin sitä tänään jatkanut. 

Ja ai että Janne taas nauttii kun meidän keittiönpöytä näyttäny taas hetken tuolta mun väsäilyjen vuoks. "Joojoo, mä siivoon siivoon!"











Mitäs pidätte?

Tuon tekeminen on tosiaan aivan idioottihelppoa ja kustannukset lamppuun oli noin 15e, jollei kuumaliimapyssyä ja puikkoja lasketa, että ne löytyy entuudestaan.
Varjostin 3,99e
Ripustinsarja 5e (perus valkoinen 3e)
Suodatinpussipaketti 5,90e (ja siihen ehkä meni semmonen laatikollinen(?) jotain 250-300 kpl välillä.

Kaikki siis väsäämään itelleen iCloud -lamput!

Siis ...haappy birthday too mee.





torstai 22. toukokuuta 2014

2 kk

Viime sunnuntaina tuli 2 kuukautta pojalla mittariin. Kyllä se niin iso poikakin jo on, kun neuvolassa oltiin maantantaina ja mitat oli tällä kertaa 5740 g ja 58,7 cm. 
Viime viikolla blokkasin vaatteista kaikki 56, vaikkakin niistä monet bodyt vielä menis, mutta meillä nyt noita 62 on niin paljon, että niihin vois siirtyä ihan vaan siksikin että ehtis kaikkia käyttämään. Huomaa vaan että itelleen on muodostunut noista vaatteista jo niitä lemppareita, eikä tuu käytettyä joitain vaatteita ollenkaan. Niitä peseekin siihen tahtiin, että saa koko ajan pidettyä niitä mielitiettyjä. Ehkä niitä on sittenki tullu liikaa hamstrattua raskausaikana.

Muutenkin poju on ihan erilailla alkanu seurailemaan kaikkia asioita ja selkeesti sen katse kirkastuu, kun saa siihen katsekontaktin. Hymyilee, kun sille hymyillään ja kattelee hyvin tarkkaavaisena. Isille monta kertaa näyttäny kieltä takasin, kun hälle näyttää. Voi tuota isoa pientä rakkautta! ♥

Sunnuntaina polttareista kotiuduttua lähdettiin katsomaan tulevaa hääpaikkaa ja sehän oli ihan passeli. Ehkä se ei nyt ollu ihan täydellinen kaunokainen, mutta hyvällä suunnittelulla ja koristelulla saadaan siitäkin oikeen hyvä. Mä vähän niinkun olin sen jo alustavasti varannu ennenkun sitä oltiin edes nähty. Ja onneks olin, kuitenkin ystävänpäivänä helposti voi olla muita häitä taikka muuta häppeninkiä mihin tiloja vuokraillaan. Se kuitenki osuu siihen lauantaille tällä kertaa.

Ilma kun oli niin loistava, mentiin sen jälkeen Maskun koirien uimarannalle viilentelemään tuota karvasempaa poikaa. Pääsi pienempikin ensimmäistä kertaa vetten ääreen.










Tänään käytiin kaikki kirkkoherranvirastossa juttelemassa meidän papin kanssa kastetilaisuudesta ja nyt täytyykin alkaa tosissaan tekemään asioita. Aika hyvin kyllä kaikki tarjoiltavat tulee muualta, kun anoppi tekee gluteenittoman, munattoman ja maidottoman piiraan, kakun oon tilannu, miehen mummi tekee kaks eri voileipäkakkua ja mun isäni tekee keksejä ja äiti jonkun kuivakakun. Itte oon miettiny jos väsäis jonkun kinkku/jauheliha piiraan siihen vielä. Ehkä. 
Tuntuu jotenkin hirveeltä, että mä pääsen ton asian kanssa niin helpolla. En kyllä sano että tossa sohvalla perse hiessä istuisin, kun lauantaina haen kakun, viedään koira hoitoon ja siivotaan (koska siinä ei oo muuten mitään järkeä!), ainakaan näillä helteillä, kun toi koira kuolaa niin jumalattomasti, että lattioiden pesu on meillä ihan hukkaan heitettyä aikaa. Sunnuntaiaamuna käyn hakemassa kukkia, leivon piiraan ja laitan täällä kaikki kondikseen. Ehkä siinä on sitte ihan riittävästi hommaa. Pitäs meinaa vielä hävittää noi vaunut ja rattaat täältä johonkin siks aikaa. Tolle parvekkeelle en tiedä mitä sille tekisin, kun se nyt kaikessa kauheudessaan on aivan hirveen näkönen. Enhän mä mitään mattoa, päällisiä taikka kukkia oo sinne vielä ehtiny hommata. Olkoot nyt sitten.

Unohdan noi hommat kuitenki vielä huomiseks, kun lähdetään mökille viettämään möksäpäivää ja kuluttamaan toi koira loppuun. Sitten voin perjantaina miettiä noita juttuja, koska onhan tässä vielä aikaa!





tiistai 20. toukokuuta 2014

Häähumua

Tässä on aika menny aika hyvin kaverin polttareita järjestettäessä. Niitä juhlittiin lauantaina, joten ehkä nyt kykenen taas elämään ja ajattelemaan normaalisti. Niitä suunnitellessa ja toteutettaessa ei mun aivotyöskentely jotenkaan kyenny enää mihinkään muuhun. Olisin nekin asiat saanu hoidettua ilman kauheita kämmäilyjä ja unohteluja. Kun ei vaan pysty eikä kykene.. Kauheeta!








Meillä oli yhden tytsyn luona aamulla brunssi, johon meidän sankari oli huijattu lapsenvahdiks. Siitä jatkettiin Hirvensaloon mäkiautoilemaan, sen jälkeen mökille Kustaviin, jossa oli syömistä, juomista, morsiussaunaa, eksämölkkyä ja lautapelejä.

Muutenkin olis ollu kiva puida asiaa täällä, mutten kuitenkaan voinu, koska asiahan olis voinu meidän sankarille täältä paljastua. En nähkääs tiedä kuinka ahkera lukija se mahtaa olla, veikkaan kuitenkin semmosta hieman laiskemman puoleista. Eli jos tulee noottia tai kommenttia niin tämän se on sitten ainakin nähnyt.

Ja sanottakoot vielä, että oon tyytyväinen itteeni, kun pystyin viettämään mukavat polttarit ilman yhtäkään kyyneltä ikävästä. Itkun ehtisin vääntää edellisenä iltana ja polttariaamuna, mutta sen jälkeen oli sen verta touhuamista ja muuta mietittävää, että se meni ihan hyvin. Join mä ruhtinaalliset 2 pientä siideriä ja pari lasia skumppaa koko päivänä, joten krapulalta säästyttiin ja sain vielä nukkua yöni katkottomana pitkään aamuun.

Tää kiire valitettavasti ei pääse väistymään, kun tämä viikko menee sunnuntaisten ristiäisten valmisteluissa ja sen jälkeen noiden häiden valmisteluissa. Sitten se hetkeks lakkaakin, kunnes aletaan meidän morsmaikun ja toisen kaason kanssa järjestämään meidän häitä, joita olis tarkotus tanssia ens helmikuussa. Kamalasti niiden eteen en vielä oo tehny, mitä nyt on kirkko, juhlapaikka ja valokuvaaja varattuna. Tänään myöskin alotin suodatinpussiruusujen tekemisen, koska mähän haluan tehdä mahdollisimman paljon itse. Haluan semmoset DIY-häät! Tee itse kaikki mihin kykenet on mun teema. 
Ruusuja pitäis tehdä semmoset kivat kymmenet ja oon ajatellu askarrella noita pompomeja myöskin itse. Lompakkoa säästäävää, mutta hermoja ei. Sitä ennen meidän pitäis kuitenkin päästä lopulliseen päätökseen väriteeman kanssa. Se oikeestaan oli jo ihan selvä, että haluan pelkästään valkokulta -teeman, mutta kun kuitenkin puhutaan ystävänpäivähäistä, olis voinu sekaan pienenpienesti lisäillä toodella hentoa vaaleanpunaista. Mutta. Nyt sitten mietinkin, josko vaaleenpunasen tilalle vaihtaiskin mustan, se vaan helpottais tätä mun tuunailua sen verran, kun pystyisin ite tulostelemaan kaikkea, kun meillä on vaan mustavalkotulostin. Mutta2. Ehkä mä pohdin tätä vielä..
Joka tapauksessa odotan ihan hirveesti, että pääsen täällä pauhaamaan kaikista mun suunnitelmista ja ideoista. Saattea varmasti lukea niistä ihan kyllästymiseen asti.






tiistai 13. toukokuuta 2014

Viime viikkoa

No voi taukoa. 
Tässä on taas muutama viikko vierähtäny eri asioiden vuoks, ehkä suurimmaks osaks siks, ettei oikeesti oo ollu mitään ihmeellistä mistä olisin ees halunnu kirjottaa. Ei oo ollu ihmeempiä mietteitä eikä ajatus pysy yhtään kasassa.

Tänään kuitenkin näin tätini Naantalin Aurinkoisessa. Oltiin siinä sen verta tovi, että pojalla alko tulla nälkä. Siinä vieressä istus kaks herttasen olosta mummoa, jotka muutamaan otteeseen poikaa siinä ihaili, mutta auta armias kun aloin syöttää sitä pullosta..! "Kyllä se kuule on niin, että äidin maito on sitä parasta lapselle!, Mikset sitä rinnasta syötä?, Kyllä kuule äidin tarvitsee lapsensa itse imettää!". ..what. Mä en ollu niin yhtään varautunu mihinkään tommoseen kritiikkiin muilta, vaikka itse siitä huonoa omaatuntoa oonki välillä potenu. Jos olisin osannu vastata, että se on kuule mun ihan oma asiani miten poikani syötän, mutta vaikersin takas jotain että "ei se kuule kaikilta niin vaan onnistu..". Vähän jäin ehkä semmosena hoomoilasena istumaan ja syöttämään poikaa. 
Mitä hemmettiä muut siitä vaivaa näkee mistä mun poikani ruokansa saa, kunhan saa! Hemmetti. Mur! Sai se rintamaitoa tai ei, niin se on onnellinen ja terve pikkunen linnunpoikanen. ♥




 
Sunnuntaina oli mun ensimmäinen äitienpäivä nk oikeena äitinä. Mun eno kyseli meiltä että miltäs nyt on tuntuu kun on äiti ja isi. Tosi luonnolliselta, eikä mitenkään ihmeelliseltä. Jannelta myöhemmin kysyin tätä, nii se vastas että se varmaan johtuu tosta koirasta, kun kuitenkin sille ollaan aina oltu äiti ja isi. Ei se varmaan tunnistais sanaa Henna tai Janne, tai epäilen ainaki vahvasti.



Äitienpäivänä kuitenkin sen verran erikoista, että käytii Hiilessä syömässä. Poika oli mamilla hoidossa ja oli kyllä tosi tyhjä olo ja muutenki hinku takas pojan luokse. Kyllä se on kamalaa, että poju varmasti pärjää hetken olla erossa meistä, mutta itte siinä vaan kärsii ja potee hirveetä ikävää!

Tänään kaipasin lenkkiseuraa ja sitä sainkin. Pikkusen vein mun mammalle hoitoon, nii saa hänki isomamma-poika -hetkiä ja lähdettiin tekemään pientä trippiä meidän mökillä Soffen ja Rufuksen kanssa.  Kivuttiin Kaasavuorelle, juostiin metsissä, tehtiin lenkkiä, heiteltiin palloa, maattiin mutaojassa ja käytiin uimassa. Koira kävi.





Taasenkaan mulla mitään ihmeellistä tässä ollu, muttei nyt tulis ihan luvattoman pitkä tauko kirjoittamiseen, niin vähän kuulumisia. Hengissä me täällä ollaan ja hyvin voidaan.